Alkuperäinen nimi: 
Aeon Flux
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2005
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
15
Kesto: 
93
Aeon Flux (Blu-ray)
J. Pikkarainen, To, 16/10/2008 - 00:00

Elokuva
Charlize Theron, yksi näyttelijänlahjoilla siunattuja todellisia Hollywood-kaunottaria, päätti seurata toisen rintamanäyttelijätär Angelina Jolien uria ja allekirjoittaa itselleen sopimuksen toimintatähtösenä elokuvaan Aeon Flux (2005). Leffan perustuessa vieläpä kulttipohjan saavuttaneeseen eroottissävyiseen animaatiosarjaan, ei perussuomalainen – tai sen puolen minkään muunkaan maalainen – mies voi olla innostumatta. Missä siis vika, kun paljastavaan ihonmyötäiseen asuun pukeutuneesta Theronista ei ole onnistuttu saamaan seksikästä?

Aeon Fluxissa mysteerinen virus on tuhonnut 99 % koko populaatiosta 2000-luvun alussa, kunnes Goodchild-niminen tiedemies keksi lääkkeen ja päätti aloittaa neljäsataavuotisen diktatuurin ihmiskunnan ainoassa kaupungissa, Bregnassa. Moista hirmuhallintoa vastustamaan nousivat Monicans-salamurhaajat, joista etevin on Theronin näyttelemä Aeon Flux. Neidon kauan kaipaama tehtävä diktaattorin eliminoimisesta on vihdoin käsillä, mutta salamurhakeikka tuokin omat yllätykset mukanaan.

Elokuva karistaa harteiltaan kaiken sen eroottisuuden, väkivallan ja taiteellisen ihannoinnin, mistä sarja on saanut paljon tunnustusta. Sarjan luoneen Peter Chungin teoksesta on siirtynyt valkokangasdebyyttiin ainoastaan päähenkilöiden nimet sekä muutama hassu tribuutti alkuperäisteokselle. Poistot eivät ole lämmittäneet sarjan faneja, tosin Aeon Fluxin yleinen luokattomuus saa kenet tahansa itseään kunnioittavan elokuvaharrastajan voimaan pahoin.

Sliipatulla ulkokuorrutuksella varustetusta Aeon Fluxista on vaikea löytää mitään positiivista sanottavaa. Lähimmäksi päästään mietityssä juonessa, jonka potentiaalia ei onnistuta kuitenkaan käyttämään. Mitä väliä suurilla kysymyksillä, kun puolitoistatuntia menee katsojienkin mielestä nopeammin aseet paukkuen ja jalat ilmaa halkoen. Viihtyvyys vaatisi vain kohtausten toimivuutta, mitä elokuvasta ei löydy lainkaan. Toimintakoreografiat ovat lähinnä linjalla mahdollisimman paljon kaikkea ja toivotaan parasta. Alun ansoitetun puistoalueen läpi juoksu saa jo myötähäpeän kyyneleet valumaan poskilla, eikä tulevaisuus ole sen antoisampi. Loppukliimaksi puutarhassa jatkuvien vihollisjoukkojen rynnätessä peräjälkeen kuolemaan saa elokuvan tuntumaan jo komedialta.

Charlize Theronin ei elokuvan perusteella tarvitse huolehtia hohdokasta uraa toimintastarana, joskin syyt ovat pikemminkin muussa tuotantotiimissä. Aeon Fluxin perusteella Theronia ei voisi kuvitella edes varteenotettavaksi näyttelijäksi. Siitä huolimatta neito tekee leffan hienoimman suorituksen, sillä vastapelureina hänellä on puunaama nimeltä Marton Csokas (Goodchild) ja Sophie Okonedon tulkitsema Sithandra. Jälkimmäinen on ehkä hämärin sarjasta faneja varten napattu tribuutti nelikätisenä salamurhaajana, joka ei sovi elokuvan kuvaamaan sci-fi-maailmaan lainkaan.

