Alkuperäinen nimi: 
Apocalypto
Lajityyppi: 
Valmistusvuosi: 
2006
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
15
Kesto: 
139
Apocalypto (Blu-ray)
J. Pikkarainen, Ma, 21/04/2008 - 00:00

Elokuva
Vanhemmalla iällään linssin edestä kameran taakse siirtynyt australialaissyntyinen Mel Gibson on uusimmissa ohjaustöissään liikkunut ihailtavan vähäkartoitetuilla alueilla. Vasta neljä elokuvaa ohjanneen Gibsonin debyytti Kasvoton mies (1993) on selkeän perinteinen pikkubudjetin draama, mutta jo heti seuraavassa projektissaan Braveheart (1995) näkyy näyttelijä-ohjaajan halu tehdä tavallista suurempia elokuvia. Tämä todistettiin lopullisesti kymmenen vuotta myöhemmin ilmestyneessä Passion of the Christ -elokuvassa (2004), jossa ohjaaja otti lopullisen askeleen valtavirran ulkopuolelle. Tyystin alkuperäisillä aramean ja heprean kielillä puhuttu Kristuksen kärsimysnäytelmä huokuu ohjaajan sydänverestä vuodatettua autenttisuutta. Kaksi vuotta myöhemmin ilmestynyt Apocalypto (2006) jatkaa samoissa tunnelmissa.

Alkuperäiskielellä puhuttu Apocalypto sijoittuu Maya-heimojen keskuuteen hetkeä ennen eurooppalaisten tuloa Keski-Amerikan mantereelle 1500-luvulla. Asetelma on elokuvien joukossa harvinainen tuttavuus, ja nykyisen globalisaation sekä massatuotannon aikana myös kulttuurillisesti herkullinen. Mesoamerikan intiaanikulttuurit ovat tunnettuja ennen kaikkea tieteen ja taiteen saavutuksista, mutta Gibson ottaa elokuvaansa toiminnallisemman näkökulman. Apocalypto keskittää kiintiönsä keski- ja eteläamerikkalaisen intiaaniheimojen sivistyksen nurjempaan puoleen, sen ihmisuhreja vaatineisiin uskonmenoihin.

Käsikirjoitus jättää toivomisen varaa elokuvan syöksyessä askel askeleelta yhä suoraviivaisemmaksi rymistelyksi. Uskonto saa muun korkeakulttuurin ohella kovin pinnallisen käsittelyn, jääden visuaalisesti näyttävän toiminnan jalkoihin. Uhrimenot toimivat lähinnä vain elokuvan tapahtumien katalyyttina sekä puolivälin tienoilla graafisena luentona, jonka jälkeen lähin vertailukohde Apocalyptolle löytyy valehtelematta kasarihitistä Predator - joskin ilman ulkoavaruuden muukalaista, luoteja ja ydinräjähdyksiä. Käsikirjoitus on kaiken lisäksi ängetty täyteen lajityypille perinteisiä kliseitä, kuten pakollinen ja ei mitään palveleva rakkaussivujuoni tai päähenkilön (Rudy Youngblood) läheiseen kohdistuneen veriteon myötä vastustavan heimon soturia kohtaan syntyvä kauna, jonka lopputuloksen näkee valovuosien päähän. Kun ei puolestaan selviydytä täpärästi täysin varmalta kuolemalta, kuunnellaan sairastuneen lapsen messiaanisia enteitä, jotka – kas kummaa – käyvät toteen. Apocalypton kuvaaminen eksoottisen ulkokuoren sisään upotettuna tympeänä toimintaelokuvana ei ole kovin kaukana totuudesta.

Vieras atmosfääri tekee elokuvasta kuitenkin hivenen mielenkiintoisemman. Viidakon uumenissa tapahtuva toimintarymistely ei luota genrelle tyypilliseen tulivoimaan tai baletinomaiseen koreografiaan, vaan meno on paljon alkukantaisempaa, suorastaan eläimellisempää. Väkivallasta muodostuu jälleen Gibsonin kädessä tehokeino, josta ei paista pelkästään sensaatiohakuisuus, vaan aito pyrkimys autenttiseen tunnelmaan. Toiminta on puhdasta adrenaliinin voimalla jylläävää pakokauhua, jossa verta vuodatetaan ainoastaan, mikäli se on ehdottomasti välttämätöntä eloonjäämisen kannalta. Ylivoiman edessä ei edes yritetä sankaruuksiin. Loppua kohden pakon sanelema voimankäyttö muokkaantuu kuitenkin lähemmäksi perinteistä yksi mies vastaan maailma -konseptia, mikä näkyy turhan kiirehdityssä finaalissa.

