Alkuperäinen nimi: 
Black Hawk Down
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2001
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
15
Kesto: 
138
Isku Mogadishuun (DeLuxe Edition)
Jari Tomppo, Ke, 02/03/2005 - 00:00

Elokuva

Ridley Scottin uraa voidaan perustellusti pitää jokseenkin yhtä tasaisena kuin vuoristorata. Toisaalta mies on ohjannut sellaisia mestariteoksia kuin Blade Runner (1982) ja Alien - Kahdeksas matkustaja (1979), pahimmillaan taas äijä on kiduttanut katsojia G.I. Janen (1997) ja Hannibalin (2001) kaltaisella roskalla. Kun tämän median lukijoille erittäin tuttu tähtilipun liehuttaja, aikaisemmin Ridleyn lahjattoman velipojan kanssa työskennellyt Jerry Bruckheimer, yhdessä Lara Croft: Tomb Raider (2001) ja Con Air (1997) -elokuvat ohjanneen Simon Westin kanssa, onnistui taivuttelemaan Ridley Scottin ohjaamaan elokuvan eräästä USA:n sotilashistorian pahimmista fiaskoista, hanke kieltämättä herätti hieman mielenkiintoa. Ei kuitenkaan niin paljoa, että olisin vaivautunut Isku Mogadishuun (Black Hawk Down) -elokuvaa teatteriin katsomaan, eikä DVD:n hankkiminen täydellä hinnalla houkutellut yhtään enempää. Kun erääseen ystävällismieliseen naapurimaahan sijoitettu täyden palvelun DVD-myymälä taannoin tarjosi hulppeilla extroilla kuorrutettua Isku Mogadishuun tripla-DVD:tä noin kymmenen täkäläisen oravannahan hintaan, tuli teos kuitenkin poimittua hyllyyn ja useamman kuukauden hyllyssä lojumisen jälkeen levy löysi tiensä allekirjoittaneen DVD -soittimeen.

Useimmille lukijoille tarina lienee hyvin tuttu, mutta mikäli tätä arvostelua sattuu kuitenkin lukemaan joku, jolle leffa tai sen pohjana olevat tositapahtumat ovat jääneet tuntemattomiksi, lienee lyhyt juonitiivistelmä paikallaan: Isku Mogadishuun -leffan tapahtumat sijoittuvat syksyyn 1993. USA:n armeijan eliittijoukot olivat turvaamassa YK:n johtamaa ruuanjakelua sisällissodan runtelemassa Somaliassa. Amerikkalaiseen tapaan parhaaksi tavaksi turvata elintarvikkeiden toimittaminen köyhille somalialaisille katsottiin johtavan klaanipäällikön Mohammed Farah Aididin ja hänen lähimpien miestensä "sieppaaminen". Yksinkertainen hit-and-run keikka kuitenkin menee katastrofaalisella tavalla pieleen, johtaen silmittömään verilöylyyn, jossa tuhansien somalien lisäksi surmansa saa toistakymmentä amerikkalaista valiosotilasta.

Näitä eliittisotilaita näyttelemään on värvätty Bruckheimerin edellisestä sota-aiheisesta elokuvasta, Pearl Harborista (2001) tutun, aina yhtä epäkarismaattisen Josh Hartnettin lisäksi sellaisia laatunäyttelijöitä kuin Tom Sizemore, englantilainen Ewan McGregor (jonka jenkkiaksentti on järkyttävää kuunneltavaa), William Fichtner sekä operaation nyörejä pyörittävän kenraali Garrisonin roolissa nähtävä Sam Shepard. Mukana pyörii myös Chopperista (2000) ja Hulkista (2003) tuttu Eric Bana. Pienessä roolissa toiminnanjanoisena sotamies Blackburnina kuvissa vilahtaa Taru sormusten herrasta (2001-03) -elokuvatrilogian myötä teinityttöjen suosioon singonnut Orlando Bloom.

Ihmetellä täytyykin, miten Scott pystyy moisella näyttelijäkaartilla luomaan elokuvan, jossa yksikään roolihenkilöistä ei nouse missään vaiheessa massasta esiin. Kaikki tarinan sotilaat jäävät hahmoina täysin ontoiksi ja kliseenomaisia iskulauseita toisteleviksi marioneteiksi, jopa yleensä laatutyötä tekevät Shepard ja Sizemorekin. Voihan tämä tietenkin olla hyvinkin todenmukainen kuva amerikkalaisista eliittisotilaista. Pelottava ajatus.

Kun runsaan puolen tunnin jahkailun jälkeen elokuva lopultakin siirtyy toimintavaiheeseen, ryminä ei taukoa ennen elokuvan loppukohtausta. Hektisen kaupunkisodan kuvaajana Scott väläyttelee ajoittain todellisia kykyjään onnistuen kuvaamaan taistelukentällä vallinnutta pelon ja ahdistuksen täyttämää sekasortoa varsin uskottavasti. En kuitenkaan voi olla ihmettelemättä, kuinka eräästä modernin sotahistorian pahimmasta epäonnistumisesta on onnistuttu luomaan amerikkalaisten itsetuntoa ruokkiva jenkkihehkutus kaikkine "kaveria ei jätetä" -uhoamisineen. Elokuvan loppukohtauksessa tähtilippupaatos yltyy jo oksettavalle tasolle. Ilmeisesti Scottin ansioksi on luettava että vaihtoehtoinen, vielä kamalampi loppukohtaus löytyy vain kakkoslevyn poistettujen kohtausten joukosta.

