Alkuperäinen nimi: 
Evil Eyes
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2004
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Tuottaja: 
Ikäsuositus: 
15
Kesto: 
77
Evil Eyes
Vesa Jalkanen, Pe, 23/12/2005 - 00:00

Elokuva

"Uudet kumppanini eivät halua psykologista trilleriä vaan kauhua. Verta, suolia, veitsiä... Lasten juttuja."

Evil Eyes on kauhuelokuviin erikoistuneen uuden The Asylum -tuotantoyhtiön tekeleitä. Yhtiön tuotannolle tyypillistä on nopeasti, pienellä budjetilla kyhätyt pienimuotoiset elokuvat. Lähinnä elokuvien levittäjänä toiminut The Asylum on vasta viime vuosina alkanut toimimaan myös omien elokuvien tuottajana. Yhtiön aiempia tuotantojen joukosta löytyy mm. pelottavan huono kauhuelokuva Death Valley (2004), jonka rinnalla Evil Eyes muistuttaa miltei oikeaa elokuvaa.

Eräs Evil Eyesin pääteemoista käsittelee luovaa työtä tekevän, esimerkiksi kirjailijan työhön liittyviä painajaisia. Valmista tekstiä ei tunnu syntyvän, ja työn valmistuttua kukaan ei tunnu ymmärtävän ainutlaatuisen nerokkaita tekstejä. Jeff Steen (Adam Baldwin) on kirjoittaja, jonka ura ei etene hänen haluamallaan tavalla. Jeff on tinkimätön taiteilija, joka ei ole valmis kompromisseihin omissa teoksissaan. Kovapäisyys huomataan tuottajien parissa ja hyvin palkattu työ suuren budjetin elokuvan käsikirjoittajana menee sivu suun.

Pienen elokuvien tuotantoyhtiön, Trufilmsin, tuottaja George Truman (Udo Kier) kiinnostuu katkeroituneesta, epätoivoisesti läpimurtoaan hakevasta kirjoittajasta. Truman tarjoaa Jeffille mahdollisuutta hankkia kannuksia kirjoittajana. Työn alla on tositapahtumiin perustuva elokuva miehestä, joka yllättäen ja ilman selkeää syytä tappoi perheensä ja lopuksi itsensä. Elokuvan sekava aloituskohtaus kertoo välähdyksenomaisesti juuri kyseisestä, vuosia sitten  sattuneesta mystisestä tapauksesta. Elokuvan aloituksessa katsoja tarkoituksella jätetään arvailemaan surmatöiden todellista kulkua ja sitä edeltäneitä, kohtalokkaita tapahtumia.

Vaikka Jeff ei erityisemmin olekaan kiinnostunut kirjoittamaan rikostarinaa, halu nähdä oma teksti valmiina elokuvana on suuri. Haaveenaan päästä läpimurtonsa jälkeen tekemään mielekkäämpiä projekteja, pahaa aavistamaton Jeff alkaa työstää Trumanin toivomaa psykologista trilleriä. Työn edetessä projekti siirtyy jännityksestä puhtaan kauhun ja miltei splatter-henkisen goren suuntaan. Tulevaan elokuvaan käytettävissä olevan budjetin kasvaessa Truman alkaa vaatia käsikirjoitukseen entistä enemmän raakoja kauhuelementtejä. 

Paljon vakavamman uhan Jeffin elämään tuo kuitenkin kauhun tunkeutuminen hänen omaan elämäänsä. Kaikki hänen kirjoittamansa surmatyöt tuntuvat käyvän toteen. Jeffin ystäviä ja tuttavia alkaa kuolla yksi toisensa jälkeen. Jeff on kahden vaiheilla: jatkaako tarinan kirjoittamista vai lopettaako kesken. Toisaalta ei kai hirvittävät tapahtumat voi johtua hänen kirjoituksistaan. Kaiken täytyy olla vain sattumaa. Kyseinen käsikirjoitus saatta olla Jeffin viimeinen mahdollisuus maineeseen ja mammonaan. 

Evil Eyes on teknisesti vaatimaton. Varsinkin editointi on tehty varsin huolimattomasti, eikä kohtaukset liity toisiinsa saumattomana kokonaisuutena. Yleisemminkin ottaen eri kohtausten kestoja ja niiden suhdetta toisiinsa olisi kannattanut harkita tarkemmin. Myös kuvauksessa on paikoitellen liiallista kikkailua tunnelman kustannuksella. Maskeeraukset ovat kautta linjan tyylikkään huoliteltuja ansaiten kaiken kiitoksen.

