Alkuperäinen nimi: 
Hitchcock
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2012
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
7
Kesto: 
99
Hitchcock
Jussi U. Pellonpää, Pe, 01/02/2013 - 00:00

Elokuva
On vuosi 1959 ja Alfred Hitchcockin (Anthony Hopkins) edellinen elokuva, Vaarallinen romanssi, on ollut suuri hitti. Lehdistö kuitenkin utelee, olisiko jo 60-vuotiaan ohjaajan aika jäädä eläkkelle uransa huipulla, mitä maestro ei suinkaan suunnittele. Hitchcock törmää kuitenkin suuriin hankaluuksiin suunnittellessaan seuraavaa projektiaan, Robert Blochin kirjaan perustuvaa elokuvaa Psyko, jota studiopäättäjät pitävät vikatikkinä ja pakottavat Hitchin tuottamaan elokuvansa itse ilman suurten tuotantotalojen tukea. Vaimonsa Alma Revillen (Helen Mirren) avulla jääräpäinen ohjaaja saa kuitenkin työnsä tehdyksi ja yksi elokuvahistorian kuuluisimmista klassikoista saa ensi-iltansa.

Sacha Gervasin Hitchcock on kunnianosoitus Sir Alfred Hitchcockille, jonka särmikästä ja äkkiväärää persoonaa Sir Tony Hopkins tulkitsee tutulla pieteetillä. Hienon heavyrockumentin Anvil: The Story of Anvil (2008) tehneen Gervasin lähestymistapa on veikeän vinkkeli ja hilpeästi totinen, tiputellen kokonaisuuteen tasaisin väliajoin herkullisia detaljeja ja yllättäviäkin paljastuksia. Samalla Hitchcock on kaunis ja ymmärtäväinen rakkauskertomus kahden voimakastahtoisen ja luovan ihmisen, Alfredin ja Alman, myrskyisästä suhteesta.

Hyytävän onnistunut veto on myös Psykon inspiraationa ollut oikean elämän umpihullu sarjamurhaaja Ed Gein (karismaattinen karpaasi Michael Wincott uransa parhaassa roolissa) tuominen Hitchin uniin ja ajatuksiin. Viihdyttävän, fiksun ja kaikin puolin onnistuneen elokuvan kruunaa Danny Elfmanin aikakaudelle ja ennen kaikkea Hitchin hovisäveltäjälle Bernard Herrmannille kunniaa tekevä musiikki.

Aina huikean hyvän Hopkinsin lisäksi erinomaisen arvosanan ansaitsee myös upea Helen Mirren. Loistavan pääkaksikon lisäksi taitojaan esittävät Danny Huston Alman kirjailijaystävänä Whitfield Cookina, Kurtwood Smith iki-ikävänä sensuuripamppu Geoffrey Shurlockina, Richard Portnow Paramountin lyhytpinnaisena tuottajamoguli Barney Balabanina sekä Toni Collette ohjaajan luottosihteerinä Peggyna. Hallitusti toimivat myös Psykon legendaaristen pääosien Janet Leighin, Vera Milesin ja Anthony Perkinsin rooleissa nähtävät taitavat nuoremmat komeljanttarit Scarlett Johansson, Jessica Biel, sekä varsinkin James D`Arcy, joka ottaa Perkinsin herkän olemuksen täydellisesti haltuunsa. Karate-Kid Ralph Macchio poikkeaa kuvissa Psykon käsikirjoittaja Joseph Stefanona.

Yhteenveto
Erinomaisen onnistunut kumarrus yhdelle elokuvahistorian suurista ja samalla hieno rakkaudentunnustus kauhugenren kiistattomalle merkkiteokselle. Kympin arvoinen loppukuva siirtää nokkelasti fokuksen Hitchin Psykoa seuranneeseen elokuvaan.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016