Alkuperäinen nimi: 
Hana-Bi
Valmistusvuosi: 
1997
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
15
Kesto: 
99
Hana-Bi - tulikukkia
Vesa Jalkanen, Ti, 15/04/2008 - 00:00

Elokuva
Monitaitoinen Takeshi Kitano tunnetaan länsimaissa lähinnä gangsterielokuvistaan, joissa seesteistä tarinankerrontaa rikkovat brutaalin väkivaltaiset väläykset. Varsinkin elokuvien Violent Cop (1989), Boiling Point (1991) ja Sonatine (1993) muodostama Yakuza-trilogia, joka ovat saaneet osakseen rikoselokuvien ystävien huomion. Kotimaassaan Japanissa Kitano tunnetaan ahkerana koomikkona, jonka televisiosarjoista riittää ohjelmistoa viikon jokaiselle päivälle. Elokuvissaan Kitano on esittänyt huomattavasti vakavampaa puoltaan, ja vapauttavaa huumoria ei juuri ole mukana. Tosin jo hänen varhaisimmissa ohjaustöistään aina Boiling Pointista ja Sonatinesta lähtien rujon väkivaltaisen maailman rinnalla on ollut myös kauniimpi, miltei lyyrisromanttista utopiaa muistuttava reaalimaailma. Vaikka Sonatine olikin jo varsin pitkälle hiottu kokonaisuus, dualismi kristallisoitui täyteen loistoonsa vasta 1997 ilmestyneessä teoksessa Hana-Bi. Siinä kauneutta edustava hana kukkineen yhdistyy bin kineettisen räjähtävään energisyyteen muodostaen sanatarkan kotimaisen käännöksen mukaisen ilotulitusta symboloivan tulikukkakimpun, joka on yhtä kauniin vaarallinen kuin elokuvan maailmakin.

Tarinan keskeisenä hahmona toimii Takeshi Kitanon itsensä esittämä rikosetsivä Nishi, jonka elämänarvot ja samalla koko elämä on kokenut suuren mullistuksen sekä työ- että yksityiselämässä tapahtuneiden tragedioiden seurauksena. Lääkärien luovuttaessa toivonsa hänen vaimonsa (Kayoko Kishimoto) sairastaman syövän suhteen hänet lähetetään kodin tuttuun ympäristöön viimeisiksi elinpäivikseen. Samanaikaisesti Nishin ollessa sairaalassa vierailulla vaimonsa luona, hänen työparinsa ja ystävänsä Horibe (Ren Osugi), joka on yksinään varjostamassa epäiltyä, ammutaan kylmäverisesti. Pyörätuoliin joutuneen Horiben elämä tuntuu romahtavan vaimon jättäessä rampautuneen miehensä. Myöhemmin Nishi kollegoineen osallistuu epätoivoiseen ajojahtiin, jossa kohdataan Horiben ampumisesta vastuussa olleita kohtalokkain seurauksin. Synkkyyteen vaipunut ja syyllisyyden raskaan taakan lannistama Nishi on joutunut hyväksymään kaiken kuolevaisuutensa, ja hänet voidaankin nähdä jossain mielessä myös kohtalonsa vakain mielin hyväksyvien samuraiden hengenheimolaisena.
 
