Elokuva

Jasper, uinuva texasilainen pikkukaupunki sai kyseenalaista julkisuutta vuonna 1998, kun afroamerikkalainen James Byrd -niminen mies löytyi kuolleena maantien vierestä, vain kilometrien päästä kaupungin keskustasta. Rikostutkinnassa ilmeni, että miestä oli vedetty kettinkiin sidottuna auton perässä kolmen valkoihoisen miehen toimesta. Rodney Kingin tapaus vuonna 1991 osoitti, että rasismista kumpuava väkivalta saattaa johtaa vakaviin seurauksiin. Pelättiin, että tilanne ryöstäytyisi jälleen käsistä.

Tapausta yritettiin tutkia aluksi kaikessa hiljaisuudessa FBI:n avustamana, mutta media haistoi skandaalinkäryn, ja pian toimittajista koostunut agressiivinen hyeenalauma alkoi vyöryä kaupunkiin. Pahamaineisen Klu Klux Klanin huhuttiin sotkeutuneen murhaan, eikä aikaakaan, kun nämä huppupäiset idiootit saapuivat lietsomaan väkivaltaa kaupunkiin. Uudelleen organisoidun Black Panthers -liikkeen edustajat marssivat niin ikään kaduilla aseet tanassa. Poliitikkonakin tunnettu pastori Jesse Jackson kunnioitti läsnäolollaan uhrin hautajaisia, joista muodostui omaisten vastustuksesta huolimatta varsinainen mediasirkus. Oikeudenkäynnistä nyt puhumattakaan.

Jasper, Texas on tv-elokuva, joka pureutuu traagisiin tapahtumiin kaupungin sheriffin (Jon Voight) ja kaupunginjohtajan (Lou Gossett Jr.) näkökulmasta. Verkkaiseen työrytmiin tottuneen sheriffin paineensietokyky joutuu koville median edustajien kuumottaessa oven takana. Kaupunginjohtaja yrittää pitää painekattilaksi muuttuneen kaupungin kasassa ja yhdistää riitelevät osapuolet kriisin ratkaisemiseksi. Vainajan omaiset tasapainoilevat vihan ja anteeksiannon välillä.

Allekirjoittaneelle tuiki tuntematon ohjaaja, Jeff Byrd, tekee kelvollista työtä, luottaen rauhalliseen kerrontaan ja televisiosarjamaiseen askeettiseen visuaalisuuteen. Hän antaa Voightin ja Gossett Jr.:n kivikasvoisen karisman kantaa, ja käsittelee tragediaa sen ansaitsemalla arvokkuudella. Käsikirjoittaja Jonathan Estrin on hankkinut kannuksensa tv-sarjojen ja -elokuvien parissa. Käsikirjoitus sisältää riittävästi dokumentaarisuutta ollakseen uskottava, ja riittävästi fiktiivisyyttä pitääkseen katsojan mielenkiintoa yllä. Lisäksi se fokusoituu kaikkein olennaisimpaan, mikä on juustoisten sivujuonien turruttamalle katsojalle iloinen yllätys.

Liian monessa elokuvassa työ- ja avio-ongelmien alle musertuneen, alkoholisoituneen poliisin ongelmat näkyvät vain siinä, että mies ei aja partaansa ja kompuroi asunnossaan vaimonhakkaajan paidassa. Voight, jonka mimiikka lähentelee pahimmillaan - tai tilanteesta riippuen, parhaimmillaan - Clint Eastwoodin jäyhää jurotusta, sekoittaa kuitenkin hahmossaan päättäväisyyden ja voimattomuuden elämänmakuisella tavalla. Dialogi on kautta linjan uskottavaa ja jouhevasti etenevää.

Väkevästi alkava elokuva lässähtää kuitenkin puolen välin jälkeen filmin muuttuessa pitkäpiimäiseksi oikeussalidraamaksi. Lautamiehistön kokoonpanosta käytyjen keskustelujen jälkeen on hämmästyttävää, ettei syytetyn kohtalosta päättävien lautamiesten näkemyksille tai argumenteille uhrata elokuvassa sekuntiakaan. Syvän etelän uskonnollisuutta sekä afroamerikkalaisen ja valkoisen väestön nännäisen onnellista rinnakkaiseloa alleviivataan voimakkaasti. Lopun symbolinen ele hautausmaalla tuntuu myös hieman kornilta, ottaen huomioon, että piintyneet asenteet eivät ole muuttuneet mihinkään kansan syvissä riveissä. Rodney King ja James Byrd ovat vain jäävuoren huippuja.

Kuva

Täyskuva (1.33:1) kärsii televisiota silmällä pitäen tehdystä rajauksestaan sekä anamorfisuuden puutteestaan, mutta muutoin kuvanlaadussa ei ole juuri valittamista. Värit toistuvat kirkkaina, ja kuva on terävä aivan reunojaan myöten, mikä ei ole kovin yleistä täyskuvalle. Kohinaa on vain aavistuksen verran, roskia ja naarmuja ei käytännössä lainkaan. Kuvan saamassa pisteytyksessä näkyy jossain määrin kielteinen asennoituminen täyskuvaa kohtaan. Täyskuvaksi se on kuitenkin lähestulkoon erinomaista tasoa.

Ääni

Tämän kaltainen, dialogipainotteinen elokuva ei liiemmälti kärsi jo hieman vanhentuneesta Dolby Surround -ääniraidasta. Dialogi kuuluu kelvollisesti, mutta kokonaisuudessaan ääniraitaa vaivaa lievä tukkoisuus. Äänet on juuri sitä tasoa, mitä televisioelokuvilta voi odottaakin. Musiikin vaikuttavuudesta kertoo jotakin se, että elokuvan päätyttyä katsojalle ei jää mitään muistikuvaa rainassa kuulluista sävellyksistä.

Lisämateriaali

Trailerit elokuvista Wicker Park, Maria Full of Grace, Vanity Fair sekä teasereitä, joita tyrkytetään raivostuttavalla tavalla ennen elokuvan päävalikkoon pääsemistä. Onneksi ne voi halutessaan ohittaa.

Yhteenveto

Jasper, Texas on tv-elokuville tyypillisistä piirteistä kärsivä ja lopussa muutamia harha-askelia ottava elokuva, joka osoittautuu kuitenkin keskivertoa paremmaksi draamaelokuvaksi, eikä vähiten juuri tositapahtumiin pohjautuvan viitekehyksensä ansiosta. DVD-julkaisu on myrkkyä kotiteatteriharrastajille, mutta on muuten hyvinkin standardia alelaarikamaa, joka löytää varmasti tiensä monen vähempään tyytyvän kuluttajan DVD-hyllyyn.