Elokuva:

Mitä pitäisi sanoa elokuvasta, jonka tagline kuuluu Verta, pornoa, propagandaa? Vaasalaisen Markus Staafin toinen pitkä elokuva, Frankenström, on häpeilemättömästi B -luokan roskaelokuva joka ei pyri kilvoittelemaan Jussi -palkinnoista eikä paikasta Peter Von Baghin sydämessä vaan tarjoaa vannoutuneille roskaleffojen ystäville herkkua, jollaista tässä maassa ei ole nähty sitten Visa Mäkisen loiston päivien. Tosin siinä missä Visa Mäkisen tuotokset pohjasivat Suomi-Filmin perinteeseen Staaf kumppaneineen on valinnut lähtökohdakseen takavuosien hurmehuuruiset kauhuelokuvat epäkuolleineen ja hulluine tiedemiehineen. Eroa on myös siinä, että Staaf ja kumppanit tiedostavat tekevänsä kauhuelokuvien kliseitä parodioivaa roskaa.

Tämä kaikki siirrettynä Vaasaan, yhdistettynä suomalaiseen mentaliteettiin ja nykypäivän lähiönuorison alatyyliseen kielenkäyttöön sekä varustettuna asiaankuuluvin viittauksin lukuisiin parodioinnin kohteiksi joutuneisiin elokuviin (Zombielokuvien lisäksi mm. The Matrix, Tuntematon sotilas ja 2001 Avaruusseikkailu) tarjoaa asiaansa perehtyneelle leffafriikille hykerryttäviä hetkiä ja vastaavasti tosikkomaisesti elokuvataiteeseen suhtautuville ihmisille pahemmanlaatuisia järkytyksiä. Jotain elokuvasta kertonevat seuraavat faktat: Reilun tunnin mittaisessa elokuvassa lausutaan 207 kirosanaa (ei, en laskenut itse). Kuvausten aikana käytettiin 250 litraa tekoverta ja 360 litraa olutta.

Varsinainen juoni on tässä elokuvassa sivuseikka, mutta tapahtumat saavat alkunsa kun Vihtori Frankenströmin (Niklas Österholm) syntymäpäiväjuhlia saapuvat kutsumatta viettämään miehen vähemmän välkyt ystävät Aleksi (Esa Uusimaa) ja Teemu (apulaisohjaaja ja toinen käsikirjoittaja Aki Hahto). Kesken tervehenkisen suomalaiskansallisen ryypiskelyn Teemu tempaisee takataskustaan puolentoista kilon kokaiinipussin. Vihtori ryystää valkoista jauhetta nenäänsä niin antaumuksellisesti että heittää henkensä kesken sekoilun. Erinäisten vaiheiden kautta kalmo päätyy poikien ystävän, omalaatuisen lääketieteenopiskelija Aapo Lovecraftin (Marko Perälä) työpöydälle. Asiaankuuluvin menetelmin, mm. porakonetta ja sahaa apuna käyttäen, Aapo onnistuukin puhaltamaan vainajaan henkeä, tosin kaiken tohinan keskellä Aapo epähuomiossa syö osan Vihtorin aivoista joten uudestisyntyneen Vihtorin käytös on varsin kontrolloimatonta.

Tästä käynnistyy hurjat mittasuhteet saava hurmehuuruinen räiskintä joka huipentuu laajamittaiseen yhteenottoon elokuvan (anti)sankarien ja hampaisiin asti aseistettujen poliisin erikoisjoukkojen välillä Vaasan vanhassa rehutehtaassa.

Frankenströmin näyttelijätyöskentely on linjassa elokuvan tyylilajin kanssa, ei tällaisia elokuvia tehdä eikä katsota uskottavien näyttelijäsuoritusten takia. Kaikesta huolimatta Niklas Österholm pääroolissa on mielestäni kerrassaan mainio, samoin jokseenkin yksinkertaista Teemua näyttelevä Aki Hahto. Vain pari päivää ennen kuvausten alkua pestattu Marko Perälä onnistuu Aapo Lovecraftin vaativassa roolissa aivan tyydyttävästi. Elokuvan ainoaa merkittävää naisroolia, Vihtorin tyttöystävää Maikkia, näyttelevä Reija Hankosaari tekee elokuvan ainoasta suurinpiirtein täysjärkisestä roolihahmosta kutakuinkin uskottavan henkilön.

Tällaisen elokuvan pisteyttäminen on jokseenkin ongelmallista, roskaleffafriikki minussa haluaisi antaa elokuvalle paremmat pisteet, mutta sisäinen tapanimaskulani puolestaan nurisee käsikirjoituksen epäloogisuuksista ja muista roskaelokuvaan olennaisesti kuuluvista nyansseista. Asialleen omistautuneen roskaelokuvaharrastajan ei näinollen kannata pelästyä elokuvalle annettua pistemäärää vaan ottaa se pikemminkin suosituksena.

Kuva:

Kuva on anamorfinen ja oikeassa kuvasuhteessa. Elokuvan budjetti, kuvauskalusto ja se tosiasia että kuvauksissa käytettävä kamera päätyi pääkuvaajana häärineen ohjaaja Markus Staafin käsiin vain muutama päivä ennen kuvausten alkua eivät ole omiaan parantamaan kuvanlaatua, mutta yhtälailla tosiasia on että B-elokuvien kuvanlaadusta valittaminen on raukkamaista.

