Ella ja kaverit
Jussi U. Pellonpää, Pe, 28/12/2012 - 00:00

Elokuva
Kun pienen koulun opettaja (Eero Milonoff) ei enää jaksa taistella oman opinahjonsa tulevaisuuden puolesta, tarttuu toimeen ala-asteen terhakka tyttö Ella (Freja Teijonsalo), joka kavereineen nousee barrikaadeille koulunsa purkamista vastaan. Väärinkäsityksestä alkunsa saanut tapahtumaketju kun uhkaa muuttaa koko koulukorttelin formularadaksi, hanke, jota lobbaa ahne ja omaa poikaansa, Äf Ykköstä (Oliver Kivi), huippukuskiksi tuuppiva Isä Yksi (Kari Ketonen). Samalla kaikki pikkukoulun oppilaat siirrettäisiin suureen sulatusuunimaiseen oppilaitokseen, missä yksilöiden erottuminen massasta on erittäin epätodennäköistä. Lopullinen taistelu tulevaisuudesta käydään, missäs muualla kuin radalla, jonka lähtöruutuihin asettuvat lahjoiltaan ja hevosvoimiltaan varsin erilaiset kulkuneuvot.

Taneli Mustosen ohjaama Ella ja kaverit perustuu Timo Parvelan huippusuosittuun kirjasarjaan, ja jatkaa pystyssä päin kotimaisten koko perheen elokuvien voittokulkua, vaikka sen peruseväät ja kommervenkit ovatkin lainattua laatua. Koomisilla äänitehosteilla ja kuvaa nopeuttamalla sekä hidastamalla saadaan aikaan tutunoloinen ristoräppääjämäinen efekti, jota ilmankin luulisi koko perheen elokuvien tulevan toimeen. Käsikirjoitus ottaa kiltisti kantaa paitsi yksilön alati kasvavaan ahneuteen ja kuntien ja kaupunkien hulluun hinkuun investoida idioottimaisuuksiin kyselemättä asujaimistoltaan ideoidensa käytännöllisyydestä, myös lapsen oikeuteen saada yksilöllistä opetusta ja omien voimavarojensa löytämiseen. Myös yhteisöllisyyden ylistyksessä on jotain hellyttävän vanhanaikaista.

Pääosassa tarmokas Freja Teijonsalo tekee kivan sympaattisen roolityön, vaikka jakaakin fokuksen tasan kuuden kaverinsa, Emilia Paasosen, Aura Mikkosen, Artturi Auvisen, Aki Laihon, Jyry Kortelaisen ja Eetu Julinin, kanssa. Eero Milonoff hömpöttelee mukavana, kun taas Kari Ketonen saa irrotella yllin kyllin itseään täynnä olevana ökyriesana. Sivurooleissa nähdään Pamela Tola virkanaisena ja Armi Toivanen pikkukoulun rehtorina, sekä Villet Virtanen (virkamies) ja Myllyrinne, joka on lähinnä oma itsensä uuden koulun korruptoituneena reksinä.

Yhteenveto
Ala-asteikäsille yhtä juhlaa tarjoileva vauhtiseikkailu opettaa oikeita arvoja ja huvittaa siinä sivussa varttuneempaakin katsojaa.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016