Japanilaisen mediagurun ja monitaiturin Takeshi Kitanon ohjaama, käsikirjoittaman ja näyttelemä Boiling Point julkaistiin Japanissa nimellä 3-4X JUGATSU (1990). Useimpien Kitanon elokuvien tavoin myös Boiling Point sijoittuu japanilaisen mafian vastineen eli Yakuzan maailmaan. Aikanaan puhuttiin niin sanotusta Yakuza-trilogiasta, jonka aloitti Kitanon ensimmäinen ohjaus Violent Cop (Sono otoko, kyobo ni tsuki, 1989) ja jatkuu edelleen 1993 ilmestyneessä Sonatinessa. Elokuvat olivat täysin erillisiä, itsenäisiä teoksia, joita yhdisti lähinnä jokaisessa tavalla tai toisella mukana oleva Yakuza-teema. Näistä kolmesta Boiling Point ei varsinaisesti ole Yakuza-elokuva, vaan rikolliset ovat enemmänkin sivuosassa. Tosin tarinan kulun kannalta heidän roolinsa on varsin merkittävä.
        
Elokuvan kerrontatapa on Takeshi Kitanolle tyypilliseen tapaan varsin japanilaisen seesteinen. Yakuzan gangsteritkin tekevät aivan normaaleja asioita, syövät, nukkuvat ja viettävät aivan normaalia arkipäiväistä elämää. Tauottomaan toimintaan kyllästyneet varmaankin voivat kokea tämän jopa tylsänä, mutta tässä kerrontatavassa piilee nimenomaan Takeshi Kitanon viehätys. Toisaalta hänen elokuviaan toisinaan sanotaan myös hyvin väkivaltaisiksi. Tavallaan väittämä pitääkin paikkansa. Vaikka määrällisesti toimintajaksoja ei olekaan paljoa, ne alkavat yllättäen ja rajusti. Väkivaltaisuudet voivat alkaa melkeinpä koska tahansa, eikä kukaan ole turvassa. Yllättävyytensä vuoksi ne iskevät brutaalisuudessaan erittäin kovaa vyön alle. Samalla tyylillä väkivaltainen kohtaus on ohi varsin pian, ja ei aikaakaan, kun kaikki, kenties katsojaa lukuun ottamatta, ovat aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tavallaan Kitanon tyyli tässä mielessä muistuttaa perinteisiä japanilaisia samuraitarinoita, joista Kurosawan elokuvat ovat länsimaissa kaikkein tunnetuimpia esimerkkejä.

Urheilu on elokuvassa varsin keskeisessä roolissa. Tarkemmin määritellen lajina on baseball. Elokuvan keskushahmo pelaa kyseistä jaloa peliä. Tai ainakin haluaisi pelata, mikäli hänet laskettaisiin kentälle. Hän on selkeästi joukkueensa huonoin pelaaja, kenties koko kaupungin huonoin. Masakaa (Masahiko Ono - The Ring 2) voisi luonnehtia luuseriksi, joka ei erityisemmin menesty elämässään, mutta on silti aivan tyytyväinen osaansa. Onhan hänellä sentään hyvin suloinen tyttöystävä Sayaka (Yuriko Ishida). Työskennellessään bensa-asemalla Masaka joutuu selkkaukseen Yakuzan kanssa. Kahnauksen seurauksena Yakuzan eli Japanin mafian lipevä edustaja väittää Masakan murtaneen hänen kätensä ja vaatii korvauksia. Pienestä asiasta kasvaa suuri ongelmavyyhti, varsinkin, kun Yakuzan suuriin pomoihin lukeutuva Otomo (Hisashi Igawa - Ran) saapuu paikalle vaatimaan kostoa alaisensa kärsimästä 'vääryydestä'. Masakan baseball-valmentaja, joka aiemmin on ollut mukana Yakuzan kuvioissa, saapuu pelastamaan Masakaa, mutta tämäkään ei auta, sillä kylmässä gangstereiden maailmassa ei entisen kollegan sana paljoa paina. Ongelmat vain pahenevat, kun ex-Yakuza katsoo kunniaansa loukatun. Järjestäytynyttä gangsteriliigaa vastaan ei kuitenkaan parane nousta noin vain. Aseita on saatava jostain, ja niinpä Masaka lähtee kaverinsa Kazuon (Minora Iizuka) kanssa Okinawalle hakemaan vähän kättä pidempää. Okinawan saarilla he kohtaavat Ueharan (Takeshi Kitano), villin ja ennalta-arvaamattoman gangsterin, jota edes Yakuza ei pysty sulattamaan. Järjestöstä ulos potkittu Uehara tuntee tulleensa petetyksi ja hänellä on kalavelkoja maksettavanaan. Tavallaan Kitano teki samankaltaisen roolin myös uudemmassa ohjauksessaan Brother (2000), jossa hän pakeni Yhdysvaltoihin veljensä tykö.
        
