Elokuva
Simon James (Jesse Eisenberg) on hiirtäkin hissukampi toimistotyöntekijä, transparentti työkavereilleen, pettymys ädilleen (Phyllis Somerville) ja tyystin olematon ihastuksensa kohteelle, Hannahille (Mia Wasikowska). Elämä lipuu harmaana ohi Simonin, mutta kaikki muuttuu kun kuvioon astuu James Simon (Jesse Eisenberg), fyysisesti Simonin täydellinen kopio, mutta käytökseltään tämän vastakohta, karismaattinen ja hurmaava, itseluottamusta täynnä oleva agressiivinen energiapakkaus, jonka valovoimaisuudesta myös Simon saa ilokseen osansa. Mutta kun James alkaa ottaa hetki hetkeltä enemmän Simonin elämää haltuunsa ja iskee silmänsä vielä myös Hannahiin, hiirulaisen on pakko puolustautua kovin ottein.

Mainion Submarinen (2010) ohjanneen, paremmin näyttelijänä tunnetun (tv-sarjat IT-porukka, juurikin Teemalla pyörähtänyt Vempainmies sekä Ben Stillerin uran huonoimman elokuvan, Korttelivahtien (2012), himokas alieni Jamarcus) Richard Ayoaden toinen pitkä elokuva, The Double, on mielenkiintoinen tutkielma ihmisen hauraasta identiteetistä. Fjodor Dostojevskin 1846 julkaistuun saman nimiseen novelliin perustuvan elokuvan ovat käsikirjoittaneet Ayoade ja Avi Korine.

Psykologisesti virittäytynyt trilleri kohtaa hyvässä symbioosissa hirtehisen komedian, joka jättää katsojan onnistuneesti kutkuttavaan epätietoisuuden tilaan. The Doublen kuvaama maailma on täynnä pelkoa ja uhkaa, sääntöjen ja asetusten täyttämä dystopia, jossa viranomaiset valvovat kansalaisia kellon ympäri eikä tilaa yksityisyydelle oikeastaan edes ole. Paranoian nostaa toiseen potenssiin se, ettei Simonin elämässä kukaan muu tunnu reagoivan tämän täydellisen kaksoisolentoon millään lailla, vaan ainoastaan häikäistyvät tämän valovoimaisesta läsnäolosta. Ajan, paikan ja avaruuden ainakin suomalaiskatsojille sekoittaa lopullisesti juhliin sijoittuva kohtaus, jossa lavalla East Virginia -hittiään tulkitsee Ilkka Lipsanen, eli paremmin nimellä Danny tunnettu härmäviihteen ikiliikkuja.

Teknisesti The Double on erittäin hyvän näköistä elokuvaa. Erik Wilsonin hallittu kameratyöskentely hyödyntää kekseliästä valaistusta ja värimaailmoja, nousten mestaritasolle kuvatessaan kahta Jesse Eisenbergia, joiden liikkuminen niin sivu- kuin syvyyssuunnissakin toimii saumattomasti. Yhtä aikaa vainoharhainen ja painajaismainen esitys tuo kuumehoureisuudellaan mieleen niin David Fincherin Fight Clubin (1999) kuin lavastuksellisilta ratkaisuiltaan ja vinksahtaneelta kuvastoltaan myös Terry Gilliamin Brazilin (1985), joka yhtä lailla esitteli ajasta nerokkaasti irrotetun miljöön, jossa outojen laitteiden täyttämän maailman päällä kulki vahva retrohenki.

Monipuoliseksi näyttelijäksi osoittautunut Jesse Eisenberg on vakuuttava niin ultracoolina Jamesina kuin olemassaoloansakin lopulta epäilevänä Simonina. Yhtä lailla vahvan ja valloittavan roolin tekee myös indie-tähti Mia Wasikowska. Myös sivurooleissa nähdään niin ikään vahvoja tulkkeja. Wallace Shawn on James/Simonin pallohukkainen pomo herra Papadopoulus, Sally Hawkins vastaanottovirkailija, Chris O`Dowd sairaanhoitaja, Cathy Moriarty tarjoilija ja Paddy Considine Simonin ihaileman tv-sarjan supersankari.

Yhteenveto
Outo, mutta tunnelmallinen pikku elokuva, joka kiehtoo ja kutkuttaa paitsi psykologisesti monitasoisella tarinallaan, myös kokonaisuutena, joka myllertää mielessä pitkään.