Herra Heinämäki ja Leijonatuuliviiri
Jussi U. Pellonpää, Pe, 23/12/2011 - 00:00

Elokuva
Juuri kun kaupungista maaseudun rauhaan setänsä herra Heinämäen (Heikki Hela) luokse kesäksi saapunut Arska (Adalmiina Pelli) luulee ettei suvi voi tylsemmissä merkeissä landella mennä, paljastuu, että naapurissa asuvan leipuri Heimo Kakelbergin (Heikki Silvennoinen) leipomossa kummittelee ja maan kuulu kakkukonekin on rikottu käyttökelvottomaksi. Tihutöiden perimmäinen syy juontaa kaukaa historiasta, aina 200 vuoden takaa, ajasta, jolloin maantierosvo Jeppe Antinpoika (Aku Hirviniemi) ryösti Ruotsin kuninkaan sotasaaliina viemän aarteen ja kätki timantit jälkipolvien löydettäviksi. Leipurin poika Jaakko (Atte Reunanen) tukenaan Arska ja setänsä saavat selvitettäväkseen omituisen kommelluksen, jonka ratkaiseminen vaatii kaikilta kylän asukkailta hyvää tahtoa, sovintojen tekemistä ja yhteistyökykyä. Mukana koheltaa tietenkin myös herra Pujon (Heikki Salo) johtama Lato-orkesteri.

Herra Heinämäki syntyi levylautaselle jo vuonna 1999, jolloin Miljoonasade -yhtyeestä tuttu Heikki Salo julkaisi lastenmusiikkilevyn Omskista, jonka pohjalta Kummelin toinen kantava voima, Timo Kahilainen, ja Salo kirjoittivat TV 2:n Pikkukakkoselle sarjan Herra Heinämäki, jonka pääroolissa nähtiin niinikään Kummeleista tuttu Heikki Hela. Sarja menestyi ja sen rinnalla Lato-orkesteri julkaisi uuttakin musiikkia mukavasti myyden, joten onkin aivan loogista, että tämä sekalainen seurakunta tuodaan myös valkokankaille. Koko perheen kesäisen seikkailun Herra Heinämäki ja Leijonatuuliviiri ohjaajiksi kutsuttiin tv-sarjankin takana ollut Matti Grönberg ja Pekka Karjalainen.

Hövelin hyvän tuulinen vauhtiraina viihdyttää varmasti perheen pienempiä, eikä aikuisempikaan katsojaa pokkaansa pysty iloisessa kohelluksessa pitämään. Puhtia piisaa ja tarinan tapaisessakin on omat koukkunsa ohjaajakaksikon ymmärtäessä koko perheelle suunnatun viihteen syvimmän olemuksen. Oman herkkunsa sinne tänne poukkolevaan sekoiluun tuo myös mainio Lato-orkesteri, joka, kuten asiaan kuuluukin, soittelee tietenkin takaa-ajomusiikkia keskellä takaa-ajoa. Biisit ovat paitsi vetäviä kantrirockeja, myös tarinaa eteenpäin vieviä ja passelin pituisia.

Leffassa nähdään päähenkilöiden lisäksi myös pitkä rivi eturivin muita näyttelijöitä ja komiikan vaikealla saralla kannuksiaan hankkineita ammattilaisia. Adalmiina Pelli viehättää aitoudellaan, Hela hurmaa sympaattisesti sekoilevana Heiniksenä ja Silvennoinenkin naurattaa pahansisuisena paakarina. Jukka Rasila on ketku poliisipäällikkö Mutka ja Timo Kahilainen tämän pölvästi konstaapeli Reppanainen. Kuvissa piipahtavat myös Outi Mäenpää, Aake Kalliala, Tuija Ernamo ja Mia Selin.

Yhteenveto

Rennosti rullaava ja kesäisen kevyt kivakuva, jonka seurassa puolitoistatuntia menee yhdessä hujauksessa.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016