Alkuperäinen nimi: 
Crimson Peak
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2015
Valmistusmaa: 
Ikäsuositus: 
15
Kesto: 
119
Crimson Peak
Jussi U. Pellonpää, Pe, 16/10/2015 - 00:00

Elokuva
Eletään 1900-luvun alkua Buffalossa Yhdysvalloissa. Kun teollisuusmagnaatti Carter Cushingin (Jim Beaver) kirjailijaksi halajava tytär Edith (Mia Wasikowska) kohtaa ensimmäisen kerran Sir Thomas Sharpen (Tom Hiddleston), joka on saapunut englannista siskonsa Lucillen (Jessica Chastain) kanssa hakemaan rahoitusta innovatiiviselle kaivoshankkeelleen, rakkaus syttyy kuin taikaiskusta. Vaikka Sharpen siskosten menneisyys vaikuttaa epäilyttävältä, Edith ei voi muuta kuin seurata sydäntään, ja muuttaa näiden kanssa Brittein saarelle suureen, mutta pahasti ränsistyneeseen Allerdale Hallin kartanoon. Ennen niin komean rakennuksen käytävillä kaikuvat kuitenkin pahaenteiset äänet ja Edith huomaa pian olevansa keskellä painajaista, jonka juuret ulottuvat kauas hänen lapsuuteensa.

Olemme taatusti vierailleet kirotuissa taloissa ja kummittelevissa kartanoissa jo satoja kertoja, mutta lajityypin lokaatiot tuntuvat silti pysyvän aina mukana omanlaistensa pelkotilojen syntysijoina. Guillermo del Toron Crimson Peak on näyttävä ja perinteitä henkivä, kummitusjutun, salapoliisitarinan ja väkivaltaisen murhamysteerin visuaalisesti komea symbioosi, joka tarinaltaan on kuitenkin hiukan liian puhkikulunut. Matthew Robbinsin kanssa rakennettu kertomus menneisyyden synneistä ja sovitusta hakevista aaveista onnistuu monin paikoin pyrkimyksissään pitämään katsojan penkin reunalla ja aiheuttamaan ylimääräisiä välilyöntejä ruman graafisilla shokeillaan, mutta kaikki tekninen tietotaito ei silti poista sitä seikkaa, että itse perustarinaan ei tuoda oikeastaan mitään uutta.

Kaikki näyttelijät tekevät kuitenkin erinomaisen hyvää työtä. Crimson Peak on kahden vahvan naisnäyttelijän taistelukenttä, jossa herkkäkasvoisen Mia Wasikowskan Edith tasapainottaa taitavasti rankasti riehuvan Jessica Chastainin Lucillen maanisuutta, vaistonvaraisesti reagoivan Tom Hiddlestonin balanssoidessa rumaksi menevää rintamasotaa omatuntonsa kanssa kamppailevana Thomasina. Jim Beaver on mainion röyhkeä Carter Cushing ja Sons of Anarchy -sarjassa läpilyönyt ja viimeksi del Toron Pacific Rimissä (2013) jättihirviöitä vastaan taistellut Charlie Hunnam on Edithiin salaihastunut amerikkalainen lääkäri Alan McMichael, jolla on myös oma osansa verenkarvaassa finaalissa. Mainiosti moninaiset outoudet del Toron elokuvissa (Hellboy (2004), Pan`s Labyrinth (2006)) aiemminkin tulkinnut Doug Jones on Edithin kuollut äiti ja Burn Gorman yksityisetsivä herra Holly.

Yhteenveto
Perinteistä kauhuelokuvaa lajityyppinä arvostaville Crimson Peak on kuitenkin pakkokatsottava elämys, sillä sen  kaltaisia, puhtaita goottikauhun edustajia, jotka kumartavat syvään legendaarisille Hammerhorroreille ja muille kaltaisilleen, ei liiemmin nykyään enää tehdä. Mutta kaikesta hyvästä huolimatta siitä ei siltikään löydy sitä viiden tähden arvoista omaperäisyyttä, jota mestariteoksilta vaaditaan.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016