Elokuva
Stu (Ed Helms), Phil (Bradley Cooper) ja Alan (Zach Galifianakis) lähtevät viettämään ystävänsä Dougin (Justin Bartha) polttareita Las Vegasiin. Riehakas reissu muuttuu painajaiseksi, kun sankarit seuraavana aamuna heräävät täysin mäsäksi moukaroidusta sviitistään vailla ensimmäistäkään muistikuvaa illan ja yön kulusta. Kylmä hiki ja paranoiat puskevat pintaan viimeistään siinä vaiheessa, kun käy selväksi, että itse sulhanen on kadonnut jäljettömiin. Alkaa maaninen selvitystyö, jossa jokainen vihje taskuista löytyviä pankkiautomaattikuitteja myöten on potentiaalinen ratkaiseva johtolanka, joka voi auttaa Dougin paikantamisessa. Kohmeloinen kopla seuraa sydän kurkussa sotkuisia jälkiään halki syntien kaupungin ja kohtaa matkalla omien toilailujensa tuloksia, jotka kuuluvat kategoriaan ”tälle voi ehkä nauraa joskus sitten vanhana”.

Puupäisistä mieskomedioistaan tuttu ohjaaja Todd Phillips (Old School, Road Trip, Starsky & Hutch) naureskelee Kauheassa kankkusessa sikailupolttareille ja uhmakkaille male bonding -perinteille hyväntahtoisesti ja poikkeuksellisen oivaltavasti. Jännärin muotoa mukailevan elokuvan lopusta alkuun -rakenne tekee kerronnasta persoonallisen, vaikka itse tarina onkin tuhanteen kertaan kerrottu. Elokuva on eräänlainen umpikiero whodunit, jossa tuntemattomia eivät ole tällä kertaa tekijät vaan heidän yksi kerrallaan paljastuvat yölliset tekonsa, jotka ylittävät kaikki sovinnaisuussäännöt ja hyvän maun rajat. Dialogi on parhaimmillaan hulvatonta, ja lennokkaat juonenkäänteet seuraavat toinen toistaan siinä määrin rivakalla tempolla, ettei katsoja ehdi kyllästyä.

Sisällöltään Kauhea kankkunen on silkkaa sikailua, jossa satiirin säilääkään ei ole unohdettu. Huumori on peräisin navan alapuolelta, mutta vitsien varjolla ohjaaja Phillips tulee luodanneeksi myös nuorten miestensä sielunmaisemaa, jonka kulmakiviä vaikuttavat olevan kinkkiset ihmissuhteet, kolmenkympin kriisi ja sitoutumiskammo. Vaikka henkilöhahmot nojaavat stereotypioihin, on esimerkiksi outoja repliikkejä suustaan kömpelösti pudotteleva Alan sen luokan kummajainen ja luonnonlapsi, että hänestä muotoutuu aidosti omaperäinen ja mieleenpainuva hahmo. Pienissä sivurooleissa vilahtavat naiset ovat elokuvassa lähinnä huoria tai hulluja, mutta kokonaisuuden kannalta yhtä kaikki merkityksettömiä tässä miehisen ystävyyden ylistyksessä.

Yhteenveto

Kauhea kankkunen on sutjakka komedia miesten välisestä ystävyydestä, joka on niin vankkaa, ettei sitä horjuta edes cameo-roolissa käväisevän Mike Tysonin oikea suora. Poikamainen, epäkypsä toheltaminen käy paikoin lähes sietämättömäksi, mutta kekseliäs käsikirjoitus onnistuu nostamaan elokuvan tollokomedioiden kärkikastiin.