Näyttelijät hoitavat työnsä kohtuullisen mallikkaasti. Erityisesti paljon kokenut Udo Kier vakuuttaa luontaisella, hypnoottisen vahvalla karismaattisella olemuksellaan. Lukemattomissa suoraan videolla julkaistuissa leffoissa esiintynyt Adam Baldwin on kirjailijana kovin elottoman tuntuinen hahmo. Tavallaan hän kuitenkin sopii kunnianhimoiseksi rivikirjoittajaksi, jota on helppo ohjailla lupaamalla hänen niin kovasti kaipaamaa mainetta ja kunniaa.

Kaiken kaikkiaan Evil Eyesin tarina ei ole erityisen omaperäinen tai ainutlaatuinen. Vastaavaa on nähty monia kertoja aiemmin ja esimerkiksi Stephen Kingin lyhytnovelli Word Processor of the Gods käsittelee kirjoitettujen tapahtumien toteutumista todellisessa elämässä. Osittaisesta tuttuudestaan huolimatta Naomi L. Selfmanin kirjoittamassa tarinassa on ideaa. Tapahtumien todellista luonnetta ei paljasteta turhan aikaisin, ja katsojalla riittää pohdiskeltavaa loppuun saakka. Huolellisemmalla viimeistelyllä tarinassa olisi ollut aineksia huomattavasti kiehtovampaankin filmatisointiin. Helppoihin ratkaisuihin tyytymällä Evil Eyes jää halpahintaiseksi tusinatuotteeksi, joka juuri ja juuri kestää kertakatselun.

Kuva

Anamorfinen kuva (1.78:1) on laadultaan keskinkertaista laatua. Mikään ei kiinnitä huomiota sen enempää hyvässä kuin pahassakaan. Kuva on suhteellisen terävä ja yksityiskohtainen värien toistuessa varsin luontevasti. Myöskään monet öiset kohtaukset eivät aiheuta suurempia ongelmia. Toki paikoitellen on havaittavissa kuvakohinaa ja monissa kohtauksissa kuvan voisi toivoa olevan hieman tarkempi.

Ääni
Ääniraitoina on valittavissa Dolby Digital 5.1 ja 2.0 -miksaukset. Selkeässä monikanavamiksauksessa tehostekanavia käytetään säästeliään harkitusti erinäisten tehosteiden ja tilavaikutelman luontiin. Pohjimmiltaan ääniraita on aivan toimiva kokonaisuus, joka omalta osaltaan tukee elokuvan tapahtumia varsin mukavasti. Äänimaisema tekee siis tehtävänsä, vaikka paikoitellen antaakin varsin vaisun vaikutelman.

Lisämateriaali

Kommenttiraidalla äänessä ovat ohjaaja Mark Atkins ja tuotannosta vastannut Rick Walker. Kaverit kommentoivat uskollisesti kulloinkin meneillään olevaan kohtauksen kuvaukseen liittyviä asioita, mukana olevia näyttelijöitä, kuvauksia ennen tehtyjä valmisteluja jne. Mikäli elokuva ei innostanut erityisesti, etkä harrasta intohimoisesti elokuvien tekemistä, saattaa kommenttiraidan läpi kuunteleminen tuntua raskaalta urakalta. Kommentointi on lievästä toistosta huolimatta varsin irformatiivista, vaikkakin paikoitellen hieman puuduttavaa tekstiä.

Elokuvan tekemisestä tehty dokumentti on turhan lyhyt ja mainosmainen tuotos. Dokumentti koostuu lyhyistä kulissien takaisista otoksista kuvauspaikoilta ja nopeista näyttelijöiden haastatteluväläyksistä. Mukana on myös elokuvatrailerit Evil Eyes, Death Valley, Way of the Vampire ja Shallow Ground.

Yhteenveto

Keskinkertaisessa kauhutrillerissä kirjailija väsää kauhuleffan käsikirjoitusta tuntemattomalle tuotantoyhtiölle. Kirjailijan elämä muuttuu kauhukertomukseksi, kun hänen kirjoittamat murhat ja tapaturmaiset kuolemat alkavat toteutua kirjaimellisesti. Pienellä budjetilla tuotettu Evil Eyes on teknisesti vaatimaton. Tarina kuluneisuudestaan huolimatta pitää sisällään ideaa, josta olisi ollut mahdollista jalostaa valmiimman lopputuotteen. Nyt se on jäänyt harmittomaksi kertakäyttöviihteeksi.

Kuvasuhde: 
1.77:1
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
1
Aluekoodi: 
Lisätietoa: 
Kiitokset Future Filmille arvostelukappaleesta.
Ääni: 
Dolby Digital 5.1
Bonukset: 
Ohjaajan kommenttiraita Evil Eyes -feature Outtakes Talent Files Trailers
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016