Alkuperäinen nimi: 
Pet Sematary
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2019
Valmistusmaa: 
Käsikirjoittaja: 
Ikäsuositus: 
16
Kesto: 
101
Uinu, uinu lemmikkini
Jussi U. Pellonpää, Pe, 05/04/2019 - 07:12

Elokuva

Creedin perhe, praktikaalinen lääkäri-isä Louis (Jason Clarke), syvää traumaa sisällään kantava äiti Rachel (Amy Seimetz) sekä lapset, 8-vuotias tytär Ellie (Jeté Laurence) ja parin vuoden ikäinen Gage (Hugo ja Lucas Lavoie), muuttavat Bostonin suurkaupungin hälystä maaseudun rauhaan, Mainen Ludlowiin, mutta uusi alku paikkakunnalla ei ala hyvissä merkeissä. Kun perhe joutuu keskelle karmaisevaa tragediaa, naapurin setä Jud Grandall (John Lithgow) kertoo tietävänsä, millä tavalla kuolleet voi herättää henkiin. Mutta epäpyhällä teolla on oma, karmaiseva hintansa.

Stephen Kingin 1983 julkaistu kirja Uinu, uinu lemmikki on tekijänsä, kuten myös lukijoiden mielestä yksi pelottavimmista luomuksista, mitä kauhun kingi on saanut aikaan. Hittiromaanista ensimmäisen filmatisoinnin teki Mary Lambert vuonna 1989, mutta kovasta yrityksestään huolimatta kauhuilu ei ollut kovinkaan onnistunut elokuva. Lambert palasi saman aiheen pariin vielä 1992 jatko-osalla Uinu, uinu lemmikkini 2, mutta älytön siikveli floppasi pahemman kerran.

Andy Muschettin 2017 ohjaama King-kierrätys Se, joka pohjasi vanhaan tv:n minisarjaan, oli siinä määrin maailmanlaajuinen hitti, että tuotantoyhtiöt innostuivat etsimään Stephen Kingin tekstejä adaptoitaviksi valkokankaille, riippumatta siitä, oliko ne jo kertaalleen tehtyjä tai uusia. Nyt haasteeseen tarttuvat pientä uraa jännityselokuvien parissa tehneet Kevin Kölsch ja Dennis Widmyer, eikä ollenkaan hullummin tuloksin.

Jeff Buhlerin käsikirjoitus ottaa muutamankin suuremman vapauden muuttaa originaalia, mutta tekee siinä loogisessa mielessä aivan oikein. Teknisesti Uinu, uinu lemmikkini on perushorroria hiljaa liikkuvine usvineen, vilkkuvine valoineen ja kuiskailuineen, jonka säikyistä osa jää irrallisiksi, pohjaten vain nopeisiin leikkauksiin ja koviin ääniefekteihin. Yleisesti ottaen kokonaisuus on kuitenkin peruspelottimia mukavammin penkin reunalla peräpään pitävä kauhukuva, riippumatta edes siitä, ovatko tarina ja tapahtumat jo ennalta tuttuja. Vanhan kauhuspesialisti Christopher Youngin score soittaa juuri oikeat nuotit.

Stephen Kingin parhaissa tarinoissa yhdistyvät ihminen ja inhimillisyys yliluonnollisiin tapahtumiin, jotka paitsi koskettavat, myös pelottavat. Sama aspekti on myös Uinu, uinu lemmikkini -elokuvan kantavana voimana, johon Jason Clarken hyvä roolityö isä-Louisina tuo aimo annoksen aitoutta. Amy Seimetz on niin ikään tarinan tasalla pikkuhiljaa keskelle painajaista vedettävänä äitinä, eikä pahaa voi sanoa tytär Ellietä näyttelevästä Jeté Laurencestakaan. John Lithgow tuo kuviin sympaattista karheutta Ludlowin salaisuuden liiankin hyvin tuntevana Judina. Obbsa Ahmed on pahoja profetoiva Victor Pascow, Alyssa Levine Rachelin karmean kohtalon kokenut sisko Zelda ja Suzi Stingl Judin edesmennyt vaimo Norma.

Yhteenveto

Tylyn tehokasta finaaliaan ja varsinkin sitä viimeistä kuvaansa myöten hyytävä hoito kauhuelokuvien ystäville, paluu pahan maille.

Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016