Alkuperäinen nimi: 
Gravity
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2013
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
11
Kesto: 
91
Gravity
Jussi U. Pellonpää, Pe, 08/11/2013 - 00:00

Elokuva
Sukkulalento päättyy katastrofiin, kun kaksi astronauttia, ensi kertaa avaruudessa operoiva lääkintäupseeri Ryan Stone (Sandra Bullock) ja veteraanilentäjä Matt Kowalsky (George Clooney), haaksirikkoutuvat onnettomuuden seurauksena keskelle avaruuden ammottavaa tyhjyyttä. Yhteys maahan on menetetty ja happivarantojen vähetessä myös toivo pelastumisesta hiipuu.

Harvakseltaan ohjaavan ja viimeksi vuonna 2006 erinomaisella elokuvallaan Ihmisen pojat (Children of Men) vakuuttaneen Alfonso Guarónin Gravity on mestarillinen selviytymisseikkailu, jännittävin tieteiselokuva vuosikausiin, joka fantasian sijaan nojaa vahvasti faktoihin ja kuvaa ihmistä äärimmäisissä olosuhteissa realistisesti. Guarón osaa luoda tasapainon tapahtumien ja sen kokijoiden välille ja pitää teknisesti häikäisevän ilotulituksensa poissa pääosasta, antaen katsojalle aikaa tuntea ja samaistua keskelle käsittämätöntä eloonjäämistaistelua joutuneisiin henkilöihin. Ohjaajan yhdessä poikansa Jonás Cuarónin kanssa käsikirjoittama Gravity kuvaa pohjimmiltaan yksinkertaista tarinaa ihmisistä äärimmäisessä hädässä, löytäen tarinaan myös vahvaa psykologista ulottuvuutta.

Kamerajumala Emmanuel Lubetzkin luomat visiot yhdessä avaruuselokuvien kuvakieltä uudistavien efektimestareiden kanssa synnyttävät aivan uudenlaisen tavan kuvata avaruutta. Huippuvaativissa studio-olosuhteissa tyystin uusin innovaatioin kuvattu Gravity avaa elokuvailmaisulle aivan uuden aikakauden. Monimutkaisiin telineisiin rigatut erinomaiset näyttelijät, painovoimaa uhmaavat kamera-ajot ja häikäisevän upeat erikoistehosteet saavat aikaan kokonaisvaltaisen elokuvakokemuksen, jollaista et taatusti ole koskaan aiemmin nähnyt. Kolmas ulottuvuus on survivaalissa niin ikään tärkeässä ja harkitussa roolissa, ei päälle liimattuna kikkana, jolla yritetään kosiskella katsojia. Gravity onkin valkokangaselokuva sanan varsinaisessa merkityksessä, elämys, jonka voi kokea täysipainoisesti ainoastaan elokuvateatterissa.

Sandra Bullockin ja George Clooneyn uskottavan aidot roolityöt kiinnittävät tapahtumat vahvasti todellisuuteen, kaksikon toimiessa ja reagoidessa realistisesti. Kaikenlaisen supersankaruuden viisaasti sivuttava tarina kasvaa lopulta koskettavan intiimiksi läpivalaisuksi ihmisestä, ja ennen kaikkea ihmisyydestä, sillä hetkellä, kun kuolemaa katsotaan silmästä silmään. Ainoina näyttelijöinä kuvissa suvereenisti näyttämön hallitsevien, aina yhtä karismaattisen Clooneyn ja varsinkin uransa vaativimman roolin upeasti tekevän Bullockin lisäksi elokuvassa on vain äänirooleja, joista tunnetuin lienee Ed Harris, joka antaa käskyja Houstonin kontrollikeskuksesta käsin.

Yhteenveto
Visuaalisesti tainnuttavan upea eloonjäämisjännäri, Avaruuseikkailu 2013.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016