Alkuperäinen nimi: 
The Evil Dead
Lajityyppi: 
Valmistusvuosi: 
1981
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
K18
Kesto: 
82
Evil Dead, The
Jari Tomppo, To, 02/09/2004 - 00:00

Elokuva:


Neljännesvuosisata sitten kauhuelokuviin hurahtaneet opiskelijakaverukset Sam Raimi ja Robert Tapert alkoivat kuvata kotikutoisia kauhuleffoja Super-8:lla huvittaakseen opiskelijakavereitaan ja tienatakseen itse siinä ohessa muutaman taalan. Kun kumppanukset muutamaa vuotta myöhemmin lopettivat opiskelunsa lyöttäytyivät he yhteen Bruce Campbell -nimisen aloittelevan näyttelijän kanssa. Tässä vaiheessa vielä alkutekijöissään ollut elokuva oli nimeltään The Book of the Dead, mutta ennen julkaisua elokuvan nimi muuttui muotoon The Evil Dead sillä elokuvan tuottajat pelkäsivät kirjaan viittaavan nimen karkoittavan nuorison teattereista. Huonommillakin perusteilla elokuvien nimiä lienee vaihdeltu eikä nimi elokuvaa pahenna sillä Raimin debyyttiohjauksesta tuli välittömästi kulttiklassikko, joka on viihdyttänyt kauhuelokuvien ystäviä jo runsaan kahdenkymmenen vuoden ajan. Future Film on nyt julkaissut elokuvan komeana DVD-versiona myös suomalaisten genren ystävien iloksi. Tämä julkaisu pohjautuu Anchor Bayn hyvälaatuiseen UK-julkaisuun.


Elokuvan alussa viisi nuorta on matkalla viettämään viikonloppua syrjäiseen mökkiin huonokulkuisen tien päähän. Perille päästyään he löytävät mökistä vanhan kelanauhurin sekä kummallisen, ihmisen nahalla päällystetyn kirjan. Kuunnellessaan nauhaa he tietämättään tulevat herättäneeksi henkiin muinaiset demonit, jotka vaativat hyvitystä rauhanhäiritsijöiltään. Hyvitys tarkoittaa tunkeilijoiden riivaamista mitä moninaisemmin keinoin ja ainoa keino päästä riivauksesta eroon on onnettoman uhrin paloitteleminen kirveellä. Eräänlaiseksi ryhmän johtajahahmoksi kohoaa Bruce Campbellin näyttelemä Ash, joka ei suinkaan ole mikään rohkea sankarihahmo vaan pikemminkin vain hieman muita onnekkaampi.


The Evil Dead on täynnä viittauksia ja lainauksia kauhuelokuvan klassikoista. Siitä huolimatta Raimi onnistui luomaan elokuvaan täysin omanlaisensa, helposti tunnistettavan, visuaalisen ilmeen, jota on viimeisen parin vuosikymmenen aikana imitoitu melkoisen runsaasti. Eritoten elokuvan kekseliäästä kameran käytöstä ovat oppia ottaneet muutkin kuin kauhuelokuvien tekijät. Kenties muistettavin visuaalinen efekti elokuvassa on "Sam-Ram-a-Cam", erittäin matalasta kulmasta kuvattu otos, joka luo katsojalle illuusion siitä että hän katsoo kuvaa pahaa-aavistamatonta uhriaan kohti syöksyvän hirviön silmien kautta. Tämä vaikutelma saatiin aikaiseksi kiinnittämällä kamera kakkosnelosen pätkään jolloin kuvausryhmä pystyi helposti liikuttamaan sitä erittäin matalalla. Niinikään elokuvan rytmitys ja leikkaus olivat omana aikanaan todella uraauurtavia.


Elokuvan erikoistehosteetkin toimivat hämmästyttävän hyvin tekijöiden käytössä olleet resurssit huomioiden. Jälleen kerran mainio osoitus Raimin ryhmän vankasta ammattitaidosta, kekseliäisyydestä ja omistautumisesta työlleen. The Evil Deadin tekniset innovaatiot ja ilman turhia pysähdyksiä eteenpäin jyräävä kerronta saavat katsojan jossain määrin antamaan anteeksi sellaiset puutteet kuin yllätyksettömän käsikirjoituksen ja koulunäytelmätasoiset näyttelijäsuoritukset. Bruce Campbellin tulkinta omasta hahmostaan erottuukin selkeästi edukseen näyttelijöiden joukosta.


