Alkuperäinen nimi: 
Brokeback Mountain
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2005
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Ikäsuositus: 
11
Kesto: 
128
Brokeback Mountain
Jari Tomppo, Ma, 10/07/2006 - 00:00

Elokuva
Taiwanilainen Ang Lee osoitti vuonna 1997 valmistuneella Jäämyrsky-elokuvalla hallitsevansa amerikkalaisen sielunmaiseman kuvaamisen paremmin kuin useimmat syntyperäiset amerikkalaisohjaajat. Kolmella Oscarilla palkittu, E. Annie Proulxin novelliin perustuva Brokeback Mountain on tuorein osoitus Leen kyvyistä. Ang Leen parhaan ohjaajan palkinnon lisäksi palkittiin Gustavo Santaolalla elokuvan musiikkiraidasta sekä käsikirjoittajat Larry McMurtry ja Diana Ossana parhaasta sovitetusta käsikirjoituksesta. Lisäksi Rodrigo Prieto sai Oscar-ehdokkuuden parhaasta kuvauksesta, Brokeback Mountain oli ehdolla vuoden parhaaksi elokuvaksi ja kolme keskeisten roolien näyttelijää oli ehdolla Oscarin saajaksi.

Brokeback Mountainin tapahtumat sijoittuvat parinkymmenen vuoden ajanjaksolle, 1960-luvun alusta 1980-luvulle. Rahavaikeuksien kanssa kamppailevat nuoret Ennis Del Mar (Heath Ledger) ja Jack Twist (Jake Gyllenhaal) ottavat kesäksi vastaan pestin lampaiden kaitsijoina syrjäisellä Brokeback-vuorella. Kaukana muusta maailmasta miehet rakastuvat toisiinsa. 1960-luvun Yhdysvalloissa kahden cowboyn välinen suhde on kuitenkin tuhoon tuomittu ajatus, ja kesän päätyttyä miehet palaavat tahoilleen. Ennis avioituu Alman (Oscar-ehdokas Michelle Williams) kanssa, saa kaksi tytärtä ja jatkaa karjapaimenen työssään. Jack pyrkii eteenpäin rodeourallaan, ilman suurempaa menestystä. Rodeomaailmassa hän kuitenkin tapaa kauniin Lureen Newsomen (Anne Hathaway), jonka upporikas isä suhtautuu vävypoikaansa avoimen epäluuloisesti. Appiukko suostuu kuitenkin palkkaamaan sanavalmiin Jackin maatalouskoneliikkeensä myyjäksi.

Kummallakin miehellä on siis elämä näennäisesti mallillaan, mutta silti molemmat kokevat elämänsä tyhjäksi. Vuosia Brokeback-vuorella vietetyn kesän jälkeen Jack ottaa yhteyttä Ennisiin ja padotut tunteet nousevat hetkessä pintaan. Ennis ja Jack jatkavat salaista suhdettaan Brokeback-vuoren maisemiin suuntautuvilla kalastusretkillä. Ennisin vaimolla Almalla on omat epäilyksensä, mutta hän haluaa pitää perheen koossa eikä sano mitään, vaikka huomaakin, ettei Ennis koskaan tuo kalastusreissuiltaan kalaa.

Aikaisemmin täysin toisentyyppisisten hahmojen tulkitsijoina tunnetut Heath Ledger ja Jake Gyllenhaal tekevät loistavat roolisuoritukset elokuvan keskeisissä rooleissa. Ledgerin näyttelemä Ennis on perinteistä, hiljaista miestyyppiä, joka ei paljon puhu ja pitää jalat tiukasti maassa. Hänen isänsä on jo nuorena opettanut poikansa vihaamaan homoja ja muita poikkeavia. Tästä johtuvasta itseinhosta Ennis ei koskaan pääse eroon. Gyllenhaalin tulkitsema Jack puolestaan on ekstrovertimpi haaveilija, joka olisi valmis tulemaan ulos kaapista, riskeistä välittämättä.

