Alkuperäinen nimi: 
Hotel Transylvania 2
Valmistusvuosi: 
2015
Valmistusmaa: 
Käsikirjoittaja: 
Ikäsuositus: 
7
Kesto: 
89
Hotel Transylvania 2
Jussi U. Pellonpää, Ke, 14/10/2015 - 00:00

Elokuva
Kreivi Draculan (Adam Sandler) Hotel Transylvania on osoittautunut menestykseksi, varsinkin kun myös ihmiset ovat päässeet listoille muutenkin kuin ruokana. Vampyyriherraa kuitenkin kismittää se, että hänen rakkaan tyttärensä Mavisin (Selena Gomez) ja ihmispoika Jonathanin (Andy Shamberg) saama jälkikasvu, potra poika Dennis (Asher Blinkoff), ei saa oikeanlaista kasvatusta verenimijöiden aateliin. Kreivi päättää ottaa koulutuksen omiin käsiinsä ja rekrytoi parhaat kaverinsa, Frankensteinin hirviö Frankin (Kevin James), ihmissusi Waynen (Steve Buscemi), muumio Murrayn (Keegan Michael-Key) ja yhä kaikkia ärsyttävän näkymättömän miehen Griffinin (David Spade) pitämään huolta, että Dennisistä tulee ylpeä hirviöklaanin edustaja. Jännitteet kasvavat potentiaalisesti, kun selviää, että kreivin vanha isä Vlad (Mel Brooks) on saapumassa hotellille, eikä tämä taatusti tule ilahtumaan nähdessään sukunsa juhlivan iloisesti inhojen ihmisten kanssa.

Genndy Tartakovsky jatkaa oman, vuoden 2012 semihittinsä Hotel Transylvania, puikoissa myös jatko-osassa Hotel Transylvania 2. Meininki on pitkälti samaa kuin ensimmäisessäkin elokuvassa, ja suurimman osan ajasta tuntuukin siltä, että Robert Smigelin kanssa käsikirjoitustakin rukannut päätähti Adam Sandler tuttuine kavereineen jatkaa omakivaa nyt myös äänistudiossa. Hauska ei kuitenkaan täysin välity katsojalle saakka, vaikka touhussa piisaa tälläkin kerralla referenssejä pop-kulttuuriin ja varsinkin kauhuelokuviin.

Episodimaisesti etenevä elokuva onnistuu muutamin kohdin herättämään hipeyttäkin, mutta syyllistyy loppuaan kohden jälleen alleviivaamaan samoja opetuksia kuin aiemminkin: Vanhempien ja lasten tulee osata rakentaa välilleen luottamus ja omilla siivillä on parempi oppia lentämään.

Oli elokuva sitten mikä tahansa, jos sen pääosaan palkataan Adam Sandler, mukana tulee myös tämän posse, johon kuuluvat erottamattomasti herran kanssa jo kymmenennen kerran fokuksen jakava Kevin James, ei pelkästään äänellään, vaan oikeastikin ärsyttävät David Spade ja Andy Shamberg, sekä omillaan vallan erinomaisiinkin suorituksiin pystyvä Steve Buscemi. Ääninäyttelemisessä ei kuitenkaan ole mitään perustavan laatuista vikaa, sillä jokaisella komeljanttarilla on kokemusta alasta jo vuosien takaa. Uusina ääninä mukana kiekuvat Nick Offerman ja Megan Mullally Jonathanin vanhempina, komedialegenda Mel Brooks vampyyri-isä Vladina ja Rob Riggle tämän julmana hanslankarina Belana.

Suomenkielisessä dubbauksessa ovat mukana kaikki ykkösosasta tutut kotimaan talentit, kuten Jukka Rasila (Dracula), Petrus Kähkönen (Jonathan), Yasmine Yamajako (Mavis), Markus Bäckman (Frank), Kari Ketonen (Wayne), sekä uusina Waltteri Helisalo (Dennis) ja Jukka Voutilainen (Vlad). Tähtibaritoni Waltteri Torikka on itseoikeutetusti Oopperan kummitus.

Yhteenveto
Keskinkertainen jatko-osa keskinkertaiselle koko perheen kauhukomedialle voi viihdyttää vauhdillaan vekaroita, mutta aikuiskatsojille sillä on tarjottavanaan harmittavan vähän.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016