Tekniikka
2.40:1-kuva on 1080p-formaatissa. Tarkkuus ei saavuta teräväpiirron potentiaalia, mutta on silti staattisissa kohtauksissa kauttaaltaan erinomaista. Liikkuva kuva kärsii sen sijaan pienoisesta liikesumeudesta. Elävä värimaailma korostaa futuristista ilmettä hienosti, ja kontrasti on hyvä; tummat mustat säväyttävät etenkin muutamissa yöaikaan tapahtuvissa kohtauksissa. Kuvaa vaivaa lievä kohina, joka on onneksi hyvin vähäistä.

Dolby Digital 5.1 - sekä DTS-ääniraita englanniksi hoitavat toiminnantäytteisen elokuvan kriteerit moitteetta, joskin isomman kapasiteettitilan myötä mahdollistavien ääniraitojen mukanaolo olisi ollut positiivista. Tilaäänet ovat jatkuvassa käytössä alituisen paukkeen ja räjähdysten taltioimiseksi, ja kierrätys sointuu luontevana. Matalat taajuudet ovat niin ikään aktiivikäytössä vahvistaen elokuvan pyroefektejä, aseääniä kuin takakanavissa pauhaavaa musiikkia. Kaikesta melskeestä huolimatta dialogi toistuu selkeästi.

Alkuperäiskielen lisäksi levyltä löytyvät dubbaukset ranskaksi ja espanjaksi. Huomioitavaa on, ettei julkaisu sisällä poikkeuksellisesti tekstitysmahdollisuutta suomeksi.

Lisämateriaali
Ensimmäisellä kommenttiraidalla ovat äänessä Charlize Theron ja tuottaja Gale Anne Hurd. Tämä on kahdesta kommenttiraidasta se pintapuoleisempi, kaksikon keskustellessa lähinnä kuvaukseen ja kuvauspaikkoihin liittyvistä sattumista, joista osa kerrotaan myös julkaisun dokumenteissa. Hieman mielenkiintoisempi kommenttiraita onkin käsikirjoittajien Phil Hayn ja Matt Manfredin juontama, sillä he käsittelevät enemmän elokuvan teemoja ja metaforisia merkityksiä. Tämä siis, jos elokuva kiinnostaa myös syvällisemmällä tasolla.

Creating a World: Aeon Flux (20:48) käy lävitse kuinka elokuvassa nähty maailma sai syntynsä, ja miten tekijätiimi halusi tehdä miljööstä naturalistisemman ainaisten teknologiapainotteista sci-fi-maailmojen sijaan. Locations of Aeon Flux (14:43) lähestyy aihetta arkkitehtonisesta näkökulmasta. Alkujaan Brasiliassa kuvattavaksi tarkoitettu elokuva siirrettiin lopulta Saksaan, josta tekijätiimi löysi useita elokuvaan sopivia rakennuksia kuvastamaan Bregnan kaupunkia.

Stunts of Aeon Flux (9:01) on lyhyt näyttelijättäriin keskittyvä osio, jossa katsotaan kuinka taipuvaisia elokuvan päätähdet ovat, eikä sitten juuri muuta. Puvustushenkilökunnalle siunattu Costume Design of Aeon Flux (13:36) tarkastelee 1950-luvun henkistä puvustusta, ja Craft of the Set: Photography of Aeon Flux (3:36) tutkii innokkaan valokuvaajan varustelaukkua. Lisäksi levyltä löytyy elokuvan traileri sekä lyhyt esittelypätkä teräväpiirtomateriaalille.

Yhteenveto
Aeon Flux sisältää kelvollisen juonen, mutta siihen ei paneuduta lainkaan. Sen sijaan ruudulle vieritetään peräjälkeen huonosti toteutettuja toimintakohtauksia, joita alleviivaavat luokattoman huonot näyttelijäsuoritukset.

Kuvasuhde: 
2.40:1
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
1
Lisätietoa: 
Kiitokset Paramount Picturesille arvostelukappaleesta.
Ääni: 
DTS 5.1, Dolby Digital 5.1
Dubbaukset: 
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016