Minun on niinikään pakko hämmästellä, ettei elokuva 138 minuutin kestostaan huolimatta kritisoi käytännössä millään muotoa amerikkalaisten taistelujoukkojen läsnäoloa Somaliassa, saati sitten heidän maailmanpoliisin otteitaan. Tähän enemmän tai vielä enemmän vääristyneeseen maailmanlaajuiseen machoiluun suhtaudutaan kuin kyseessä olisi täysin normaali tapa hoitaa ulkopolitiikkaa. Tästä tosin voinee syyttää Scottin sijasta enemmän Bruckheimeria ja käsikirjoittaja Ken Nolania, joiden tekstinkäsittelylaitteista lienevät peräisin elokuvan henkilöille istutetut latteat ja rasistiset repliikit.

Kuva
Anamorfinen kuva on ajoittain hyvin rakeinen ja väreiltään suorastaan haalea, mutta juuri siltä sen kuuluukin näyttää. Vastapainoksi taas seesteisemmissä jaksoissa kuva on erittäin terävä, värientoistoltaan virheetön, eikä minkäänlaisia kuvanpakkauksesta johtuvia häiriöitä ole havaittavissa. Niin ikään pienetkin yksityiskohdat erottuvat kuvasti terävästi.

Ääni
Tarjolla on monikanavaiset ääniraidat sekä DTS että Dolby Digital -muodossa.
Molemmat ääniraidat ovat käytännössä täydellisiä ja toistavat Mogadishun veriset tapahtumat kotiteatterissa vähintäänkin riittävän aidon tuntuisesti. Mikäli vain kanttia riittää ruuvata äänenvoimakkuutta riittävän ylös.

Hans Zimmerin elokuvaan luoma musiikkimaailma noudattelee tekijänsä perinteistä ilmaisua. Muutamissa jaksoissa hyödynnetään oivallisesti afrikkalaisia soittimia ja sävelkulkuja, jotka nostavat elokuvan musiikin tavanomaisen actionsoundtrackin yläpuolelle.

Lisämateriaali
Levy 1:

Kommenttiraidat:

Kommenttiraita 1:
Äänessä ovat elokuvan ohjaaja Ridley Scott ja tuottaja Jerry Bruckheimer. Pääasiallisesti puheenvuoroa pitää hallussaan Scott, jolla on runsaasti kerrottavaa elokuvan tekemisestä ja sen taustalla olevista tapahtumista. Kunpa vain mies olisi onnistunut jollakin tavalla välittämään näkemyksensä myös lopulliseen elokuvaan.

Kommenttiraita 2:
Toisella kommenttiraidalla äänessä ovat Isku Mogadishuun -kirjan kirjoittaja Mark Bowden ja elokuvan käsikirjoittaja Ken Nolan. Aiheena on lähinnä kirjan tapahtumien muokkaaminen elokuvalliseen muotoon.

Kommenttiraita 3:
Eniten minua ennakkoon kiinnosti tämä kommenttiraita, jossa ovat äänessä Mogadishun syksyn 1993 tapahtumat omakohtaisesti kokeneet US Special Forces -konkarit Tom Matthews, Lee Van Arsdale, Matt Eversmann sekä Danny McKnight. Veteraanit kuvailevat avoimesti tositapahtumien ja elokuvan esittämien tilanteiden välisiä eroavuuksia, vaikkeivat elokuvaa pahemmin kritisoikaan. Miksi kritisoisivatkaan, kun Isku Mogadishuun ei millään muotoa kyseenalaista amerikkalaisten toimintaa Somaliassa, vaan katastrofaaliset kömmähdykset operaation suunnittelussa ja toteutuksessa kuitataan elokuvassa lähinnä onnettomina sattumina.

Filmografiat:
Kommenttiraitojen lisäksi ykköslevy sisältää vuoteen 2002 ulottuvat filmografiat elokuvan pääosien näyttelijöiltä ja muilta tekijöiltä.

Levy 2:

The Essence of Combat: Making Black Hawk Down
Kuuteen osaan jaettu dokumentti. Otsikot kertonevat riittävästi sisällöstä:

  • Getting it Right - Story and Character (23:22)
  • Crash Course - Military Orientation (29:57)
  • Battlefield: Morocco - On Location (30:03)
  • Hymn to the Fallen - Film Score (17:58)
  • Digital Warriors - Visual Effects (23:10)
  • After Action Report - Final Thoughts (24:59)
       

Yhteensä dokumentilla on siis kestoa juhlavasti yli 2,5 tuntia, ja se on mahdollista katsoa joko yhtenä kokonaisuutena tai yksi osa kerrallaan.

