Kun Amerikan Yhdysvaltojen umpikiero presidentti (Stephanie Paul) keksii vaalien alla röyhkeän kampanjapäällikkönsä Vivian Wagnerin (Peta Sergeant) kanssa lähettää kuuhun ensimmäisen afroamerikkalaisen astronautin James Washingtonin (Christopher Kirby), ääniharavaksi suunniteltu mainostemppu aloittaakin maailmanpalon. Kuun pimeältä puolelta kun paljastuu salainen tukikohta, jota ovat asuttaneet aina vuodesta 1945 pitäen toisen maailmansodan loppuhetkillä sinne paenneet natsit, joiden suunnitelmaa Neljännen Valtakunnan paluusta Tellukselle on hiottu jo 70 vuotta. Johtajanaan Hitlerin manttelinperijä Kortzfleisch (Udo Kier) ja tämän armoton käsikassara Klaus Adler (Götz Otto), natsit saattavat mahtavan sotakoneensa Götterdämmerrungin iskuvalmiuteen ja aloittavat invaasion. Jää valkaistun Washingtonin ja edustamansa kansallissosialismin tarkoitusperät uudelleen arvioivan natsiopettajattaren Renate Richterin (Julie Dietze) harteille pelastaa Maa rautakanslerin uudelta tulemiselta.

Vuonna 2005 valmistui ainoastaan internetissä levitetty scifihölmöily Star Wreck: In the Pirkinning, jonka ohjaaja Timo Vuorensola ja tuottaja Samuli Torssonen olivat saattaneet valmiiksi maailmanlaajuiseksi levinneessä nettiyhteisössä, missä elokuvan fanit saivat itsekin osallistua seikkailun tekemiseen. Samalla metodilla tehty Iron Sky jatkaa tekijöidensä valitsemalla tiellä ollen huumorissaan typerä, näyttelijätyöltään äärimmäisen epätasainen ja käänteiltään motivoimaton, mutta myös tehosteiltaan ilahduttavan innovatiivinen tieteiskomedia, joka jää kaikesta hypestään huolimatta kaukaiselle kiertoradalle osiensa summasta.

Palkitun scifikirjailijan Johanna Sinisalon käsikirjoitukseen perustuva Iron Sky ei tunnu hetkeäkään tietävän, mitä se haluaisi olla: kuluneet ja kaksimieliset herjat sinkoilevat suuntavaistottomasti, satiiri jää hampaattomaksi ja ironia ilottomaksi, eikä kokonaisuutta pelasta edes Suomen oloissa mittava 7,5:n miljoonan euron budjetti, jota olisi voitu lohkaista edes osa ammattitaitoisempien näyttelijöiden palkkaamiseen. Parhaimmillaan Iron Sky toimii jättistudioiden kuristuspannoista vapaiden riippumattomien tekijöiden armottomana ilonpitona, mutta heikoimmillaan se valahtaa pelottavan lähelle rikollisen huonoja, Mitäs me Spartalaiset (2008) ja Vampyyrien imussa (2010) -tyylisiä, antihauskoja spoof-tekeleitä.

Muutama osumakin tarinasta silti löytyy: Charlie Chaplinin loistavaa fasismikommentaaria Diktaattori (The Great Dictator, 1940) höytykäytetään nokkelasti muutamassakin kohdassa ja hymyn nostattaa myös tuhoisan hyökkäyksen aikana YK:n päämajassa toisiaan kyräilevien maailmanjohtajien armottoman karrikoitu, mutta silti tunnistettava hahmottelu. Myös sosiaalisessa kommentoinnissa on paikoin aidon välittävä maku. Sääli, sillä jokainen kekseliäämpi hetki onnistutaan kuitenkin romuttamaan heti seuraavassa otoksessa silkoilla itsestäänselvyyksillä ja kiikarikaukaa nähtävillä käänteillä. Slovenialaisen Laibach-yhtyeen score lainailee surutta suuren saksalaisen säveltäjän Richard Wagnerin (1813-1883) kuuluisimpia teoksia ja Iron Skyn taustalla kaikuukin otteita mestariteoksista, kuten Nibelungin sormus (Der Ring des Nibelungen), Valkyyria (Die Valkyrie) ja Jumalten tuho (Götterdämmerung).

Ainoat, jotka suoriutuvat edes joten kuten kunnialla rooleistaan, ovat Julie Dietzen Renate ja kymmenistä räkärooleistaan tuttu Udo Kier natsikomentajana. Isoistakin elokuvista (Schindlerin lista (1993), Bond -seikkailu Huominen ei koskaan kuole (1997), Perikato (2004)) tutun Götz Otton verenhimoinen Adler jää pelkäksi natsikliseitä kailottavaksi ja sama kohtalo on myös kaikki mustan miehen maneerit niskaansa saaneella Christopher Kirbylla. Pahiten yli vetävät Stephanie Paul USA:n kiroilevana presidenttinä ja hävettävän huono ja maneerinen Peta Sergeant rääväsuisena manipuloijana Vivian Wagnerina. Jo vuonna 1967 näyttelijäuransa aloittanut veteraani Tilo Brückner on sarjakuvamaisen ohut Doktor Richter.

Odotukset jäävät ikävästi palkitsematta, kun valkokankaalle lennätetään lapsellisesti kimppu kuluneimpia kliseitä.