Elokuva
Internet on julma rakastaja elokuville. Tositapahtumiin perustuvat elokuvat kumotaan pienintä tiedonmurusta myöten niiden todenperäisyydestä ja jäljelle jätetään hauras runko, joka nojasi koko perustansa mainitulle totuudelle. Vähän kuten Milla Jovovichin tähdittämä The Fourth Kind, jonka pohjana on aidoksi väitetyt terapiasessiot. Alaskan Nomessa vuonna 2000 tallennetut istunnot ovat tekijöidensä mukaan todisteita neljännen asteen yhteydestä, abduktioista, ulkoavaruuden olentojen kanssa. Arkistomateriaalien pohjalta rakennettu The Fourth Kind menettää osan shokeeraavuudestaan faktojen valossa, mutta kerronnallisesti elokuva on menetetty tapaus ilman internetiäkin.

The Fourth Kind muistuttaa paljolti dramatisoituja dokumentteja, joissa yhdistellään faktaa näyteltyihin kohtauksiin. Ohjaaja-käsikirjoittaja Olatunde Osunsanmi rakentaa kerrontansa raa’asti psykologi Abigail Tylerin (elokuvaversiota hänestä esittää Jovovich) arkistomateriaalia hyväillen. Kuvattujen terapiaistuntojen ohella elokuvan aikana kuullaan myös Tylerin sanelumuistiinpanoja autenttisuuden luomiseksi. Tyyli muistuttaa viimeaikoina villinneestä youtubemaisesta kerronnasta, jolla katsoja pyritään irrottamaan elokuvakontekstista luomalla eräänlainen valheellinen todellisuus sen rinnalle. Tehokeino on yllättävän toimiva. Arkistomateriaali niin kuva- kuin äänilähteineenkin onnistuu herättämään parhaimmillaan jotain primitiivistä katsojassa, mutta enimmän osan ajasta Osunsanmin tyylitaju pettää pahasti.

Osunsanmi jakaa jatkuvasti kuva-alan Abigail Tylerin kuvaamien sessioiden ja näiden näyteltyjen versioiden kanssa, mikä tekee jälkimmäisen hyvin turhaksi osaksi kokonaisuutta. Elokuvan heikkous muodostuukin siitä, ettei terapiasessioiden ympärille ole edes lähdetty tekemään minkäänlaista kannattelevaa sidosta, vaan istunnot jätetään hyvin irtonaisiksi toisistaan. Kun kohokohdatkin näytetään vain alkuperäisinä versioina, jäävät näytellyt kohtaukset lähinnä toistuvaksi kuvamateriaaliksi Jovovichin ajomatkasta tai valkoisesta pöllöstä. Sen vähän, mitä kamera ehtii näyttämään Bulgarian maisemia, The Fourth Kind luo Nomen kaupungista kauniin, mutta eristyksissä olevan kuvan.

Mielenkiintoisesta lähtöasetelmasta huolimatta The Fourth Kind kaatuu omaan rakenteeseensa. Ohjaajan mieltymys autenttisuuden luomiseksi nousee etualalle, eikä näyttelijöillä toteutettu osuus kannattele tarinaa millään tavalla. Faktaa vai fiktiota -kertoimella leikkiminen toimii aikansa ja ainoana, mutta paria säikkyä lukuun ottamatta kikka kuluu nopeasti vanhaksi.

Tekniikka
1.78:1-kuva on anamorfisesti käsitelty ja laadultaan erinomainen. Niin tarkkuus kuin värimaailma toistuvat loistavasti, vaikka molempien anti kärsii elokuvan heikommin valaistuissa kohtauksissa. Mustan taso on enimmäkseen luonnollinen. Dolby Digital 5.1 - ja bittivirraltaan huomattavasti sähäkämpi DTS-ääniraidat luottavat mataliin taajuuksiin. Vienosta ylikäytöstä huolimatta alapää murisee tyydyttävästi. Tilavaikutelma on toimiva, joskin hyvin tavanomainen.

Lisämateriaali
Julkaisu ei sisällä lainkaan lisämateriaalia.

Yhteenveto
The Fourth Kind luottaa katsojan uskoon nähdyn materiaalin totuusperästä, mikä vaikuttaa paljolti elokuvan toimivuuteen. Tehokeino on paikoitellen äärimmäisen toimiva, mutta sen ympärille rakennettu fiktiivinen osuus ei onnistu kuin turhanpäiväisenä täytteenä.