Alkuperäinen nimi: 
Yinghung bunsik III
Lajityyppi: 
Valmistusvuosi: 
1989
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
K15
Kesto: 
119
Better Tomorrow III, A
J. Pikkarainen, Ti, 01/02/2005 - 00:00

Elokuva

"You said that whoever she chooses, there will be no grudges between us"

A Better Tomorrow II tulehdutti Hark Tsuin ja John Woon välejä pahasti, mikä näkyi jo itse elokuvassa. Raakileeksi leikellyssä elokuvassa ei juuri ollut minkäänlaista sisältöä nostaakseen sitä massasta, vaikka toimintakohtaukset tyylikkäitä olivatkin. Idea elokuvasarjan kolmannesta osasta syntyi kuitenkin Woon päässä, ja tällä kertaa juoni sijoittui menneisyyteen. Tsuin ja Woon välisen kinan seurauksesta ja Yun-Fat Chown pyynnöstä, Woo vaihtoi studiota ja teki käsikirjoitukseensa perustuvan Bullet in the Headin. Tsui sen sijaan päätti siirtyä pelkän tuottajan paikalta myös ohjaajaksi, ryhtyen työstämään jatkoa A Better Tomorrow -sarjalle.

Vietnamin sota on juuri loppunut ja Mark (Yun-Fat Chow) tulee Vietnamiin aikomuksenaan viedä enonsa ja tämän pojan Cheung Chi Mun (Tony Leung Ka Fai) Hongkongiin. Korruptoituneet tullipoliisit aikovat pysäyttää Markin suunnitelman jo lentokentällä, kunnes pienoinen flirtti salaperäisen Chow Ying Kitin (Anita Mui) kanssa tuntui kannattavan. Mark pääsee naarmuitta ja rahojensa kera valtioon lunastamaan vankina olevan sukulaisensa, Munin, vapaaksi. Päästäkseen pois Vietnamista, joutuvat Mark ja Mun turvautumaan paikallisen alamaailmaan haaliakseen tarvittavat rahat matkalippuihin.

Kun toiseksi kauppakumppaniksi osoittautuu juuri lentokentällä Markin hengen pelastanut kaunis Kit, ovat veljekset huomaamatta vaihtaneet puolta ja siinä sivussa rakastuneet neitoseen. Kitiltä saamien rahojen turvin Mark saa vihdoinkin sukulaisensa takaisin Hongkongiin, jonne myös Kit ilmaantuu sekoittamaan tunteita. Mark tyytyy sivustakatsojaksi haluistaan huolimatta, kun taas Kit haluaisi juurikin Markin, eikä Munia, joka on taas palavasti rakastunut Kittiin. Kolmiodraamaa hämmentää vielä Kitin kadoksissa olleen miehen, Ho Cheung Chingin (Saburô Tokitô), väliintulo, joka rikkoo suhteita ja herättää vihaa niin Markissa kuin Munissa.

A Better Tomorrow III:n ansioksi voi laskea sen, että Tsui tajusi siirtää kelloa taaksepäin, toisin kuin Woo jatko-osassaan. Juuri muuta elokuva ei sitten liiemmälti tarjoa, vaikka onkin selkeämmän rakenteensa vuoksi hieman kakkososaa parempi. Elokuva on pääasiallisesti rakkausdraama, joka toimii kohtalaisesti. Toimintaa on vain höysteeksi, mistä suuri kiitos. Ei sillä, että rakkausdraama olisi hyvää, vaan siksi, että Tsui on päättänyt jossain määrin imitoida Woota toimintakohtauksien suhteen. Siinä missä Woo käyttää hidastuksia tyylitellysti siellä täällä, Tsui päättää ladata koko toimintakohtaukset hidastettuina, mikä aiheuttaa melkoista ärtymystä. Sanomattakin on selvää, ettei Woon kaltaiseen balettiin päästä, mutta on toimintakohtauksissa - hidastuksista huolimatta - ansionsa.

Elokuva ei hakkaa lähestulkoonkaan alkuperäistä ja toisenkin osan vain siksi, että se on leikelty raakile. A Better Tomorrowin kolmas tuleminen on oikeastaan melko keskinkertainen tekele, jossa siellä täällä pilkahtelee jotain mielenkiintoista, mutta kokonaisuus vajoaa keskinkertaisuuden suohon. Rakkaus- ja kolmiodraama on elokuvan pelastajia, vaikka parempiakin esimerkkejä löytyy elokuvateollisuudesta pilvin pimein. Trilogian päätösosa on kuitenkin saanut hieman turhaa kritiikkiä osakseen, sillä se päihittää juonellisesti kakkososan milloin tahansa. Toiminnan suhteen erot ovat kuitenkin ilmiselvät ja Tsuin olisi parempi tukeutua jatkossa omiin vahvuuksiinsa, sen sijaan, että imitoisi muita.

