Elokuva
On kulunut 10 kuukautta Alaskassa sijaitsevan Barrow`n kaupungin murhenäytelmästä, jonka seurauksena liki sata ihmistä menetti henkensä kuukauden kestäneen kaamoksen aikana. Viranomaiset ilmoittivat julkisesti, että syynä joukkotuhoon oli öljyputken räjähtäminen, mutta Stella Oleson (Kiele Sanchez), leski, joka menetti miehensä Ebenin samassa verilöylyssä, tietää, että syynä olivat vampyyrit, jotka teurastivat miltei koko kaupungin 30 päivää kestäneen auringottomuuden aikana.

Nyt Stella kulkee pitkin maata ja kertoo kaikille, jotka haluavat kuunnella, totuutta tapahtumista, mutta ei saa vastakaikua tilaisuuksiensa huvittuneelta yleisöltä. Mutta naisen väsymätön todistelu herättää kuitenkin kovia kokeneen kolmikon, Paulin (Rhys Coiro), Amberin (Diora Baird) ja Toddin (Harold Perrineau) huomion, jotka paljastavat Stellalle kaiken takana olevan vampyyrikuningatar Lilithin (Mia Krishner). Kostoa vampyyreille vannova nelikko saa iskuunsa tukea käännynnäiseltä verenimijältä Danelta (Ben Cotton), mutta vastaansa FBI:n piikkihampaaksi halajavan agentti Norrisin (Troy Ruptash).

Muutaman itsenäisen pätkän 30 Days of Night -saagaa tv:lle (30 Days of Night: Blood Trails (2007) ja 30 Days of Night: Dust to Dust (2008)) tekaisseen ohjaaja Ben Ketain 30 päivää kaamosta 2: Dark Days on idealtaan kunnianhimoinen, mutta toteutukseltaan ala-arvoinen yritys lypsää David Sladen tehokasta isäntäelokuvaa (2008). Vaikka käsikirjoittajana on Ketain rinnalla toiminut itse originaalin sarjakuvan toinen luoja, Steve Niles, jatko-osa on vain ja ainoastaan halvalla tehtyjä yhteenottoja, joissa verta, kumisia kehonkappaleita eikä heikkoja tehosteita säästellä. Suruttomasta goretuksesta huolimatta lopputulos on kuitenkin kuin fanilauman amatöörimäisesti työstämä nettitribuutti synkän kiehtovalle esikuvalle.

Melissa Georgen korvannut Kiele Sanchez (mm. tv-sarja Lost (2004-2010) ja ikävästi aliarvostettu trilleri Perfect Getaway (2009)) tekee yksiulotteiseksi kirjoitetussa roolissaan kaikkensa ja saakin paikoin oikeaa tatsia henkilöhahmoonsa. Sanchezilla on kuitenkin taattu tulevaisuus toiminnallisempien tuhokuvien sankarittarena, sillä naisessa on paitsi näköä, myös särmää ja sisukkuutta. Niin ikään Lostista ja varsinkin sarjasta Kylmä rinki (Oz, 1997-2003) tuttu Harold Perrineau ja L-Koodista (L-Word) muistettava Mia Kirshner (jonka Elizabeth Barhorymaiset verikylvyt ovat laimeimmasta päästä) ovat konkkaronkan ainoat ”nimet” loppulauman edustaessa merkityksettömistä sivareista ehkä tuttuja nevöhöödejä.
Pahimpina esimerkkeinä naurettavan vakava Ben Cotton inhimillisyyttään hitusen säilyttäneenä vampyyri-Danena ja hymyilyttävästi kanssaeläjiään kovisteleva Troy Ruptash, jonka öykkäröinti virkavallan edustajana aiheuttaa lähinnä myötänoloutta.

Tekniikka
Kuvanlaatu on kauttaaltaan kirkas ja virheetön, mutta huonosti valaistu ja huolimattomasti käsivaralta kuvattu elokuva ei parane pätkääkään, vaikka esitystekniikka olisikin päällisin puolin kunnossa. Suurelta osin pimeässä tapahtuvat yhteenotot olisivat kaivenneet mustan tasoon terävyyttä, nyt kokonaisuus on pääosin harmaa ja mutaiselta vaikuttava. Ääniraidalla kaikuu kymmenet tuliaseet ja piikkihampaiden korvia särkevä kuolonkirkuna tasaisesti kautta kaiuttimien, eikä äänimaailma puuroudu tylsissä ja selittelevissä dialogikohtauksissakaan.

Lisämateriaalit
Ohjaaja Ketain ja tuottaja J.R. Youngin kommenttiraita on amatöörimäinen itsekehuskelusessio, jossa kumpikin vakuuttaa luoneensa jotain suurta ja pysyvää. Muutama mukavan omaperäinen huomio pienen budjetin tuotannosta nousee kommenttiraidan kohokohdiksi, mutta kautta rantain tapahtuva vertailu esimerkiksi Alien -saagaan saa aikaan harmitusta kuuntelijassa. Samaan hengenvetoon kaksikko melkein omii ensimmäisestä elokuvasta lainatut kohtaukset (erinomainen yläkulmaotos Barrow`n kaupungista täyden tuhon keskellä ja finaalin koskettava auringon nousu) itselleen ja kehua retostelee tuotantotiimiään tuloksiin nähden aivan liikaa.
The Gritty Realism of Dark days on kymmenminuuttinen making of, jonka aikana tutustutaan muutamien kohtausten valmisteluihin, verrataan alkuperäisen sarjakuvan maailmoja ja muistetaan joka käänteessä kehua muita mukana olleita elokuvan tekijöitä.

Yhteenveto
Malliesimerkki asiastaan innostuneiden maakareiden innosta luoda jatko-osia ihailemilleen elokuville ilman rahaa, taitoa ja kykyä nähdä. Ei suositella edes originaalin vannoutuneimmille faneille.