Kammottavan tragedian henkisesti musertama Dwight Evans (Macon Blair) elelee pummina rannikkokaupungissa, dyykkaa ravinnon roskiksista ja murtautuu ihmisten taloihin nauttiakseen edes hetken ns. normaalista elämästä. Yönsä ikivanhassa sinisessä Pontiac Bonnevillen romussa viettävän Dwightin perään jo jonkin aikaa katsonut poliisi Eddy (Sidné Anderson) vie resupekan asemalle ja kertoo tälle uutisen, joka muuttaa kaiken: Dwightin vanhempien murhasta tuomittu mies on vapautettu vankilasta kymmenen vuoden  jälkeen, mutta Dwightista rangaistus ei ole vielä riittävä, ei alkuunkaan.

Nuoren Jeremy Saulnierin ohjaama, käsikirjoittama ja kuvaama esikoispitkä Blue Ruin on malliesimerkki riippumattoman amerikkalaisen elokuvan noususta. Kickstarter-kampanjan avulla rahoitettu elokuva herätti pian huomiota ja menestystä eri festivaaleilla ja se otti osaa myös Cannesin elokuvafestivaaleille vuonna 2013, missä se palkittiin FIPRESCIn erikoispalkinolla erinomaisena debyyttinä.

Blue Ruinin tarina on äärimmilleen yksinkertaistettu kuvaus kostosta, joka ei suinkaan pääty yksittäiseen veritekoon, vaan synnyttää yhä enemmän väkivaltaa ympärilleen levittävän kierteen, joka uhkaa nielaista kurimukseensa myös viattomat. Käsin tehdyn oloinen ja kaikesta turhasta kikkailusta riisuttu julkituonti nojaa ennen muuta erinomaisen pääroolin tekevän Macon Blairin välittömään läsnäoloon, jonka kautta katsojaa saa käsiteltäväkseen monia muitakin tunnetiloja kuin pelkän säälin tai sympatian. Blairin koskettavan aidosti tulkitsema Dwight ei suinkaan ole mikään tappamisen ammattilainen tai koston enkeli, vaan surumielinen ja hämmentynyt humaani ihminen, jolla on tunteet ja moraali.

Jollain tasolla esimerkiksi Coenin veljesten varhaiset elokuvat mieleen tuova Blue Ruin on omalla hiljaisella tavallaan verisesti virnistelevän koominen, mutta paikoin myös äärimmäisen brutaali ja raaka kokemus, joka jää taatusti jokaisen katsojan mieleen. Muutama mietitty koukku ja varsinkin rankan finaalin puun takaa tuleva paljastus osoittaa kuvakerronnan lisäksi Saulnierin hallitsevan myös kirjoittamisen taidon. Damien Chazellen Oscareissa juhlineen Whiplashin tapaan Blue Ruin todistaa, että amerikkalaisen elokuvan tulevaisuus on hyvissä käsissä.

Loistavan Macon Blairin rinnalla nähdään yhtä lailla hyviä roolitöitä tekeviä, vielä tuntemattomia näyttelijöitä, kuten Amy Hardgreaves Dwightin siskona Samina, Devin Ratray Dwightin kouluaikojen ainoana ystävänä Beninä ja Kevin Kolack murhaaja Clelandin velipoikana Teddyna.

Tekniikka
Blue Ruin ei briljeeraa kuvan eikä äänenlaadulla, mutta sen voima onkin tarinassa ja tavassa, jolla se esitetään.

Lisämateriaali
Elokuva ei sisällä lisämateriaaleja

Pistäkää nimet mieleen, sillä niin Jeremy Saulnierista kuin Macon Blairista tulemme kuulemaan vielä, ja taatusti pelkkää hyvää. Blue Ruin on viimeiseen ruutuunsa asti tiheän tunnelmansa säilyttävä pieni suuri elokuva, mestariteos omassa luokassaan.