Alkuperäinen nimi: 
Blackout
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2008
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Tuottaja: 
Ikäsuositus: 
11
Kesto: 
109
Blackout
Jussi U. Pellonpää, To, 25/12/2008 - 00:00

Elokuva
Alansa huippuihin kuuluva sydänkirurgi Pekka Valinto (Petteri Summanen) herää kolmentoista kuukauden koomasta, ja ainoa vihje tapahtuneesta on hänen päässään oleva, koneellisesti sinne ammuttu naula. Pitkän tajuttomuuden myötä muistin lisäksi myös tunne-elämä on kärsinyt amnesiasta, eikä avioliitto sosiaali- ja terveysministeri Anne Hartelan (Irina Bjöklund) kanssa tunnu sekään enää Valinnosta tutulta. Myös työpaikalla yli vuoden sammuneena ollutta tajuntaa pidetään riskinä ja Valinto saa huomata olevansa elantoa vailla. Oudot välähdykset menneestä pitävät tapauksen kuitenkin tiukasti framilla, kunnes ihan konkreettistakin apua tarjoaa entinen poliisi, Laura Koskimies (Jenni Banerjee), jonka hengen Valinto on aiemmin radikaalilla leikkauksella pelastanut. Yhdessä kaksikko alkaa koota monimutkaista palapeliä, vain huomatakseen sen taakse kätkeytyvän suuremman luokan peittelyä ja muitakin rikoksia.

Trillerit eivät ole olleet suomen elokuvamaailmassa mitenkään yleisiä ilmestyksiä, eivätkä ne sellaisiksi tule JP Siilin sekavan Blackoutin jälkeenkään. Kliseisillä käyttäytymismalleilla ja ratkaisuilla höystetty pikkupelotin tuhoaa jokaisen omaperäisyyden lainaamalla sadasti nähtyjä keinoja jännityksen lisäämiseksi. Maailmankuva ja meininki on tuttua huttua Robin Cookin ja Michael Palmerin menestysromaaneista, jotka nekin sijoittuvat poikkeuksetta sairaalamiljööseen ja esittelevät lääkäreiden edesottamuksia, laillisia ja laittomia, uudessa valossa. Kaiken lisäksi Siili on kirjoittanut tarinansa aivan liian täyteen käänteitä, henkilöitä ja vääriä todisteita, jotta perustarina saisi tarvitsemaansa tilaa hengittää kaiken turhan sälän seassa. Taustalla kulkee kuitenkin asiapitoinen kritiikki sairaanhoidon tilasta, jonka tulosvastuullista politiikkaa Siili hutkii paikoin kovallakin kädellä.

Petteri Summanen pärjää pääroolissaan tapansa mukaan hyvin, antaen hahmolleen ajatellun omatunnon, luonteenpiirteen, joka tuntuu tapahtumapaikkana olevan sairaalan muulta henkilökunnalta tyystin puuttuvan.
Irina Björklundin poliittinen broileri jää särmättömäksi keplottelijaksi, eikä Jenni Banerjeellekaan oikein muuta tehtävää jää kuin näyttää söpöltä. Sivurooleissa poikkeaa kiroilemassa iso liuta maamme kärkiryhmää aina Mikoista Kouki ja Leppilampi Hannu-Pekka Björkmaniin, Ismo Kallioon, Risto Kaskilahteen ja Eppu Salmiseen.

Lauri Ylösen score on hämmentävän kasarimainen sekametelisoppa konemusaa, jossa yhdistellään aihepiirin mukaan sydänääniä, pulputusta ja teollisen tuntuisia vingahduksia ja kirskuntaa. Trenditrillereiden mallin mukaisesti pakollista seksiä tihkuvissa kohtauksissa Ylösen äänimaailma on hölmön epäeroottista pehmorockia, kuin suoraan yhtyeensä The Rasmuksen laulukirjasta lainattua.

Yhteenveto
Rohkea, mutta vielä muotopuoleksi jäävä veto on JP Siilin finski-trilleri Blackout. Pienellä materiaalin karsinnalla kokonaisuudesta olisi voinut muotoutua hyvinkin imukykyinen jännäri.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016