Elokuva
Nick Hendricks (Jason Bateman) on kahdeksan vuotta kestänyt itsekeskeisen ja hirviömäisen päällikkönsä David Harkenin (Kevin Spacey) alaisuudessa kyttäämistä ja nöyryytyksiä odotellessaan ylennystä. Mutta kun Harken kaiken munille potkimisen jälkeen sulauttaakin varapomon paikan omaan virkaansa, Nickin kuppi uhkaa kaatua.

Kurt Buckman (Jason Sudeikis) taas työskentelee kemikaalitehtaalla maailman mukavimman päällikön, Kurtia kuin omana poikanaan kohtelevan Jack Pellitin (Donald Sutherland) alaisuudessa ja odottelee asemansa korotusta, kun kohtalo puuttuu karmaisevasti peliin. Koko tehtaan johtoon kapuaakin pomon oma jälkikasvu,  Bobby Pellit (Colin Farrell), koksunokkainen öykkäri, joka tahtoo ensi töikseen erottaa kaikki lihavat ja vammaiset, eikä Kurt meinaa millään sulattaa tapahtunutta.

Dale Arbus (Charlie Day) on kerran kännipäissään erehtynyt kapakasta tullessaan pissimään puistoon, jonka toisella puolella on koulu, ja tällä karmealla rikoksellaan päätynyt itsensäpaljastelijana seksirikollisten rekisteriin. Tätä seikkaa Dalen pomo, pervo ja kyltymätön hammaslääkäri Julia Harris (Jennifer Aniston), käyttää häikäilemättä hyväkseen ja kiristää Dalelta seksiä juuri tämän häiden alla.

Päähän potkittu trio kokoontuu tasaisin väliajoin iltakaljoilleen ja suunnitelma elämästä helvettiä tekevien johtajien ennakkoeläkkeelle siirtämisestä herää. Nörttimäisellä kolmikolla ei tietenkään ole tv-sarjojen tuomaa tietoa enempää kokemusta henkirikoksista, mutta apua dilemmaan antaakin yllättäen kaupungin vaarallisimmasta kapakasta löydetty alan ammattilainen, salaperäinen Motherfucker Jones (Jamie Foxx).

Tv:n komediasarjojen parissa puuhastelleen Seth Gordonin Kaameat pomot on lapsellisen alatyylinen ja törkeällä dialogilla höystetty hiilenmusta komedia, joka onnistuu kuitenkin huvittamaan. Michael Markowitzin tarinan pohjalta käsikirjoituksen ovat tehneet Markowitz, Jonathan M. Goldstein ja John Francis Daley. Parhaimmillaan ja pahimmillaan jutunjuuri hipoo huonon maun rajoja, mutta toisen perversio voi aina olla jonkun toisen fantasia. Mehevä meininki lyödään muutamasti turhankin läskiksi, mutta hyvät näyttelijät pitävät keikan kasassa aina turhan konventionaaliseen lopetukseen saakka.

Jasoneilla Bateman ja Sudeikis on hyvä synkka, mutta Charlie Dayn kirkuva kolmas pyörä tuppaa paikoin rasittamaan alituisella huutamisellaan. Todelliset tehot pääsevät kuitenkin vasta irti, kun keskiöön nostetaan päälliköt helvetistä. Laatuäijä Kevin Spacey hihityttää täydellisenä egoistina jokaisessa kohtauksessaan ja Jennifer Aniston yllättää positiivisesti hänkin pornohulluna legolekurina. Vinhoin veto on Colin Farrellin sekopäinen huumehirviö, jonka tehtaan johtamisessa on oma sairas logiikkansa. Nauruja tarjoilee myös Jamie Foxxin loistavasti nimetty hämärähemmo, jonka katuläppäiset puhetulvat osuvat useimmiten napakybään.

Christopher Lennertzin scoressa on svengiä ja imua. Paikoin tehokkaalla rytmiryhmällä nakutettu rullaava boogieblues tuo mieleen David Holmesin (Ocean`s -elokuvat) sykkivän soultaiteen ja sysimustalla huumorilla tilkittyyn isäntäleffaan Lennertzin mättö natsaakin erinomaisesti. Kappaleetkin ovat nimetty elokuvan hengen mukaisesti ja niinpä saammekin kuunnella esityksiä, jotka ovat Total Fucking Asshole, Hey Dickwad...What The Fuck, Mother Fucker Jones, Crazy Bitch Whore, I Fucked Your Wife sekä Your Balls Are So Smooth.

Yhteenveto
Pienen ihmisen puolella kyseenalaisin keinoin operoiva räävi revittely toimii rohkeasti omilla ehdoillaan eikä turhaan kumartele kuvia. Hyvän komedian tapaan se hihityttää pitkään vielä loppukredujen jälkeenkin.