Sam Raimille The Evil Dead avasi portit menestykseen ja sittemmin hänen tiensä on johtanut kauhuelokuvista suuren budjetin Hollywood-blockbusterien pariin. Raimin toistaiseksi menestyneimmät elokuvat tällä saralla ovat parin vuoden takainen mainio sarjakuvafilmatisointi Spider-Man sekä Hämähäkkimiehen saagaa jatkanut vähintäänkin ykkösosan veroinen kakkososa.





Kuva:


Vaikka The Evil Deadin alkuperäinen kuvasuhde onkin 1,37:1 on tämä DVD julkaistu 1,78:1 -kuvasuhteisena anamorfisella kuvalla. Kuvasuhde on saatu aikaiseksi rajaamalla kuva uusiksi ylä- ja alareunasta ja tämä tekee kuvasommittelusta kieltämättä varsin ahtaan oloisen.


Muutenkaan kuvanlaatu ei suoranaisesti häikäise vaan kuva on varsin pehmeän oloinen, tosin elokuvan kengännauhabudjetin huomioiden paljon parempaa ei kohtuudella voi vaatiakaan. Kuva on kuitenkin ilahduttavan häiriötön ja pysyy rauhallisena myös huonosti valaistuissa kohtauksissa.





Ääni:


Dolby Digital 5.1 -ääniraita painottuu vahvasti etukanaviin eikä surroundkanavia sen enempää kuin subwooferiakaan juuri hyödynnetä. Elokuvan dialogista valtaosa koostuu erilaisista kirkaisuista ja ähkäisyistä ja nämä äännähdykset ääniraita toistaa riittävän hyvin.





Lisämateriaali:


Levy on sujautettu tyylikkääseen pahvikoteloon, jonka sisätaskusta löytyy 20 -sivuinen runsaasti taustatietoa elokuvasta ja sen tekijöistä tarjoava englanninkielinen kuvitettu vihkonen.


Varsinaisen ekstramateriaalin rungon muodostavat kaksi elokuvan pituista kommenttiraitaa. Ensimmäisellä ovat äänessä Sam Raimi ja Robert Tapert. Olkoonkin että herrat tarjoilevat runsaasti kiehtovia anekdootteja The Evil Deadin tekemisestä tätä raitaa voisi luonnehtia kuivanpuoleiseksi. Toisella kommenttiraidalla äänessä on Bruce Campbell yksin ja tämä raita on selvästi mielenkiintoisempaa kuunneltavaa Campbellin kertoessa vuolaasti elokuvan tekemisestä ja omasta roolisuorituksestaan.


Lisäksi mukana on noin 18 -minuutin verran poistettuja kohtauksia, seitsemänminuuttinen paneelikeskustelu, joka on taltioitu elokuvan esityksen yhteydessä halloweenina 2001. 13 -minuuttinen Discovering The Evil Dead -dokumentti keskittyy kertomaan elokuvan aikoinaan saamasta vastaanotosta.


Cast & Crew -otsikon alta löytyvät Bruce Campbellin ja Sam Raimin tekstimuotoiset biografiat ja paketin täydentävät traileri ja TV-mainokset.


Elokuva on tekstitettu suomeksi tai ruotsiksi ja se on mahdollista katsoa ilman tekstitystä, mutta lisämateriaalista on iloa vain englannintaitoisille.





Yhteenveto:


The Evil Dead on pienestä budjetistaan huolimatta visuaalisesti ja teknisesti oivaltavasti tehty hirviökauhuilu. Elokuvan pääasialliset ansiot tosin rajoittuvat nimenomaan tekniseen puoleen. Käsikirjoitus sen enempää kuin nuorten amatöörinäyttelijöiden roolisuoritukset eivät anna aihetta hurraahuutoihin, mutta elokuvan kulttimaine on silti helppo ymmärtää. 

Kuvasuhde: 
1,78:1
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
1
Aluekoodi: 
Lisätietoa: 
Kiitokset Future Filmille arvostelukappaleesta. <p> Arvostelu julkaistu aikaisemmin DVDPlazassa.
Ääni: 
Dolby Digital 5.1
Tekstitys: 
Sensuuri: 
leikkaamaton
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016