Birdman or (The Unexpected Virtue of Ignorance)
Jussi U. Pellonpää, Pe, 16/01/2015 - 00:00

Elokuva
Riggan Thomson (Michael Keaton) on entinen Birdman-elokuvien supertähti, palvottu actionsankari, jonka menestyksen päivät ovat jo kaukana takana. Mies haluaa kuitenkin vielä kerran tuntea olevansa palvonnan kohteena ja lähtee uhkarohkeaan yritykseen Broadwayn julmaan teatterimaailmaan. Riggan päättää kirjoittaa, ohjata ja näytellä pääosan Raymond Carverin novellin What We Talk About When We Talk About Love pohjalta, jonka tuottaa paras ystävä ja lakimies Jake (Zach Galifianakis). Tärkeimmät naisroolit on annettu Rigganin tyttöystävälle, miehen henkiseen tasapainoon hiukan epäillen suhtautuva Lauralle (Andrea Riseborough) ja Broadwayn ensikertalaiselle Lesleylle (Naomi Watts). Kun touhun assistenttina toimii vielä Rigganin oma tytär, toipuileva addikti Sam (Emma Stone), ja toiseen miesrooliin astuu kyvyiltään loistava, mutta ihmisenä erittäin vaikea metodinäyttelijä Mike Shiner (Edward Norton), matka ensi-iltaan tulee olemaan kaikille ikimuistoinen, varsinkin kun New York Timesin myrkyllinen kriitikko Tabitha Dickinson (Lindsay Duncan) on uhannut jo etukäteen tuhota jokaisen projektiin osallistuvan uran.

Alejandro González Iñárritun Birdman, tai kuten sen kertovampi koko nimi Birdman or (The Unexpected Virtue of Ignorance) paljastaa, on ilman sen suurempia selittelyjä yksi viime vuoden parhaista elokuvista. Nerokkaasti käsikirjoitettu (Iñárritu, Nicolás Giacobone, Alexander Dinelaris, Armando Bo), laserin tarkasti ohjattu ja häikäisevän hyvin näytelty sysimusta ja monilla eri tasoilla liikkuva draamakomedia, jossa myös fantasialla on suuri osansa. Sen teksti soljuu kuin vesi, tapahtumat tarttuvat tulen lailla ja jokaista käännettä odottaa penkin reunalla sätkien, joka ikisestä henkilöstä välittäen ja sympatisoiden. Iñárritun CV:ssä komeilee hienoja teoksia (Amores Perros (2000), 21 Grammaa (2003), Babel (2006) Biutiful (2010)), jotka kaikki ovat kuvanneet tuskaa ja ahdistusta vaikuttavasti, mutta Birdman on eri maata. Vaikka Birdmaninkin taustalla kulkee monenmoisia patoutumia, ongelmia ja kipupisteitä mielenterveydestä, taiteesta, teatterista, perheestä, vanhemmuudesta ja narsismista, sen ote on kaikesta huolimatta kevyt ja äärimmäisen viihdyttävä.

Millintarkkaan ennakkosuunniteltu Birdman on teknisesti vähintäänkin yhtä vaikuttavaa tykitystä kuin näyttelijäsuorituksiltaan. Mestarillisen, viime vuonna Alfonso Guarónin hienon Gravityn kuvauksesta Oscar-palkitun Emmanuel Lubetzkin virtuoosimainen kameratyöskentely nerokkaine valaistusratkaisuineen, ja pitkääkin pidemmät otot, joiden aikana näyttelijät lukivat sivukaupalla tekstiä kulkiessan tarkkaan määritettyjen maamerkkien mukaan, luovat kokonaisuuteen aivan oman uniikin atmosfäärinsä, joka istuttaa katsojan keskelle hullunmyllyä. Douglas Crisen ja Stephen Mirrionen partaveitsen terävä editointi saa, tapahtumapaikkojen vaihtumisesta ja aikajanan liikkumisesta huolimatta, elokuvan vaikuttamaan kuin yhdellä otolla tehdyltä, joka on yksinkertaisesti hämmentävä ja hypnoottinen kokemus.

Olen aina pitänyt Michael Keatonista. En niinkään vaikuttunut miehen pääosista menestyselokuvissa kuten Tim Burtonin ohjaamat Beetlejuice (1988) tai Batman (1989) ja Batman - Paluu (1992), vaan pienemmistä sivurooleista, joissa taitava ja moneen venyvä näyttelijä pääsi todella näyttämään kykynsä. Sellaisia esiintymisiä ovat olleet mm. toipuileva addikti Daryl Poynter Glenn Gordon Caronin elokuvassa Kuivilla (Clean and Sober, 1988), mystinen Carter Hayes John Schlesingerin trillerissä Kohtalokas vuokralainen (Pacific Heights, 1990), multiploitu perheenisä Doug Kinney Harold Ramisin hilpeässä komediassa Minusta on moneksi (Multiplicity, 1996), lakooninen murhamies Peter McCabe Barbet Schroederin toimintajännärissä Piinaavat hetket (Desperate Measures, 1998) ja tolkunhäivä FBI-agentti Ray Nicolette kahdessa Elmore Leonardin romaaneihin perustuvassa elokuvassa, Quentin Tarantinon Jackie Brownissa (1997) ja Steven Soderbergin Mielettömässä jutussa (Out of Sight, 1998).

Birdmanin Riggan on Keatonille paluu parrasvalojen keskipisteeseen ja mies ottaa tilaisuudesta kaiken irti. Rigganin hahmo, Birdman-supersankarielokuvien entinen pääosanesittäjä, on taatusti liipannut läheltä entistä Lepakkomiestä ja Keaton ammentaakin omasta historiastaan sellaisia voimavaroja, joita ei pelkkänä ulkolukuna kyettäisiin ikinä komeljanttareista irti saamaan. Oscar-palkinto parhaasta miespääosasta olisi enemmän kuin oikeutettu tunnustus Keatonille, jonka hurjaa heittäytymistä ei voi näkemättä uskoa. Jokainen näyttelijä, Watts, Riseborough, Stone, Rigganin ex-vaimoa esittävä Amy Ryan ja jopa aina niin ärsyttävä Galifianakis yltävät Keatonin rinnalla parhaimpaansa, joista eri toten itsekin ärsyttävän työkaverin maineessa oleva Edward Norton palaa muutaman laihemman vuoden jälkeen fokukseen täydellä teholla.

Yhteenveto
Hyvin, hyvin harvoin eteen tulee Birdmanin kaltaisia elokuvia, joita ei kannata mistään hinnasta ohittaa. Astu sen maailmaan ja anna siipien viedä, takaamme, että laskeudut lopputekstien jälkeen muuttuneena ja jotain ainutlaatuista kokeneena ihmisenä.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 

Lisää uusi kommentti



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016