Takeshi Kitano tekee kiehtovaa, elämän makuista tarinaa pohjimmiltaan varsin realistiseen sävyyn. Yksikään hahmo ei ole mikään supersankari. Edes ohjaajan itsensä esittämällä roolihahmolla ei ole yliluonnollisia kykyjä. Elokuvan realistista otetta korostaa entisestään päätös olla käyttämättä taustamusiikkia. Koko elokuvan aikana ei ole lainkaan musiikkia, ei edes alku- ja lopputekstien aikana. Ainoan poikkeuksen tähän sääntöön tekevät vierailut diskoissa ja muut vastaavat kohtaukset, joissa musiikki kuuluu luontevasti osaksi tapahtumaympäristön äänimaailmaa. Toki monissakin elokuvissa voidaan joidenkin kohtausten tunnelmaa kehitellä luopumalla taustamusiikista, mutta koko elokuvan tekeminen ilman musiikkia on erittäin harvinaista. Tällä kertaa se todella kannatti, ja Kitano onnistuu ylläpitämään mielenkiinnon viemällä tarinaa eteenpäin näyttelijöiden ja visuaalisten keinojen avulla. Boiling Point muuttuu näin omalla tavallaan melkeinpä dokumentoivaksi kokemukseksi. Tavallaan mieleen tulee esimerkiksi belgialainen pienelokuva Man Bites Dog ja Harvey Keitelin nihilistisen inhorealistinen Paha poliisi yhdistettynä kaurismäkimäiseen minimalistisen vähärepliikkiseen näyttelemiseen. Muutamien näyttelijöiden työskenteleminen on melkoisen ilmeetöntä ja vähäeleistä. Varsinkin Masakan roolia vetävän Masahiko Onon näyttelemistä on kutsuttu puumaiseksi, mutta pikemminkin se vaikuttaa tietoiselta tyylivalinnalta eikä kykyjen puutteelta. Sankareita ei mukana ole lainkaan ja monet hahmot ovat varsin vastenmielisiä, mutta jossain vaiheessa katsoja huomaa todella kiinnostuvansa heidän kohtaloistaan. Visuaalista antia lisäävät surrealistiset välikuvat, joilla ei vaikuttaisi olevan mitään tekemistä itse tarinan kanssa. Esimerkiksi Uehara keskellä peltoa tiikerililjoja hiuksissaan on visuaalisesti jännittynyt, hypnoottisen kaunis kuva ilman mitään ilmeistä selitystä. Ehkä sen voidaan katsoa osoittavan henkilöhahmon arvaamattoman omalaatuista luonnetta. Vastaavia kuvia on nähtävissä pitkin koko elokuvan ajan, ja samankaltaisia kuvallisia kikkailuja esiintyy yleisemminkin Kitanon tuotannossa. Ainakin ne tarjoavat haastetta itsensä vakavasti ottaville analyyttisille elokuvakriitikoille heidän pyrkiessään löytämään kuvien taakse kätketyt piilomerkitykset.

Boiling Point voidaan nähdä myös yhteiskunnan toimintaa pohdiskelevana kuvauksena, jossa baseball-joukkue kuvaa kurinalaisen tiimityöskentelyn merkitystä korostavaa japanilaista yhteiskuntaa. Joukosta löytyy kuitenkin individualisteja, jotka eivät ole valmiita alistumaan joukkueen laatimiin sääntöihin, vaan pyrkivät toteuttamaan itseään niiden ulkopuolella. Myös Boiling Point on elokuva, joka pyrkii toimimaan omilla ehdoillaan, eikä noudattamaan kaikkein populistisimpia ja turvallisimpia elokuvakliseitä ja ohjesääntöjä.