Hana-Bi on pohjimmiltaan melankolinen ja surumielinen tarina Mishin ja hänen tragediaksi muuttuneesta yhteiselosta. Kaksijakoisen elokuvan alkupuoliskolla käydään läpi yhteisen lapsen menetys, vaimon sairastuminen ja Nishin kohtalokkaat ongelmat töissä. Tarinaa rakennetaan vaivatta ajassa edestakaisin liikkuvan näkökulman mukaan palasten liittyessä saumattomasti osaksi suurempaa kokonaisuutta. Huomattavasti seesteisemmän elokuvan loppupuolen aikana tunteistaan ja ylipäätään mistään muustakaan puhumaan kykenemättömät henkilöt pyrkivät selviytymään parhaan kykynsä mukaisesti. Yakuzan säälimättömiltä koronkiskureilta rahaa lainannut Nishi turvautuu ainoaan osaamaansa hallitsemaansa kieleen, väkivaltaan, lievittääkseen kollegojensa kohtalosta tuntemaansa syyllisyyttä ja viettääkseen rakkaan vaimonsa kanssa laatuaikaa hänen viimeisinä elinpäivinään. Suurista pinnan alla vellovista tunteistaan huolimatta Nishi ja hänen vaimonsa ulkoisesti näyttävät olevan miltei vieraita toisilleen, ja loppuaikoja lukuun ottamatta vain harvoin kykenivät todella kohtaamaan toisiaan tunnetasolla.

Vaikka Kitanon luomat henkilöhahmot ovat yhtä vähäpuheisia kuin Kaurismäen elokuvissa konsanaan, he onnistuvat vähäisistä verbaalisista kyvyistään huolimatta pelkillä ilmeillään ja muutamilla harvasanaisilla lauseillaan kertomaan huomattavan paljon. Elokuvassa on omat herkät hetkensä, eikä se ole suinkaan täysin huumorintajutonkaan, mutta rakkauden ja kauneuden tavoittelun ja ylistyksen keskelläkin melankolisuus on käsin kosketeltavasti alati läsnä. Kauneuden keskellä kaikessa rujossa realistisuudessaan rumat väkivallan purskahdukset rikkovat seesteistä maailmankuvaa julmalla tavalla luoden maailman, joka on samalla epätodellisen unenomainen, mutta arkirealistinen. Elokuvan hahmot eivät ole luoteja ja iskuja kestäviä supersankareita, vaan erittäin herkästi haavoittuvia ja tuntevia ihmisiä. Näyttelijät tekevät loistavaa työtä haastavissa rooleissaan. Myös elokuvan musiikki ja kuvaus täydentävät tarkoin harkittua kokonaisuutta. Erityisen maininnan ansaitsevat Takeshi Kitanon käsialaa olevat maalaukset, jotka elokuvassa halvautuneen Horiben tuotantona symboloivat Nishin elämäntarinaa ja tarinan etenemistä vääjäämätöntä loppuaan kohti. Samalla taulut symboloivat myös elokuvan rakennetta. Elokuvan, joka maalauksen tavoin on valmis vasta viimeisen siveltimen vedon jälkeen, kun viimeisetkin lopputekstit ovat vierineet valkokankaan poikki.

Tekniikka
Anamorfinen video on huomattavasti tarkempi ja kirkkaampi kuin elokuvan amerikkalainen julkaisu. Lähdemateriaalista johtuen kuva on kuitenkin ajoittain suhteellisen pehmeä jättäen toivomisen varaa yksityiskohtaisuuden suhteen. Äänimaailma minimalistine musiikkeineen ja pahaenteisine hiljaisine hetkineen toimii hyvin luoden elokuvalle ominaista tunnelmaa.

Lisämateriaali
Lisämateriaalina levyllä on ainoastaan lyhyt japaninkielinen elokuvatraileri.

Yhteenveto
Tarkkaan harkitussa teoksessa Takeshi Kitanon esittämä rikosetsivä Nishi joutuu kohtaamaan elämän perimmäiset kysymykset kauniin lyyrisessä, mutta samalla kipeän melankolisia sävyjä ja väkivaltaisia hetkiä sisältävässä herkässä draamassa. Maalauksen tavoin rakennettu elokuva on kuin audiovisuaalinen taideteos, joka kertoo kaunista, mutta samalla surullista tarinaansa Kitanon tinkimättömän lyyrisellä tavalla.

Kuvasuhde: 
1.78:1
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
1
Aluekoodi: 
Lisätietoa: 
Kiitokset Sandrew Metronomelle arvostelukappaleesta.
Ääni: 
Dolby Digital 2.0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016