Kuva

Kuva on kolmikon heikoin, vaikkei nyt aivan luokatonta olekaan. Anamorfinen 1.85:1 -suhteinen kuva on tarkkuudeltaan keskitasoa, käyden välillä niin huonolla kuin paremmallakin puolella. Reunakorostus on täten lähes olematon, pilkistäen vain harvoin ja melko lievästi.

Kohinaa on kahden muun osan tapaan hieman ja kolmososa on tässä suhteessa trilogian keskimmäinen. Värit toistuvat luonnollisina ja mustan taso on hyvää, mutta valkoinen palaa muutamissa kohdissa puhki. Yleisesti pimeämmät kohtaukset ovat kolmannessa huomattavasti parempia ja selkeämpiä kuin kahden muun vastaavat, tosin staattisuus vaivaa myös tätäkin osaa. Roskat, naarmut ja etenkin pystysuorat filmiartefaktit kansoittavat kuvaa tavallista enemmän, mutta varsinaiseen näkyvyyden haittaamiseen ei kuitenkaan päästä. Loppua kohden kuva yleisesti ottaen paranee hieman, mutta jää silti julkaisun heikoimmaksi.

Ääni

Ääniraitoina jälleen kantonin kiinalla alkuperäinen ääniraita Dolby Digital 2.0 -muodossa sekä Dolby Digital 5.1 - ja dts -miksaukset. Ylimääräisenä ja turhana löytyy Dolby Digital 5.1 -koodattu ääniraita mandariinikiinaksi.

Monikanavamiksaukset eivät pääse elokuvan luonteen takia oikeuksiinsa. Toki ne jaottelevat äänet hieman helpommin kuultavaksi eri kanavien kautta, mutta mitään suurempaa elämystä on turha hakea ennen elokuvan viimeisiä minuutteja. Luodit ja räjähdykset saavat subwooferin heräilemään ja kaiuttimet kilisemään, mutta kahden ensimmäisen osan tasolle ei aivan päästä. Ääniraidat tekevät tehtävänsä, mutta varsinaisesta demomateriaalista on aivan turha puhua.

Lisämateriaali

Trailers – Osio sisältää trailerit elokuviin A Better Tomorrow 1 & 2, Bullet in the Head ja The Killer.

Promotional Trailers – Osio käsittää spoilaavia trailereita niin originaali- (05:08) kuin uudelleen editoidussa muodossa (01:37).

Photo Galleries – Parikymmentä kuvaa elokuvasta joko yksitellen tai slideshowna (01:01).

Codes of Bullets III (10:20) – Osio jatkaa julkaisun yhtenevää dokumenttia ja tällä kertaa se on jaettu A Matter of Second - ja Anti-tanks -featureihin. Ensimmäinen kertoo miten asetta tulee pitää ja ensikertalaisten psykologisista vaikutuksista sodassa. Jälkimmäinen keskittyy tankkiin ja sen tuhoamiseen.

Deleted Scenes (5:24) – Viisi poistettua tai pidennettyä kohtausta, joista osa on elokuvan juonta spoilaavia. Kaikki viisi ovat kuitenkin melko turhia ja niiden poistaminen on ymmärrettävää.

Yhteenveto

Woon ja Tsuin välien tulehtuminen johti lopulta siihen, että molemmat miehet ohjasivat samasta käsikirjoituksesta oman version. Sanomattakin on selvää, että Woo ohjasi sen paremman. Ei Tsuin tuotos kuitenkaan täysin luokaton tekele ole, vaan sellaista keskinkertaista viihdykettä. Tosin parempia elokuvia löytyy niin toiminnan kuin draamankin saralla.

Kuvasuhde: 
1.85:1
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
1
Aluekoodi: 
Lisätietoa: 
Osa Fortune Starin julkaisemaa A Better Tomorrow -trilogiaa. Julkaisu sisältää myös kiinankielisen viestin.
Ääni: 
dts, Dolby Digital 5.1, Dolby Digital 2.0
Tekstitys: 
Dubbaukset: 
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016