Alkuperäinen nimi: 
Vratné lahve
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2007
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
7
Kesto: 
103
Elämä kierrättää
Päivi Kärkkäinen, Ke, 09/04/2008 - 00:00

Elokuva
Tšekkiohjaaja Jan Sverák tunnetaan parhaiten Oscar-palkitusta draamakomediasta Kolja (1996), jonka pääosassa näytteli ja käsikirjoituksesta vastasi ohjaajan isä Zdenek Sverák. Miesten tuorein samalla työnjaolla toteutettu yhteisproduktio, ei niin kovin vetävällä suomenkielisellä nimellä varustettu Elämä kierrättää (2007), on viimeinen osa löyhässä trilogiassa, jonka aloitti toisen maailmansodan jälkimaininkeja lapsen silmin tarkkaillut The Elementary School (1991) ja jota jatkoi 1980-luvulle sijoittuneen Koljan sydämellinen keski-ikäkuvaus. Elämä kierrättää johdattaa katsojan nykypäivään ja tarkastelee ripeästi muuttuvaa maailmaa nyt vanhuksen näkökulmasta. Tšekissä elokuva on ollut käsittämätön hitti: kymmenen miljoonan asukkaan maassa se on houkutellut teattereihin jo yli puolitoista miljoonaa katsojaa.

Josef on eläkeikää lähentelevä opettaja, joka eräänä päivänä saa oppilaistaan kerta kaikkiaan tarpeekseen ja päättää jättää työnsä siltä seisomalta. Kun uusi ura polkupyörälähettinä osoittautuu fiaskoksi, Josef pestautuu lähimarketin pullojenpalautustiskin hoitajaksi. Työ on yksitoikkoista, mutta tarjoaa mainion tilaisuuden tarkkailla ihmisiä - onnellisia, onnettomia, salaperäisiä, sairaita, ihan tavallisia, mutta tavattoman mielenkiintoisia ihmisiä. Kotoa tukea ei kuitenkaan heru. Vaimo ei ymmärrä Josefia eikä tämän urakiertoa, ja aikuisella tyttärellä on omat ihmissuhdehuolensa. Seesteisistä eläkepäivistä ei ole tietoakaan, kun oman vanhenemisensa kanssa kipuileva Josef huomaa mielikuvituksensa ja fantasioidensa vielä jylläävän kuin nuorella miehellä konsanaan.

Elämä kierrättää on kaikkea sitä, mitä Koljan ”jatko-osalta” voi odottaa: pieni, lämminhenkinen laatudraama, joka kylvää hyvää mieltä ympärilleen. Isä- ja poika-Sverákin yhteistuotantoihin tutustuneille elokuva tuskin tarjoaa suuria yllätyksiä, mutta käsikirjoituksen ja etenkin dialogin osuvuus onnistuu silti lyömään ällikällä. Zdenek Sverákin pistämättömän terävät huomiot elämästä ja maailmanmenosta ovat yhtä aikaa universaaleja ja vilpittömän intiimejä. Henkilöhahmona läheisilleen kiukutteleva, yrmeä Josef on kaikkea muuta kuin miellyttävä, mutta hänen nallekarhumainen olemuksensa on kuitenkin sympaattisella tavalla aito ja rehellinen. Vanhuus ei vain tule yksin, ja oman elämän katkeransuloiset välitilinpäätökset tuppaavat olemaan rankka paikka kenelle tahansa.

Elämä kierrättää on läpeensä hyväsydäminen kertomus, jollaisille on aina tilaa ja tarvetta. Mitään uutta ja innovatiivista sen ohjauksessa, käsikirjoituksessa tai näyttelijäsuorituksissa sen sijaan ei ole. Kyseessä on ennen kaikkea ihmissuhde-elokuva, jonka yhteiskunnallinen ulottuvuus jää yllättävänkin hataraksi, satunnaisten yksittäisten viittausten varaan. Vaikka tarinan pohjana on hitauden, epämuodikkuuden ja inhimillisyyden taistelu nykymaailman kovia arvoja vastaan, jää elokuva temaattisesti ontoksi. Lempeän ironinen ylistys elämälle ja tylsissä, alipalkatuissa töissä raataville arjen sankareille on kuitenkin kaikkea muuta kuin vain tyhjä, sentimentaalinen kuori. Ohjaaja Sverák tarkastelee henkilöitään harvinaislaatuisella lämmöllä, ja tunnelmaa tukevat Koljankin kuvauksesta vastanneen Vladimír Smutnýn pehmeän eteeriset kuvat.

Yhteenveto
Syvällinen ja hilpeä vanhenevan miehen odysseia toistaa tarkasti Koljan kaavaa. Elämän hullutuksiin ja absurdeihin sattumuksiin lempeän ymmärtäväisesti suhtautuva hyvän mielen elokuva on positiivinen ja elämänmyönteinen elämys, joka vetää suun kestovirneeseen.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016