Elokuva
Vuonna 2012 Amerikan Yhdysvaltoja on jälleen kohdannut paha lama, jonka seurauksena duunit ovat menneet sen siliän tien ja rikollisuus noussut sille tasolle, että rangaistuslaitoskäytäntöä on pakko muuttaa. Vankilat yksityistetään ja yksi tällaisista, Terminal Island, on armottomalla bisnesvainulla siunatun johtaja Hennesseyn (Joan Allen) valtakunta. Hennessey on modifioinut aina vain verenjanoisemmaksi muuttuneelle tv-yleisölle gladiaattorikisojensa jatkoksi uuden, entistäkin hurjemman kansanviihteen, Death Racen, jossa toinen toistaan sekopäisemmät psykopaatit kisaavat muskeliautoillaan kolmiosaisen finaalin, jonka voittajalle on luvassa vapaus.

Entinen rata-autoilija Jensen Ames (Jason Statham) lavastetaan murhaajaksi ja passitetaan Terminal Islandille, missä Hennesseylla on kovan luokan kaasujalalle ehdotus: tämän pitää ottaa legendaarisen kuskin, maski naamalla katsojien suosikiksi nousseen Frankensteinin paikka ja nostaa katsojaluvut uuteen nousuun. Kisaan lähtee monenmoista hullua, joista jokainen saa oman tallin ja luottomiehistön varikolle, missä autoihin asennetaan aseita, pommeja ja liekinheittimiä.

Amesin joukkoon liittyy Coachiksi (Ian McShane) kutsuttu, kaiken autoista ja varsinkin Death Racesta tietävä mentor, joka pudottelee vihjeitä kisan todellisista tarkoitusperistä omia suunnitelmiaan hiovalle Amesille. Navigoijina huvittavuuden rajoilla urosteleville kriminaaleille on tarjolla mallimitat täyttävä katras toinen toistaan hotimpaa asukkia läheisestä naisvankilasta, joiden tehtävänä on huolehtia autojen aseistuksen toimimisesta.
Amesin pahin kilpailija on Machine Gun Joe (Tyrese Gibson), jolle seuraavan sarjan voitto olisi vihdoin lippu kotiin, eikä mies ole valmis minkään valtakunnan kompromisseihin vaarantaakseen pääsynsä loukosta. Hyvät naiset ja herrat, käynnistäkää moottorinne. Kalmanralli alkaa.

Death Race -Kuolonajot on epätasaisen Paul W.S. Andersonin köykäisen uran parempia elokuvia. Aavistuksen omaperäisellä elokuvalla Shopping (1994) ja sitä seuranneella, kammottavalla Mortal Kombatilla (1995) filmografiansa heikosti avannut Anderson ei sittemmin ole poikennut kaavasta ja herran CV onkin tuonut valkokankaille sellaisia tekeleitä kuin Alieneiden ja 2001: Avaruuseikkailun äpärälapsi Event Horizon - viimeinen horisontti (1997), jatko-osia tasaiseen tahtiin pukkaava pelileffa Resident Evil (2002) sekä kökkö ja typerästi siloiteltu AVP: Alien vs. Predator (2004). 1998 päivänvalon nähnyt ääliömäisen tehokas kovapanosammuskelu Soldier oli aikanaan kallein suoraan videolla julkaistu elokuva, mitä sitäkään ei oikein voi pitää mairittelevana meriittinä.

Päivitetty Death Race pohjaa kulttiohjaaja Paul Bartelin 1975 valmistuneeseen b-klassikkoon Death Race 2000, jonka tuotti kyseenalaisista keinoistaan ja käsittämättömästä tekonopeudestaan tutuksi tullut roskarainaguru Roger Corman, joka löytyy tämän uudenkin version taustajoukoista samalta pallilta. Anderson on muuttanut alkuperäistä konseptia kyllä kovalla kädellä, pitänyt pääasiassa ainoastaan päähahmot Frankensteinin ja Joen (joita originaalissa näyttelivät David Carradine ja Sylvester Stallone) ja sulkenut vielä itse kisankin rajatulle alueelle, jota tosin tehostellaan tappavan tehokkailla ansoilla ja vankilan vartijoiden käyttämällä, tulivoimaisella taistelurekalla. Alkuperäisessä elokuvassahan kilpailu käytiin katsojia rankasti provoisoiden avoimilla teillä, joilla psykoottiset kuskit hankkivat lisäpisteitä telomalla mahdollisimman paljon jalankulkijoita ja muita sivullisia.

Toimintaohjaajana Anderson kyllä lunastaa lupauksia, sillä Death Race 2008 on täynnä adrenaliinia, verta ja tuhtia tuhovoimaa. Stunt-kuskit ovat oikeastikin saaneet tehdä täysiä päiviä kaahatessaan toinen toistaan ärjymmin tuunattuja menopelejään milloin mihinkin liikkuvaan tai liikkumattomaan esteeseen nasta laudassa. Komean näköinen, mutta ämpäriälytön äijyyden ja hevosvoimien perverssi ylistys onkin omiaan kovakalloisten karjujen saunailtoihin, missä Andersonin ahtimet avoimina karjuva testosteronipommi saa taatusti keskiketterällä estot pyyhkineeltä yleisöltä seisovat aplodit.

Kovaa vauhtia toimintastarojen a-luokkaan kohoava Jason Statham on karju paikallaan suupielestä tylyjä toteamuksia murahtelevana Amesina, jota ajaa eteenpäin korkeaoktaaninen kostonhimo. Deadwood -sarjassa itsensä kanonisoineelle Ian McShanelle ei hirmusti ole muuta tekemistä löytynyt kuin nakella nasevia yksrivisiä, aina kun lentäviltä romuilta, ihmisiltä ja luodeilta ehtii. Loistava luonnenäyttelijä Joan Allen (mm. Face/Off (1997), Kandidaatti (The Contender, 2000), Medusan isku (The Bourne Supremacy, 2004), Kiukun parempi puoli (The Upside of Anger, 2006) ja Medusan sinetti (The Bourne Ultimatum, 2007) tuntuu ensin oudolta valinnalta käärmeen sisäkalut omistavaksi vankilanjohtajaksi, mutta rautaisena ammattilaisena Allen ei tarvitse fataaliin sähinäänsä turhia testikkeleitä, sillä hahmon äärimmäinen julmuus ja pohjaton ahneus tulevat esiin ilman turhaa uhoamistakin. Sivummalla kaahaavat takakireä Tyrese Gibson, timmikehoinen Natalie Martinez Amesin näppäränä suunnistajana sekä tuhannesti aiemminkin leffapahiksena kanssaeläjiä uhkaillut, tuhdisti tatuoitu Robert LaSardo.

Synttysuhinabändi Tangerine Dreamin jäsenenä itsensä läpi lyöneen Paul Haslingerin score on tekijälleen tyypillinen sekasotku koskettimilla luotuja ujellusmattoja, joita tehostellaan kirskuvilla kitaroilla ja rokkaavilla rummuilla. Yhtäkään erillistä sävellystä ei Haslingerin teollisesti kolisevasta scoresta kykene kohottamaan edes etäisesti teeman asemaan, vaan se hukkuu ärjyvien moottoreiden, kirkuvien ihmisten ja runsaiden räjähdetehosteiden päällekäyvään kaaokseen.

Yhteenveto
Ääliömäinen ja kipeän väkivaltainen Death Race-Kuolonajot ei ole hyvä elokuva, mutta omassa marginaaligenressään varsin onnistunut esitys.