Alkuperäinen nimi: 
28 Weeks Later
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2007
Valmistusmaa: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
18
Kesto: 
101
28 viikkoa myöhemmin
J. Pikkarainen, Ma, 14/01/2008 - 00:00

Elokuva
Danny Boylen 28 päivää myöhemmin muokkasi tutuksi tullutta zombiegenreä tekemällä verta himoavista pirulaisista nopeita. Samalla ohjaaja loihti autioituneen Lontoon avulla elokuvan alustukseksi äärimmäisen vaikuttavan kaupunkikuvauksen. Apokalyptiseen kerrontaan pyrkii myös espanjalainen Juan Carlos Fresnadillo, tartuttuaan Boylen ohjaustyön jatko-osaan, 28 viikkoa myöhemmin.

Virusepidemian levitessä Englannissa käsistä, jätettiin saarivaltio oman onnensa nojaan. 28 viikkoa myöhemmin, kaikkien sairastuneiden kuoltua viimeistään nälkään, alkaa uudelleenasuttaminen amerikkalaisten johdolla. Perheet palaavat takaisin kotiseuduilleen, mutta tällä kertaa tarkoin vartioituun ja muurien ympäröimälle asuinsijalle turvallisuuden ylläpitämiseksi. Eräät kotiin palaavista englantilaisista ovat sisarukset Tammy (Imogen Poots) ja Andy (Mackintosh Muggleton), joita odottaa heidän isäukkonsa Don (Robert Carlyle). Iloinen jälleennäkeminen päätyy kuitenkin lyhyeen, kun uusi virusepidemia saa alkunsa keskellä karanteenialuetta.

Alun synkän epätoivoisen mökkitunnelmoinnin ajan ja John Murphyn loistavan kitarateeman lähdettyä soimaan, 28 viikkoa myöhemmin lupaa hyvää - erittäin hyvää. Sitten homma lässähtää nopeammin kuin 28 päivää myöhemmin. Uudelleenasutuksesta ei saada luotua uhkaavan tuntuista, eikä sen puoleen siitäkään, kun lapset ylittävät salaa karanteenialueen rajan ”turvattomalle” alueelle. Pitkin elokuvaa ja lukuisista yrityksistä huolimatta 28 viikkoa myöhemmin ei onnistu luomaan oikein missään vaiheessa painostavaa tunnelmaa, mikä voi johtua osin hyvin kuluneiden tehokeinojen käytöstä. Toisekseen, se tekee saman kardinaalimunauksen kuin esiosa ja siirtää fokuksen verta himoitsevista tartunnan saaneista uhkaaviin ihmisiin. Paitsi genressään jo lähes umpikliseisen juonenmuutoksen, sitä ei edelleenkään osata - mahdollisista yhteiskuntakriittisistä metasanomistaan huolimatta - tehdä vakuuttavasti. Kaiken lisäksi sotilaiden ja valkoisen kaasun pakeneminen on kauhuasteikolla mitattuna huomattavasti vaimempaa kuin verenhimoiset ja alati kintereillä juoksevat hullut.

Rosoinen kuvaus lainaa melkoisesti 28 päivää myöhemmin alkutunnelmoinnista, mutta joko uusiokäyttö maistuu siltä itseltään tai vastaavasti Fresnadillo ei yksinkertaisesti vain hallitse hommiaan. Autioihin katuihin ei ole saatu kunnollista uhkaavuutta, eikä sekasortoa matkiva käsivarakamera tee kohtauksista muuta kuin sekavia. Kuvasommitelmat ovat muutenkin tavanomaisia ja tehokäytöltään ennalta-arvattavia. Samaisesta syystä johtuen myös goreilu jää jokseenkin mitäänsanomattomaksi, sillä siitä harvakseltaan saa mitään selvää. Ne harvat kunnollisiin verikesteihin yltyvät kohtaukset tuntuvat puolestaan vain päälle liimatuilta ja halvoilta kalastusyrityksiltä.

Näyttelijätyö onnistuu sentään vakuuttamaan joiltain osin. Carlyle on vedossa menneisyyden riivaamana isäukkona loppupään sekoiluja lukuun ottamatta. Lapsinäyttelijöiden todellinen virka pelkokertoimen nostattajana ei onnistu tavoitteessaan, joskin niin Poots kuin Muggleton tekevät varsin mallikelpoiset suoritukset rooleissaan. Jeremy Renner omatunnon soimaamana solttuna ja Rose Byrne koko hommaa epäilevänä lääkärinä (heitähän tarvitaan aina) täydentävät loppukatraan. Varsinaisesta metodinäyttelemisestä ei voida missään vaiheessa puhua, mutta näyttelijäntyö yleisesti ottaen on elokuvan onnistuneimpia osa-alueita.

