Alkuperäinen nimi: 
Selon Charlie
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2006
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Tuottaja: 
Ikäsuositus: 
11
Kesto: 
110
Charlie sanoo
Aki Ahlroth, Ti, 16/01/2007 - 00:00

Elokuva
Vuonna 2006 Cannesissa Kultaisesta palmusta kisannut ranskalaistuotanto Charlie sanoo kiinnostaa varmasti suomalaisia ennen muuta siksi, että sen keskeisimmässä naisroolissa nähdään Minna Haapkylä (Kuutamolla, FC Venus). Roolia mainostetaan Haapkylän kansainvälisenä läpimurtona, mikä tuntuu hieman liioittelulta, koska näyttelijättären ura ulkomailla on vasta lähtökuopissaan. Mistään marginaalielokuvasta ei ole kuitenkaan kysymys, sillä Charlie sanoo oli ensi-iltaviikollaan maansa toiseksi katsotuin filmi heti Pirates Of The Caribbean: Kuolleen miehen kirstu -megaelokuvan jälkeen. Ohjauksesta vastaa Ranskan arvostetuimpiin naisohjaajiin lukeutuva Nicole Garcia.

Charlie sanoo on rakenteeltaan mosaiikkimainen elokuva; yhtäältä häpeilemättömän muodikas, toisaalta ranskalaisia elokuvaperinteitä kunnioittava. Siinä seurataan välähdyksenomaisesti seitsemän miehen ja heidän läheistensä elämää ranskalaisessa kaupungissa. Elokuva alkaa irrallisilta vaikuttavilla tarinoilla, jotka saavat katsojan hämmentyneeksi ja jopa turhautuneeksi. Valkokankaalle marssitetaan suuri määrä henkilöhahmoja, joiden taustoista tai vuorovaikutussuhteista ei kerrota mitään.

Vaikka dialogi toimiikin suhteellisen hyvin, ei käsikirjoitusta voi pitää kokonaisuudessaan onnistuneena. Filmissä on pari mielenkiintoista henkilöhahmoa, joiden viehätysvoimaa ei kuitenkaan pystytä täysin hyödyntämään kameran seuratessa seitsikkoa tasapuolisesti. Kahden tunnin puitteissa on luonnollista, ettei katsoja pääse tutustumaan lukuisiin henkilöhahmojen pintaa syvemmältä. Tarinat toki risteävät toisiaan, mutta eivät siinä määrin, että kaikilla kohtaamisilla olisi oleellista merkitystä yksittäisiin ihmiskohtaloihin.

Näyttelijöistä mieleenpainuvin on karismaattinen Jean-Pierre Bacri, jonka esittämällä pormestarilla on vaikeuksia jakaa aikansa nuoren rakastajattarensa ja vaalityön välillä. Koomisen ulottuvuuden muuten synkähköön elokuvaan tuo tohelo murtovaras Joss (Benoit Poelvoorden). Roolitus on kauttaaltaan onnistunut, mikä ei ole ihme, sillä valkokankaalla nähdään Ranskan eturivin näyttelijöitä. Haapkylä esittää suomalaista, ranskalaisen miehen kanssa avioitunutta naista, joka hakee lohtua onttoon ihmissuhteeseensa vieraan miehen sylistä. Ranskaa hän puhuu hämmästyttävän sujuvasti, mutta näytteleminen ei juurikaan poikkea siitä, mitä on kotimaisissa elokuvissa totuttu näkemään.

Yhteenveto
Ranskalainen draamaelokuva Charlie sanoo on kuin Rubikin kuutio, joka jää vaille ratkaisuaan. Hyvissä henkilöhahmoissa olisi ainesta vaikka tv-sarjaan, mutta kahteen tuntiin survottuna tästä kaikesta ei ole paljoakaan iloa.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016