Alkuperäinen nimi: 
8 femmes
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2002
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
K11
Kesto: 
106
8 naista
Jari Tomppo, To, 20/01/2005 - 00:00

Elokuva

Monilla miespuolisilla kotiteatteriharrastajilla tuntuu olevan ongelmana hankkia kotiteatterinsa ohjelmistoon myös perheen naisväkeä miellyttävää katsomista. Näille ihmisille suosittelen tämän arvostelun lukemista huolellisesti.
  
Ranskalaisen François Ozonin ohjaama ja käsikirjoittama 8 naista pohjautuu Robert Thomasin näytelmään. Lisäksi mukaan on ammennettu vaikutteita niin Agatha Christien klassisista kartanomysteereistä kuin takavuosien Hollywood-musikaaleista sekä Douglas Sirkin ohjaamista melodraamoista. Näyttelijäkaarti puolestaan on kattava kooste ranskalaisen elokuvan nimekkäimmistä naistähdistä viime vuosikymmeniltä. 8 naisen tapahtumat ajoittuvat 1950-luvulle ja lavasteet, puvut mukaanluettuna, ovat näyttävimmästä päästä mitä aikakaudella oli tarjottavanaan.

Tapahtumat käynnistyvät kesken joulunvieton, kun huono-onninen liikemies Marcel löytyy sängystään hengettömänä. Keskellä vainajan selkää törröttävä veitsi hälventää nopeasti epäilyt siitä, että liiketoimissaan epäonnistunut miekkonen olisi itse päättänyt päivänsä. Suuressa lumen saartamassa kartanossa on tapahtumahetkellä seitsemän vainajalle läheistä naista: hänen itara anoppinsa, edesmenneen puoliso Gaby ja tämän sisar, häijy vanhapiika Augustine. Vai olisiko syyllinen sittenkin jompikumpi tyttäristä, opiskelijatyttö Suzon tai nuori lukutoukka Catherine. Vai pitäisikö syyttävän sormen osoittaa talon henkilökuntaa, kenties murhaaja onkin tomera sisäkkö Chanel tai viettelevä taloudenhoitaja Louise. Epäiltyjen joukko kasvaa kahdeksaan kun Marcelin huonomaineinen sisar Pierrette ilmaantuu paikalle.

Elokuvan naiset ovat luonteiltaan aivan erilaisia, ja tätä erilaisuutta korostetaan tarkoituksellisella ylinäyttelemisellä, joka tekee henkilöistä enemmän tai vähemmän karikatyyrisiä. Catherine Deneuve perheen vahvana matriarkkana tuo elokuvaan jo pelkällä läsnäolollaan aivan omanlaistaan hehkua, veteraani Danielle Darrieux hänen alkoholisoituneena äitinään on niin ikään roolissaan kerrassaan mainio. Isabelle Huppert pääsee Ozonin ohjauksessa vetämään useista elokuvista tutun ahdistuneen ja kärsivän naisen roolinsa ennennäkemättömiin, suorastaan koomisiin ulottuvuuksiin, ja tekee sen vakuuttavasti. Firmine Richard perheen tomerana sisäkkönä, jolla on omat salaisuutensa, on niinikään roolissaan vakuuttava, samoin edesmenneen Marcelin sisarena nähtävä Fanny Ardant. Vainajan tyttäriä näyttelevät Virginia Ledoyen ja Ludivine Sagnier jäävät jossain määrin elokuvaa hallitsevien nimekkäämpien kollegojensa varjoon, aivan kuten vamppimaista taloudenhoitajaa näyttelevä Emmanuelle Béart. François Ozon on onnistunut sijoittamaan elokuvaan myös kunnianosoituksen ihailemalleen Romy Schneiderille, joka lienee monille tuttu maineikkaista Sissi-elokuvista.

Jokaisella läsnäolijalla tuntuu olevan jotakin salattavaa, ja näitä niin traagisia kuin koomisiakin salaisuuksia keritään auki hengästyttävällä vauhdilla. Teoksen teatterimaisuutta puolestaan korostetaan paitsi tapahtumien sijoittumisella lähes kokonaisuudessaan yhteen huoneeseen, myös katkaisemalla tarina kahdeksaan otteeseen näyttelijöiden tulkitsemilla laulunumeroilla, joiden tarkoituksena lienee syventää roolihahmojen luonnekuvaa. Sen lisäksi kyseiset esitykset ovat aivan ihastuttavaa musiikkiviihdettä, josta nauttiessaan saattaa jopa hetkeksi unohtaa elokuvan traagisen pohjavireen.

Elokuvan visuaalinen näyttävyys ja näyttelijöiden välillä kipinöivä verbaalinen ilotulitus peittävät onnistuneesti alleen pohjimmiltaan varsin kliseisen tragikomedian, jonka loppuratkaisu jättää ilmaan useita vastaamattomia kysymyksiä.