Erilainen tapahtumapaikka auttaa myös viettelevän kauniin visuaalisuuden suhteen. Kuvaaja Dean Semler loihtii ruudulle näyttäviä kamera-ajoja ja kuvakulmia, käyttäen hyväkseen koko viidakon suomia mahdollisuuksia. Kamera kuvaa tapahtumia aina ruohonjuuritasolta korkeiden puiden latvoihin saakka. Luonto ei missään vaiheessa ota kohtauksia kuitenkaan haltuunsa, vaan se pidetään oikeaoppisesti taka-alalla, tehostaen tarinankulkua. Valtaisaan mayakaupunkiin astuessa kamera säilyttää perspektiivinsä päähenkilöiden luona, eikä lähde kohteita maalailevalle turistikierrokselle. Tämä sopii erinomaisesti elokuvan ottaman suunnan mukaisesti, vaikka kulttuurifanaatikolle kaupungin yksityiskohtien näyttäminen olisikin ollut mieluisa kokemus.

Apocalypto on valtavirrasta ulkoisesti poikkeava toimintaelokuva, jonka sisältö on niin genren kliseiden avulla koottu kuin vain mahdollista. Mel Gibson luottaa enemmin omiin näkemyksiinsä kuin sortuu tavanomaisten ohjaajien joukkoon, mistä täytyy antaa kiitosta. Mielenkiintoisesta ulkokuorrutuksesta huolimatta Apocalypto on tyystin tavallinen toimintaraina, joka nousee keskinkertaisten teosten joukosta ainoastaan sijaintinsa vuoksi.

Tekniikka
Kolmella eri kameratekniikalla kuvattu Apocalypto vaihtelee kuvanlaadullisesti erinomaisesta hyvään. Yleisesti ottaen Meksikossa kuvatut lokaalit toistuvat teräväpiirtoformaatissa silmiä hivelevällä kauneudella. Kuva (1.85:1, 1080i-formaatissa) on tarkka myös hämärämmissä kohtauksissa, eikä mustan tasossa ole valittamista. Tumma värimaailma toistuu luonnollisena, mikä saa etenkin vehreän viidakon heräämään eloon. Osa kohtauksista kärsii tosin kuvatusta kamerasta johtuen joko yltiöpäisestä rakeisuudesta, joista osa on kylläkin tarkoituksellista, sekä liikesumeudesta.

Dolby TrueHD 5.1 ei sen sijaan moitteita saa. Mayaksi puhuttu ääniraita on selkeä ja tehokäytöltään monipuolinen. Ympäristön rikas äänimaailma luo hienon siellä olon tunteen viidakon äänien vietellessä jokaisesta kaiuttimesta. Villieläimet, rankkasateen ropina tai valtavan ihmismassan huuto peittävät olohuoneen aidonoloisesti silloin, kun James Hornerin sävellykset eivät tue tarinaa. Matalia taajuuksia käytetään säästeliäästi lähinnä musiikin kanssa sekä harvakseltaan tehosteäänien tukena.

Lisämateriaali
Levyltä ei löydy lisämateriaalia.

Yhteenveto
Apocalypto on australialaisohjaaja-näyttelijä Mel Gibsonin toinen selkeästi valtavirrasta poikkeava teos Passion of the Christ -elokuvan kanssa. Nuoren mayasoturin pakoa seuraava elokuva viihdyttää lähes koko kestonsa ajan, mutta takaraivossa kolkuttaa väistämättä ajatus siitä, mihin elokuvan kulttuurisen taustan ja etenkin Gibsonin avulla olisi parhaillaan pystytty.

Kuvasuhde: 
1.85:1
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
1
Lisätietoa: 
Kiitokset arvostelukappaleesta Scanbox Entertainmentille.
Ääni: 
Dolby TrueHD 5.1
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016