Elokuva
Dokumentaaristen perustuu tositapahtumiin -elokuvien vanavedessä seilaava Paholainen sisälläni luottaa muiden genrekaimojensa tapaan kauhuun. William Brent Bellin ja Matthew Petermanin ideoima elokuva hyödyntää säikyttelyssään kristillistä tematiikkaa ja lainaa säikeitä Vatikaaniin perustetusta manauskoulusta. Tästä huolimatta se muistuttaa suurilta osin viime vuosina ilmestyneitä kauhutteluita, jossa kamera on tapahtumissa läsnä.

Nuori elokuvaohjaaja Michael Schaefer (Ionut Grama) ryhtyy dokumentoimaan ystävänsä Isabellan (Fernanda Andrade) aikomusta tavata parikymmentä vuotta aiemmin kolmesta taposta tuomitun äitinsä, joka on sittemmin siirretty Vatikaanin vankimielisairaalaan. Tapauksen epämääräisestä käsittelystä johtuen kaksikolla on syytä olettaa, että tapot suoritettiin äidille suoritetun manauksen aikana, mistä kiinnostuvat myös paikallisen manauskoulun lisensoidut manaajat Rawlings (Simon Quarterman) ja Keane (Evan Helmuth).

Kuluneilla kikoilla pelaava Paholainen sisälläni ei tuo genreen mitään uutta, eikä se jaksa kannatella itseään edes puolitoistatuntisen vertaa. Dokumentaarisuuteen tähtäävä kerronta ontuu monien muiden tuotosten tapaan siinä, että kamera viedään aivan kaikkialle tilanteista riippumatta, jolloin tehokeino menettää sen tärkeimmän voimansa: autenttisuuden. Uskottavuus kärsii muutoinkin liian huolitelluilla kamerasommitelmilla, mikä haittaa etenkin muutoin graafisesti varsin groteskeissa riivaussessioissa.

Tuntemattomat näyttelijät hoitavat roolinsa omina itsenään pääosin kelvollisesti, kunhan kohtaukset eivät edellytä erityisiä taitoja. Monin osin suoritukset edellyttävät vain kameralle poseerausta tai näkymälleen kirkumista, eivätkä hahmot itsessään onnistu missään vaiheessa saamaan syvyyttä. Tämä näkyy monissa kohtausten väliin leikellyistä Big Brotherin päiväkirjahuonetta muistuttavissa tilityksissä, joissa henkilöt kertovat tunteistaan kameralle vailla minkäänlaista sisältöä. Toisaalta se ei poikkea millään tapaa elokuvan muusta tarjonnasta.

Tekniikka
Kuva on kauttaaltaan onnistunut. Kotivideotasoiseksi materiaaliksi jälkituotannossa heikennetty anti on hivenen pehmeä. Detaljit erottuvat siitä huolimatta suhteellisen hyvin. Mustan sävyt toistuvat luonnollisina.

DTS-HD MA 5.1 -raita hyödyntää tilakanavia luonnollisella tavalla, vaikka takakaiuttimet jäävät vajaaksi kaikkein aktiivisimmasta käytöstä. Muutoin äänet toistetaan hyvällä tarkkuudella tilasta riippumatta, eikä dialogin suhteen ole ongelmaa. Matalat taajuudet nousevat hektisimpien manausten aikana suurempaan osaan.

Lisämateriaali
Julkaisu ei sisällä lainkaan lisämateriaalia.

Yhteenveto
Paholainen sisälläni tuo dokumentaariseen kauhukerrontaan mukaan kristillisen tematiikan muttei minkäänlaista tuoreutta. Turhanpäiväisellä löpinällä ja vetämättömällä juonella varustettu kauhuttelu jää kaikin puolin turhaksi kokemukseksi