Elokuva
Kun 21-vuotias kirjallisuudenopiskelija Anastasia Steele (Dakota Johnson) lupautuu ystävänpalveluksena sairaalle kämppikselleen haastattelemaan ökyrikasta miljardööriä, Christian Greyta (Jamie Dornan), hän tulee astuneeksi maailmaan, jota ei tiennyt olevan olemassakaan. Mitä enemmän toistensa täydelliset vastakohdat tapailevat, sitä enemmän enigmaattinen ja hurmaava Christian imee Anastasiaa omaan maailmaansa. Mutta parisuhde herra Greyn kanssa on siinä määrin erikoinen, että jopa sen aloitus vaatii ensin kirjallista salassapitosopimusta.

Miljoonamyyntiin kohonnut kirjasarja Fifty Shades of Grey on kulutettu hiirenkorville kotirouvien ja pikkutuhmaa jännitystä etsivien arkiharmaiden käsissä jo jonkin aikaa, eikä ollutkaan kuin ajan kysymys, jolloin siitä tehdään myös elokuvasovitus. Kirjan lukeneetkin tulevat toden näköisesti pettymään, sillä Sam Taylor-Johnsonin ohjaama Fifty Shades of Grey on pelkkää pintaa, kliinistä ja kylmää esillepanoa, joka syö niin romanssilta, draamalta kuin ennakkoon kohutulta kiihkoltakin kaiken pohjan. On vain peräkkäin pukattuja kohtauksia prameissa kuliseissa, jotka tuovat julkisivultaan mieleen miljoonakoteja kuola valuen esittelevät sisustuslehdet, joita maustetaan motivoimattomalla alastomuudella ja järjettömillä dialogijaksoilla, joilla yritetään ontuen selitellä alistamiseen ja kivun tuottamiseen perustuvia intohimoja.

E L Jamesin kohukirjaan perustuva, Kelly Marcelin käsikirjoittama leffa lupaa puolensataa sävyä, mutta jää kylmissä valoissa haahuiluksi. Vaikka tarina voisikin tarjota mielenkiintoa psykologiallaan äärimmäiseen kontrolliin viehtyneestä, mutta samalla addiktionsa vangiksi jääneestä miehestä, sekin mahdollisuus hukataan latteaan höpönlöpöfilosofiaan sortuvissa sanailuissa. Greyn mieltymys erilaisuuteen selitellään ilman huumorin häivää lapsuuden traumoista syntyneeksi, mutta vakavuudesta huolimatta feikkifreudilainen analysointi tuottaa lähinnä vahingoniloa ja kysymyksen, kuinka kukaan on suostunut tällaista leffaa rahoittamaan? Mutta markkinapirujen sielu on musta kuin noutajan nuttu, eli se, mikä myy kirjahyllystä, on pakko myydä myös leffateattereissa, tunnutaan ajateltavan myös unelmakaupunki Hollywoodin kattohuoneistossa. Ja myyhän tämä, ainakin ennakkoon, mutta kun viidakkorumpu on hetken soinut, toivon mukaan myös alkuperäisromaaneihin hurahtaneet näkevät sen mainosmaisen esillepanon lävitse syvälle, sinne, missä ei ole mitään.

Sama muovinen fiilis välittyy myös pääosan esittäjistä, joista Dakota Johnson on valju ja laimea, silmät ymmyrkäisinä viettelyksestä toiseen kuin hypnoosissa kuljetettava Anastasia. Vieläkin heikommin vetää sitten Jamie Dornanin geenimanipuloiduilla abseilla elvistelevä Christian, jossa on tarttumapintaa ja särmää kuin teflonpannussa. Merkityksettömissä sivurooleissa piipahtavat muun muassa Marcia Gay Harden Chistianin äitinä, Luke Grimes Elliot-veljenä, Mia Ora sisko Miana, tv-tuttu Max Martini Christianin hovikuski Taylorina sekä Eloise Mumford Anan kämppiksenä Katena.

Yhteenveto
Fifty Shades of Grey edustaa kliinisintä ja sieluttominta tusinatuotetta, mitä Hollywood on aikoihin pukannut massojen markkinoille. Jos jotain tekee leffan jälkeen mieli kiinni sitoa, se on tämän pelkäksi trilogian alkusoitoksi jäävä juupas-eipäs-piirileikin tekijät, etteivä nämä vaan pääse työstämään sille jatkoa.