Ei kuva niin huono ole, että se elokuvan katselua haittaisi, itseasiassa olen nähnyt rutkasti huonompaa jälkeä kiekoilla joiden pelkkä mainosbudjetti on monikymmenkertainen Frankenströmin budjettiin verrattuna.

Ääni:

Dolby Digital 5.1 -ääniraitaa ei voi moittia ainakaan bassoköyhyydestä, päinvastoin. Ääniraidalla on sen verran rankasti bassomurinoita että jouduin pudottamaan subbarin tasoa kymmenkunta desibeliä. Ääniraita painottuu voimakkaasti etukanaviin eikä surroundkanavista pahemmin ääniä kuulu koko elokuvan aikana.

Elokuvan kuvaustilanteessa taltioitu dialogi toistuu varsin vaimeasti ja häviää useissa kohtauksissa musiikin tai muun taustahälyn alle saaden katsojan toivomaan että levyllä olisi myös suomenkielinen tekstitys. Kielitaitoisille katsojille helpotusta tuovat ruotsinkielinen tai englanninkielinen tekstitys.

Musiikista vastaavat useiden allekirjoittaneelle tuntemattomattomien vaasalaisbändien lisäksi Markus Staaf ja Aki Hahto, jotka teostomaksujen takia tekivät melkoisen osan elokuvan musiikista itse.

Lisämateriaali:

DVD:tä soittimeen tarjottaessa huomio kiinnittyy ensimmäiseksi tyylikkäästi animoituihin musiikkitaustalla varustettuihin valikoihin. Näyttävyys ei ole kuitenkaan heikentänyt toimivuutta vaan valikoissa liikkuminen tapahtuu vaivattomasti.

Lisämateriaalia on tarjolla melkoisen kattavasti. Mukana on peräti kaksi elokuvan mittaista kommenttiraitaa. Kummallakin ovat äänessä Markus Staaf ja Aki Hahto. Ensimmäinen kommenttiraita on tallennettu suomeksi ja toinen englanniksi. Asiasisältö kummallakin raidalla on pääpiirteissään yhteneväinen, mutta luonnollisesti pojat äidinkielellään puhuvat vapautuneemmin ja monísanaisemmin joten suomalaiselle katsojalle englanninkielinen kommenttiraita ei juuri tarjoa lisäarvoa, mutta mahdollisia ulkomaan markkoinoita ajatellen hauska lisä joka tapauksessa. Erityisesti Staaf kertoo lukuisia mielenkiintoisia anekdootteja elokuvan teosta ja osoittaa myös useita valmiseen elokuvaan jääneitä mokia. Todella mielenkiintoista kuunneltavaa.

31 -minuuttinen Näin tehtiin Frankenström -dokumentti koostuu pääasiassa tekijöiden ja keskeisten roolien näyttelijöiden haastatteluista ja on paljon mielenkiintoisempaa katsottavaa kuin useimpien jenkkileffojen siloitellut selkääntaputteludokkarit.

Elokuvassa nähtävän kolarin ja sitä seuraavan tulipalon taustoja selvitellään 9 -minuutin mittaisessa Kolari ja tulipalo -dokumentissa. Lisäksi mukana on noin 8 -minuuttinen katsaus elokuvan erikoistehosteiden tekemiseen. Pieleen mennyt dokumentti pieleen menneistä kohtauksista kestää reilut 7 minuuttia ja koostuu nimensä mukaisesti enemmän tai vähemmän epäonnistuneista otoista.

Levyltä löytyy peräti neljä traileria: Unreleased promo trailer, Teaser Trailer sekä DVD -julkaisua mainostava Traileri. Lisäksi mukana on traileri Bad Egg Filmsin tulevasta Bugi Fiction toimintapläjäyksestä

Valokuvagalleria on jaettu kolmeen osaan: Ensimmäisestä löytyy kuutisenkymmentä (!) kuvausten aikana kulisseissa napattua kuvaa, toisessa on tusinan verran kuvia elokuvan maailmanensi-illasta Vaasassa ja kolmannesta löytyy puolen tusinaa erilaista Frankenström -mainosjulistetta.

Mukana on myös kaksi musiikkivideota: Antero ja Jeesus -yhtyeen Devil Womens Love sekä Apexin Adic Wire.

Kaiken edellämainitun lisäksi mukaan on mahtunut myös Markus Staafin ohjaama 8 -minuuttinen lyhytelokuva El' Pok Erimas Sacre, jossa Aki Hahto ja Lasse Pehkonen pelaavat mystisen kellon lumoamina säännöiltään hieman normaalista poikkeavaa pokeria.

Valokuvagalleriaa lukuunottamatta kaikki lisämateriaali on tallennettu anamorfisella kuvalla. Elokuva on mahdollista katsoa ruotsiksi tai englanniksi tekstitettynä.

Eräänlaista lisämateriaalia edustavat myös elokuvan lopputekstien yhteyteen sijoitetut vitsit ja pieleen menneet kohtaukset.

Yhteenveto:

B-luokan roskaelokuvien ystävien kannattaa ehdottomasti tutustua tähän julkaisuun. Tosikoille tätä teosta ei kuitenkaan voi suositella. Kuvan- ja äänenlaatu eivät häikäise, mutta lisämateriaalia on tarjolla runsaasti.