Päähenkilöiden vaimoina nähtävät Michelle Williams ja Anne Hathaway piirtävät hienovaraiset henkilökuvat elokuvan tärkeimmistä naisista. Heidät kuvataan ennen kaikkea uhreiksi, jotka joutuvat epätoivoiseen tilanteeseen, johon heillä ei ole ollut mitään mahdollisuutta varautua. Erityisesti Ennisin vaimon Alman hätääntyminen on käsinkosketeltavaa.

Brokeback Mountain on yleisesti määritelty homocowboy-elokuvaksi. Se on kuitenkin karkeaa yksinkertaistamista. Tämä elokuva kertoo kielletystä rakkaudesta, joka ei koskaan tule saamaan täyttymystään. Tarinan keskipisteenä voisi yhtä hyvin olla kaksi naista tai kaksi eri yhteiskuntaluokista tulevaa, eri sukupuolta olevaa ihmistä. Luonnollisesti kertomuksen koskettavuutta lisää se, että toisiinsa rakastuvat miehet edustavat amerikkalaisen miestyypin miehisintä miestä.

Kuva
DVD:n anamorfinen kuva ei anna aihetta huomautuksiin. Avarien vuoristomaisemien postikorttimainen kauneus välittyy kuvasta hienosti.

Ääni
Dolby Digital 5.1 -ääniraita on laatutyötä toistaen niin elokuvan dialogin kuin Gustavo Santaolallan säveltämän hienon musiikkiraidankin kirkkaasti. Äänitehosteet rajoittuvat muutamaan ukkosejyrähdykseen, jotka hetkellisesti herättävät subwooferin eloon.

Lisämateriaali
Tarjolla oleva lisämateriaali on sisällöltään varsin perinteistä mainosmateriaalia, jota ei ole edes vaivauduttu tekstittämään suomeksi.

On Being a Cowboy (5 min)
Pikainen katsaus siihen, kuinka elokuvan tekijät ja näyttelijät perehtyivät lännenelokuvista tuttujen karjapaimenhahmojen modernisointiin.

Directing from the Heart: Ang Lee (7 min)
Tavanomainen selkääntaputteludokkari, jossa elokuvan teossa mukana olleet kehuvat Ang Leetä. Tällä kertaa tosin kehut ovat harvinaisen ansaittuja.

From Script to Screen: Interviews with Larry McMurtry & Diana Ossana (10 min)
Käsikirjoittajien haastattelu, jossa aiheena on alkuperäismateriaalin muokkaaminen elokuvakäsikirjoitukseksi.

Sharing the Story: The Making of Brokeback Mountain (20 min)
Perinteinen making of -dokkari, jossa käydään perusteellisesti läpi elokuvan juoni. Tätä dokumenttia ei missään nimessä kannata katsoa ennen elokuvan näkemistä.

Yhteenveto
Brokeback Mountain on elokuva, joka käsittelemänsä aiheen takia vaatii katsojaltaan ripauksen ennakkoluulottomuutta. Miltei kaikki tätä elokuvaa käsittelevät artikkelit nostavat elokuvan keskeiseksi teemaksi päähenkilöiden välisen homoseksuaalisen rakkaussuhteen. Tarinan keskeinen elementti on kuitenkin se, kuinka päähenkilöt joutuvat ympäröivän yhteiskunnan painostuksesta tukahduttamaan todelliset tunteensa. Brokeback Mountain on kaikessa riipaisevuudessaan Ang Leen tähänastisen uran ehein ja koskettavin elokuva.

Kuvasuhde: 
1.85:1
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
1
Aluekoodi: 
Lisätietoa: 
Arvostelu on kirjoitettu Sandrew Metronomen toimittaman, myyntiversion kanssa identtisen, promokappaleen pohjalta. <p> FilmiFIN kiittää Sandrew Metronomea yhteistyöstä.
Ääni: 
Dolby Digital 5.1, Dolby Digital 2.0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016