Suomalaisten kaksosten, arkkitehti Jonin ja taiteilija Jenna Uusitalon (Lauri ja Henna Tanskanen) elämä suunta muuttuu, kun he saavat tietää, että heidän isällään on ollut toinen perhe ja Islannissa isosisko Jóna (Elin Petersdottir).

Startissa katsojaa manipuloidaan taitavasti uskomaan katsovansa dokumenttia Jennan tehdessä dokumenttia yllättävästi löytyneestä siskostaan, mutta kun kuviin alkaa kävellä muista yhteyksistä tuttuja näyttelijöitä, illuusio paljastuukin fiktioksi. Sisarukset -elokuvaa kuvattiin seitsemän vuoden ajan päähenkilöitä seuraten todellisten tapahtumien inspiroimana. Kaikilta elokuvan tekemiseen osallistuneilta paljon vaativalla metodilla tehty draama yhdistää fiktiota, improvisaatiota ja oikeaa elämää. Myös käsikirjoitus on muodostunut koko työryhmän yhteistyönä. Poikkeuksellinen tekotapa ei ole uusi, sillä esimerkiksi Richard Linlakterin elokuvaa Boyhood (2014) kuvattiin 12 vuotta.

Kokonaisuutena Sisarukset toimii myös meta-tasolla; vuosien vieriessä tapahtumat maailmalta muodostavat aikakehyksen, jonka johdolla kolmikon elämää seurataan. Elämän arvaamattomuus syntymineen ja kuolemineen, iloinen ja suruineen sekä liittoineen ja eroineen toimivat tarinan kuljetuksen katalyytteinä, mutta hetkittäin se tuo kerrontaan myös rytmittömyyttä.

Näyttelijäntyö on kuitenkin kokonaisuudessan erittäin hyvää. Pääosissa kolmikko, oikean elämän aviopari Henna ja Lauri Tanskanen sekä islantilainen Elin Petersdottir tekevät vahvaa ja uskottavaa työtä. Tueksi triolle on saatu mukaan myös nimekkäitä tekijöitä, kuten Antti Reini, Pirkko Hämäläinen, Jarkko Niemi sekä uransa viimeisessä roolissa nähtävä legenda, 2022 pois nukkunut Anneli Sauli.

Sisarukset on hyvä ja mielenkiintoinen kokeilu, mutta tavallaan siitä puuttuu se elokuvalle elintärkeä elementti, klousaus, joka sulkisi kaaren. Mutta eihän sitä oikeassa elämässäkään aina välttämättä ole. Lue myös äänissuunttelija Sami Kiiskin haastattelu täältä.