Kuva
Euroopassa varsin harvoin käytetyllä Technicolor-menetelmällä kuvattu 8 naista on häikäisevän värikylläinen elokuva, tuoden visuaalisuutensa puolesta mieleen Hollywoodin kultaisten vuosien musikaalit. DVD:lle taltioitu anamorfinen kuva on terävä, värientoistoltaan erinomaista luokkaa ja kaikin puolin ilahduttavan häiriötön, joten elokuvan loistosta voi nauttia myös kotikatsomossa tekijöiden tarkoittamalla tavalla.

Elokuvan omalaatuista kuvallista ilmettä tukevat oivallisesti täysin keinotekoisesti luodut ulkokuvien maisemat, jotka korostavat kertomuksen teatraalisuutta.

Ääni
Ranskankielinen Dolby Digital 5.1 -ääniraita painottuu vahvasti etukanaviin, joka näin dialogipainoitteisessa elokuvassa onkin aivan oikea ratkaisu. Surround-kanavilla elokuvaan luodaan hillittyä ambienssia, mutta oikeastaan vain elokuvan komeiden lauluesitysten aikana ääniraita herää kunnolla eloon.

Lisämateriaali
8 naista julkaistiin pohjoismaissa alun perin kahden DVD:n Special Edition -versiona. Alennusmyyntejä varten levystä otettu uusi painos sisältää kuitenkin vain yhden levyn, joka on sama kuin tämän julkaisun ykköslevy. Kaikki lisämateriaali on sijoitettu kakkoslevylle.

61-minuuttinen Behind the Scenes -dokumentti keskittyy seuraamaan elokuvan kuvauksia ja kulissien takaisia tapahtumia. Dokumentin kuvasuhde on 1.85:1, kuva ei ole anamorfinen. Ranskankielinen ääniraita on DD 2.0 surround-koodattuna, ja dokumentti on tekstitetty englanniksi. Kuvausten lomassa elokuvan tekijät kommentoivat lyhyesti kuvauksia, lavastusratkaisuja ja näyttelijävalintoja.

Poistetut kohtaukset (2:23, 1.85:1 LBX, DD 2.0 Ranska, ei tekstitystä) esittelee kaksi elokuvasta pois jätettyä kohtausta, joista ensimmäinen kestää runsaat kaksi minuuttia ja toinen vain muutaman sekunnin. Bloopers (11:33, 1.85:1 LBX, DD 2.0 Ranska, ei tekstitystä) sisältää kohtauksia joissa näyttelijöiltä on ns. pokka pettänyt, tai lopputulos on muuten ollut aivan jotain muuta kuin ohjaaja ja käsikirjoittaja tarkoittivat.

Haastattelut -otsikon alta löytyy toista tuntia haastatteluja, joissa näyttelijät ja käsikirjoittaja-ohjaaja François Ozon kertovat elokuvan synnystä, roolihahmoista ja kokemuksistaan 8 naista -elokuvan teon aikana. Haastatteluilla on kestoa seuraavasti:

  • Danielle Darrieux (9:10)
  • Isabelle Huppert (8:12)
  • Firmine Richard (5:48)
  • Virginie Ledoyen (7:40)
  • Catherine Deneuve (12:45)
  • Ludivine Sagnier (9:34)
  • Fanny Ardant (2:49)
  • Emmanuelle Béart (5:34)
  • François Ozon (17:57)

Haastattelut on koostettu useista eri haastatteluista yhdistelemällä. Tämä ilmenee mm. siten, että eräissä haastatteluissa haastateltava puhuu välillä ranskaa ja välillä englantia. Ranskankieliset osuudet on tekstitetty englanniksi. Haastattelujen kuvasuhde on 1.33:1.

Julistegalleria (1:36, 1.33:1 DD 2.0) esittelee elokuvan vaihtoehtoisia mainosjulisteita elokuvan taustamusiikin säestyksellä. Teaser-traileri (1:03, 1.85:1 LBX, DPL) ei kerro elokuvasta juuri mitään. Promo Reel (5:21, 1.85:1 LBX, DD 2.0) on ranskankielinen, englanniksi tekstitetty kooste elokuvasta poimituista katkelmista varustettuna asiaankuuluvilla mainoslauseilla, eräänlainen pidennetty traileri siis.

Yhteenveto
8 naista on hienojen naisnäyttelijöiden tähdittämä jännityskomedian, musikaalin ja teatterinäytelmän risteytys, joka pitää otteessaan viimeiseen nuottiin asti.

DVD:n teknisessä puolessa ei ole valittamista ja lisämateriaaliakin tuplalevy sisältää reilun kahden tunnin verran.

Kuvasuhde: 
1.85:1
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
2
Aluekoodi: 
Lisätietoa: 
Kiitokset Future Filmille arvostelukappaleesta. <p> Arvostelu julkaistu aikaisemmin DVDPlazassa.
Ääni: 
Dolby Digital 5.1
Bonukset: 
- 8 Femmes: Behind the scenes - Poistettuja kohtauksia - Epäonnistuneita ottoja - Haastatteluja - Julistegalleria - Teaser-traileri - Promo reel
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Kuvagalleria: 

Lisää uusi kommentti



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016