28 viikkoa myöhemmin suurimmaksi kompastuskiveksi muodostuu lopulta se, ettei se yksinkertaisesti ole vakuuttava tai missään vaiheessa todellisen pelottava. Sen ainoa hieman tunteita nostattava kohtaus on punaisen koodin käyttöönotto, mutta valitettavasti se jääkin sitten ainokaiseksi koko elokuvassa. Muutamat kohtaukset käyvät lähellä, kuten huvipuistossa tai metrotunneliin laskeutuessa, mutta viimeinen tarvittava niitti jää uupumaan. Toisaalta syynä on hieman poukkoileva sekä osin päämäärätön kerronta ja toisaalta vaihteleva uhkatilanne, milloin tartunnansaaneiden, milloin ihmisten luomana. Käsikirjoitus ei yksinkertaisesti onnistu alun mökkeilyä lukuun ottamatta luomaan todellista kasvotonta pelkoa, vaan personifioi sen jälleen kerran yhden hahmon kautta, mikä saa koko elokuvan tuntumaan köyhän miehen kauhuttelulta. Ihmisten osittainen demonisoiminen ei taas ylly missään vaiheessa moraaliselle tasolle, minkä vuoksi heidän kohtalonsa jää kovin yhdentekeväksi. Kun päänelikonkin ainoa tehtävä on pitää heidän mukanaan olevat sisarukset elossa, ei todellisia ristiriitoja henkilöhahmojen välille pääse syntymään. Kahta eri uhkaa pakenevista päähenkilöistä muodostuukin lopulta puhtoisen täydellisiä sankareita, eikä inhimillisiä olentoja tunteineen ja omine tavoitteineen.

Tekniikka
Anamorfinen 1.85:1-kuva on raskaasti jälkikäsitelty, mikä tuo omat ongelmansa kuvan laatuun. Tarkkuus on suurimman osan ajasta varsin hyvä, eikä väreissäkään ole juuri moittimista. Mustan taso jättää hieman toivomisen varaa - etenkin, kun suurin osa ajasta oleskellaan heikosti valaistuissa maastoissa. Kuvaa vaivaa näiden lisäksi myös rakeisuus, mikä johtuu enimmäkseen filtterien käytöstä.

Ääniraidat löytyvät englannin- ja tsekinkielisenä Dolby Digital 5.1 -miksauksena sekä puolankielisenä stereona. Raidat ovat aggressiivisia ja niin tilaäänet kuin matalat taajuudet ovat alituisesti käytössä. Erottelukyky on kuitenkin erinomainen, minkä takia äänimaailma on yleistunnelmaltaan onnistunut.

Lisämateriaali
Kommenttiraidalla ovat äänessä ohjaaja Juan Carlos Fresnadillo ja tuottaja/käsikirjoittaja Enrique López Lavigne. Puhujat ovat kiitettävän paljon äänessä, eivätkä käydyt asiatkaan ole lainkaan huonoja. Fresnadillo ja Lavigne puhuvat enimmäkseen kuvauksesta ja elokuvan syvemmistä temaattisista tarkoitusperistä, mikä on varsin kiinnostavaa kuunneltavaa, vaikka elokuvasta ei pahemmin välittäisikään.

Lisäksi levyltä löytyy kaksi poistettua kohtausta (5:01), jotka voi katsoa joko kommenttien kera tai ilman. Ohjaaja selittää raidalla aikalailla tärkeimmät syyt tehtyihin poistoihin, mikä on helppo allekirjoittaa. Ne olivat yksinkertaisesti tarpeettomia. Making of -dokumentin viran hoitaa Code Red (13:06), joka kohtuullisen yksityiskohtaisen elokuvan synnyn pohjustuksen jälkeen suuntaa tutuille urille olalle taputuksineen. Infected (6:57) on sairastuneille siunattu osio, jossa näyttelijöiden hehkutuksen ohella kuullaan myös koko ryhmän toimintaa johtanutta balettikoreografia. Viimeinen Getting into the Action (7:13) on perinteistäkin perinteisempi mainostarkoituksia varten tehty lyhyt kooste, jossa näytetään elokuvan parhaita paloja ja kehutaan samalla kilpaa omaa tuotosta.

Yhteenveto
28 viikkoa myöhemmin ei saavuta intensiivisyydessään edeltäjänsä tasoa kuin alkumetreillä. Henkilöhahmot jäävät karikatyyrimäisiksi sankareiksi, ja uhka vaihtelee heikolla menestyksellä kahden pahan välillä. Kaikin puolin kovin ponneton jatko-osa, jolla on kuitenkin hetkensä.

Kuvasuhde: 
1.85:1
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
1
Aluekoodi: 
Lisätietoa: 
Kiitokset arvostelukappaleesta FS Filmille.
Ääni: 
Dolby Digital 5.1, Dolby Digital 2.0
Dubbaukset: 
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Kuvagalleria: 

Lisää uusi kommentti



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016