Image & Design
Täältä löytyy runsain mitoin niin dokumentteja, storyboard-kuvia, storyboardien ja lopullisten otosten vertailua kuin myös runsaasti valokuvia elokuvan visuaalisen ulkoasun ja kuvauspaikkojen suunnittelusta sekä kuvauksista:

  • Designing Mogadishu (13:12)
  • Production Design Archive
  • Storyboards
  • Ridleygrams
  • Jerry Bruckheimer's Black Hawk Down Photo Album (5:27)
  • 12 Photo Galleries
  • Title Design Explorations (3:23)


Deleted & Alternate Scenes
Tänne on sijoitettu kahdeksan lopullisesti elokuvasta poistettua tai vaihtoehtoista kohtausta, joukossa vaihtoehtoiset alku- ja loppukohtaukset. Nämä pätkät tarjoillaan ei-anamorfisella 2.35:1-kuvalla ja DD 2.0 -ääniraidalla. Katkelmien yhteiskesto on noin 20 minuuttia. Kohtaukset on mahdollista katsella myös Ridley Scottin kommenttiraidan kanssa ja kuulla ohjaajan perustelut poistoille.

Levy 3:

Historical Archive
Täältä löytyy kaksi TV-dokumenttia:

True Story of Black Hawk Down (92:25)
History Channelin tuottama vahvasti pro-Amerikka -henkinen dokumentti, jossa käsitellään elokuvan pohjana olleita tositapahtumia erittäin amerikkalaisesta näkökulmasta.

Ambush in Mogadishu (55:02)
Amerikkalaisen PBS-kanavan tuottama dokumentti, joka on sisällöltään silkkaa USA:n sotavoimien ylistystä, vailla vähäisintäkään kritiikin poikasta.

Q & A Forums
Kolme paneelikeskustelua:

BAFTA Awards
Ridley Scott ja Jerry Bruckheimer yhdessä muutamien näyttelijöiden kanssa vastailevat lehdistötilaisuudessa esitettyihin kysymyksiin.

Motion Picture Editor's Guild
Oscar-palkittu leikkaaja Pietro Scalia vastaa hänelle esitettyihin kysymyksiin.

American Cinematheque
Haastateltavina Ridley Scott ja Jerry Bruckheimer

Theatrical Trailers and Promotional

  • Black Hawk Down (1:59 ; 16:9 ; DD 5.1)
  • Spider-Man (1:11 ; 16:9 ; DD 5.1)
  • Men in Black II (1:49 ; 16:9 ; DD 5.1)

Poster Concepts
Elokuvan mainosjulisteita ympäri maailmaa

Musiikkivideo: Gortoz A Ran - J'Attends featuring Denez Prigent & Lisa Gerrard

Kaikki dokumentit ja kommenttiraidat on tekstitetty samoilla kielillä kuin elokuva.

Yhteenveto
Isku Mogadishuun on perus-bruckheimerilainen propagandaelokuva, jossa hyvät amerikkalaiset tappavat tuhansittain hampaisiin asti aseistettuja primitiivisiä mutakuonoja, joiden joukossa oli todellisuudessa runsaasti aseettomia siviilejä, myös lapsia ja naisia.

Siitä huolimatta katsojan pitäisi tuntea myötätuntoa surmansa saaneita, aggressiivista hyökkäyspolitiikkaa toteuttaneita amerikkalaissotilaita kohtaan. Mielenkiintoinen yritys muunnella taas kerran historiaa paremmin USA:n kotirintamaa miellyttävään muotoon. Onhan tähän Hollywoodin, ja erityisesti Jerry Bruckheimerin, taholta totuttu. Ihmetystä tosin herättää, miksi Ridley Scottin kaltainen korkean profiilin ammattilainen on suostunut tekemään tämän elokuvan. Kenties tulemme saamaan vastauksen joskus vuosien kuluttua, kun mainoskampanjat ovat jääneet taakse, ja äijä rohkenee puhua rehellisesti syistä, jotka johtivat hänet tekemään tämän tyhjyyttään kumisevan USA:n armeijan mainoselokuvan.

DVD on ehtaa referenssimateriaalia joka suhteessa. Tosin lisämateriaalien USA-hehkutus saattaa aiheuttaa lievää pahoinvointia suurina annoksina nautittuna.

Kuvasuhde: 
2.35:1
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
3
Aluekoodi: 
Ääni: 
DTS, Dolby Digital 5.1
Tekstitys: 
Bonukset: 
- Kolme kommenttiraitaa - Dokumentti: The Essence of Combat - Poistettuja / vaihtoehtoisia kohtauksia - Image & Design - Dokumentti: Frontline - Ambush in Mogadishu - Dokumentti: The History Channel: True Story of Black Hawk Down - Kolme keskustelukoostetta - Monikuvakulmakohtauksia kommentein - Musiikkivideo - Traileri - TV-mainos
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016