Fireboxin uusi DVD-julkaisu on teknisesti varsin laadukas. Anamorfinen kuva on tarkka ja värit toistuvat kohtuullisen mallikkaasti ja luontevasti. Katsumi Yamagishiman kuvaamat japanilaiset maaseutumaisemat ja urbaanit kaupunkimiljööt toistuvat kaiken kaikkiaan varsin hyvin ja luonnollisesti. Takeshi Kitanolla oli oma vahva näkemys siitä, millainen tämän elokuvan äänimaailma pitää olla. Elokuvassa ei ole lainkaan taustamusiikkia, ja tarinassa onkin usein varsin pitkiä miltei hiljaisia pätkiä. Kitanon toiveiden mukaisesti elokuvassa oli alun perin kaksikanavainen ääniraita. Levyllä on Dolby Digital 2.0 -ääniraidan lisäksi uusi monikanavainen Dolby Digital 5.1 -miksaus, jota tuo varsinkin taistelukohtauksiin uudenlaista tilan tuntua. Ääniraita on kokonaisuudessaan selkeä ja vapaa suhinoista ja muista häiriöäänistä. Elokuvassa ei kuitenkaan ole suuria äänitehosteita, ja uudessakin miksauksessa äänimaisema keskittyy suurelta osin keskikanavaan ja etukaiuttimiin.

Yhdysvalloissa WinStarin julkaisema DVD on huomattavasti heikompi esitys. Ei-anamorfinen kuva on kauttaaltaan suttuisempi ja etätarkempi. Aitoa mustaa on mukana runsaasti, mutta silti harvoissa öisen pimeissä kohtauksissa on vaikea saada selvää yksityiskohdista. Varsinkin monet laajemmat ulkokohtaukset näyttävät lievästi usvaisilta, ja toisinaan esineiden äärilaidoissa on havaittavissa sahalaitailmiötä. Ranskalainen DVD on anamorfisena huomattavasti laadukkaampi kuin amerikkalainen DVD, ja joissain kohtauksissa se on jopa uutta suomijulkaisuakin tarkempi. Ranskalaisessa julkaisussa tekstitys on kuitenkin ainoastaan ranskaksi.

Fireboxin julkaisemalla levyllä on suppea valikoima lisämateriaalia. Takeshi Kitanon ohjaajan ja näyttelijän filmografiat listaavat Kitanon elokuvat aina vuonna 2005 ilmestyneeseen fiktiota ja omaelämänkertaa sekoittavaan Takeshis' -leffaan saakka. Mukana on myös japanilaiset elokuvatrailerit Kitanon varhaisista elokuvista Violent Cop, Boiling Point ja Sonatine. Animoiduissa kuvagallerioissa näytetään kuvia elokuvan ranskalaisesta promomateriaalista ja still-kuvista. Lisäksi mukana on suuri joukko muiden Fireboxin julkaisemien elokuvien mainostrailereita. Näiden joukossa on runsaasti Lucio Fulcin kauhuklassikoita (The Beyond, Zombie Flesh Eaters) ja italialaista kannibaalielokuvaa (Cannibal Holocaust, Cannibal Ferox, Eaten Alive).

Yhdysvaltalainen WinStarin julkaisu oli lisämateriaalivalikoimaltaan vieläkin suppeampi sisältäen ainoastaan Boiling Point -trailerin sekä krediittitietoja ja pari biografiaa. (Takeshi Kitano, Hisashi Igawa). Myös ranskalaisen DVD-julkaisun lisämateriaali rajoittuu elokuvatraileriin ja muutamaan lyhyeen ranskankieliseen tekstiin.

Boiling Point poikkeaa rakenteeltaan suuresti normaalista länsimaisesta ja hongkongilaisestakin toimintaelokuvasta. Tarina etenee perinteisen seesteiseen japanilaiseen tapaan, ja harvassa olevat toimintajaksot ovat yllätysmomentin sävyttämänä shokeeraavia. Rakenne tuo tavallaan mieleen japanilaisen samuraielokuvan, vaikka tapahtumat ovatkin täysin modernissa miljöössä.