Old
Jussi U. Pellonpää, To, 22/07/2021 - 06:52

Elokuva

Parisuhdekriisiään parantelevat Guy (Gael García Bernal) ja Prisca Capa (Vicky Krieps) matkaavat lastensa Maddoxin ja Trentin kanssa lomapäivän viettoon kauniille kallioiden kätkemälle rannalle, mutta vuorokaudesta tropiikissa tulee kaikkea muuta kuin rentouttava. Paratiiisinomaisella biitsillä kun aika juoksee kuin hirvi, ja ihminen ikääntyy normaalia nopeammin: niin nopeasti, että koko elonkierto mahtuu yhteen ainoaan päivään. Ainoa mahdollisuus katkaista mystisen kellon fataali käynti olisi päästä pois rannalta, mutta joku tai jokin tuntuu estävän jokaisen aikeen.

Ohjaaja/käsikirjoittaja M. Night Shyamalanin ura on ollut pomppuinen. Vuonna 1999 ensi-iltansa sai jättihitiksi osoittautunut yliluonnollinen trilleri Kuudes aisti, jota seurasi seuraavana vuonna yksi miehen uran parhaista elokuvista, Unbreakable - särkymätön. 2002 ensi-iltansa sai ufojännäri Signs ja 2004 elokuva Kylä, joista jokainen oli enemmän tai vähemmän yleisö- ja arvostelumenestys. 2006 päivänvalon näki satuisa Lady in the Water, joka floppasi pahasti, eikä kehuja kerännyt sitä vuonna 2008 seurannut katastrofikauhuilu The Happeningikaan. 2010-luku alkoi heikosti, sillä fantasiaseikkailu The Last Airbender ei menestynyt alkuunkaan ja sitäkin huonommin kävi tieteisjännäri After Earthille vuonna 2013. Pienenä pidetty kauhutrilleri The Visit (2015) lupasi uutta nousua ja 2016 enskarin saanut skitsotrilleri Split osui jälleen kohteeseensa. Vuonna 2019 Shyamalan yritti epätoivoisesti yhdistää Unberakablen ja Splitin tarinat elokuvassaan Glass, mutta lopputulos oli kumpaakin originaaliesitystä lähinnä loukkaava.

Nyt ohjaaja tarjoilee maksaville katsojille uudenlaisen mysteerin elokuvassaan Old, jossa ollaan ajan hampaan purtavina. Kauniista kuvista ja kovasta yrityksestä huolimatta kokonaisuus hajoaa ilman logiikkaa irrallisiksi kohtauksissa, jotka toistavat itseään. Akateemisesti koulutetut henkilöhahmot yrittävät kerta toisensa jälkeen pähkäillä selitystä oudolle ikääntymisilmiölle, mutta lätinöissä on liikaa ulkoluvun tuntua. Kuten moni karaktääri elokuvan aikana toteaa: "Tässä ei ole mitään järkeä", niin katsoja on asiasta samaa mieltä.

Siinä missä Pierre Oscar Levyn ja Frederik Peetersin alkuperäinen sarjakuvaromaani Sandcastle ei tarjoa minkään valtakunnan selitystä mystisen ikääntymisen aiheuttavalle rannalle, Shyamalan selittää jutun niin puhki, että sitä on paha ottaa todesta tai edes semivakavasti. Jonkinasteista allegoriaakin tämän hetken pandemiaan tuntuu juttuun rustatun, mutta päälleliimattuna sekään ei oikein vakuuta.

Päärooleissa Gael García Bernal, Vicky Krieps, Rufus Sewell, Ken Leung ja muutama muukin komeljanttari tekevät mihin pystyvät, mutta paikoin ämpäriälyttömät kommentit eivät juurikaan vakuuta näyttelijänlahjoista. Bernalin Guyn ja Kreipsin Priscan lapsia eri ikäisinä näyttelevät Nolan River (6.v.), Luca Faustino Rodriquez (11.v.), Alex Wolff (15.v.) sekä aikuisena Trentina Emun Elliott. Alexa Swinton on 11-vuotias Maddox, Thomasin McKenzie 16-vee ja aikuisena nähdään Embeth Davidtz. Ohjaaja itse tekee tapansa mukaan Hitchcockit piipahtamalla itse kuvissa paratiisihotellin bussikuskina.

Yhteenveto

Loppupeleissä Old on huti, paikoin pahasti ylitulkittu mysteerijännäri, jossa tunnelma on hetkittäin kohdillaan, mutta oikeastaan mikään muu ei.



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016