Alkuperäinen nimi: 
Abre los ojos
Lajityyppi: 
Valmistusvuosi: 
1997
Valmistusmaa: 
Käsikirjoittaja: 
Ikäsuositus: 
K15
Kesto: 
113
Abre los ojos
Jari Tomppo, Pe, 09/07/2004 - 00:00

Elokuva

Espanjalaisen Alejandro Amenábarin ohjaama Abre los ojos on hankalasti luokiteltava elokuva. Tarina käynnistyy romanttisena draamana. César (Eduardo Noriega) on rikas ja hyvännäköinen nuori mies, joka on tottunut saamaan kaiken haluamansa. Myös kaikki naiset. Syntymäpäivillään hän iskee silmänsä parhaan ystävänsä tyttöystävään Sofiaan (Penelope Cruz) ja päätyy viettämään yön tämän kanssa. Lehdelle soittelemaan jätetty edellisen yön sulostuttaja Nuria ei kuitenkaan suostu noin vain jätetyksi vaan onnistuu houkuttelemaan Césarin autoonsa, jonka hän sitten rajusti ajaa ulos tieltä. Onnettomuuden jälkeen César ei olekaan enää niin hyvännäköinen, sillä hänen kasvonsa tuhoutuvat täydellisesti. Tästä eteenpäin tarina saakin täysin uuden käänteen muuttuen painajaismaiseksi trilleriksi, jossa sen enempää katsoja kuin päähenkilökään eivät voi olla täysin varmoja siitä, mikä on totta ja mikä painajaista. Ja missä loppujen lopuksi kulkee unen ja valveen raja.

Elokuvan kehyskertomuksena seurataan Césarin ja psykologin välistä keskustelua vankimielisairaalassa, jonne César on raahattu syytettynä murhasta.

Todella valitettavaa, että todennäköisesti suurin osa ihmisistä, jotka katsovat tämän elokuvan ensimäistä kertaa ovat ehtineet ensin nähdä Cameron Crowen elokuvasta ohjaaman Tom Cruisen tähdittämän turhan amerikkalaisen remaken Vanilla Sky. Viimemainittu on kuvakulmia myöten niin tarkka kopio alkuperäisestä, että sen olemassaololle ei kukaan lukutaitoinen ihminen keksi minkäänlaista oikeutusta. Varsinkin, kun sen näkeminen pilaa osittain myös Amenábarin elokuvan yllätysmomentit.

Kuva

DVD:n anamorfinen kuva ei juuri jätä toivomisen varaa. Kuva on terävä ja häiriötön, myös huonosti valaistuissa kohtauksissa. Niinikään värit toistuvat juuri niinkuin pitääkin.

Ääni

Espanjankielinen ääniraita on tallennettu kiekolle vain Dolby Surround -muodossa, joka kuitenkin toimii varsin hyvin. Espanjantaitoiset pystyvät seuraamaan elokuvan dialogia vaivattomasti ja myös muut ääniraidalle taltioidut äänet toistuvat aivan kelvollisesti.

Lisämateriaali

Lisämateriaalia on tarjolla varsin niukasti. Levyllä on vain espanjankielinen, tekstittämätön traileri ja muutaman englanninkielisen tekstisivun verran taustatietoja elokuvan keskeisten roolien näyttelijöistä sekä muista tekijöistä.

Yhteenveto

Loistava, ajatuksia herättävä psykologinen draama. Ellet ole vielä nähnyt tätä elokuvaa etkä Vanilla Skyta tee itsellesi palvelus ja katso alkuperäinen ensin. DVD:n perusasiat ovat kohdallaan, mutta hieman enemmän lisämateriaalia olisin toivonut olevan tarjolla.

Kuvasuhde: 
1,85:1
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
1
Aluekoodi: 
Lisätietoa: 
Arvostelu julkaistu aikaisemmin Moviezine Freax:issä.
Ääni: 
Dolby Digital 2.0 Surround
Tekstitys: 
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016