Elokuva
Olipa kerran, kauan, kauan sitten, valtakunta, missä peililleen puhuva ilkeä kuningatar (Julia Roberts) ahneuksissaan kaappasi vallan kuninkaan kadottua mystisesti metsästysreissullaan, ja sulki tytärpuolensa, prinsessa Lumikin (Lily Collins), linnan torniin kertoen kyläläisille tämän olevan hirviö. Ajettuaan valtakuntansa vararikkoon kuningatar suunnitteli naivansa komean prinssi Alcottin (Armie Hammer), mutta tämäpä ehtikin ihastumaan Lumikkiin, jonka ilkeä äitipuoli päätti hetikohta mestauttaa pois tieltään. Neuvokas tyttö ei kuitenkaan alistunut kohtaloonsa, vaan pakeni lumottuun metsään, missä seitsemän neuvokasta kääpiötä ryösteli ohikulkijoita. Lumikki lyöttäytyi kasvurajoittuneiden minikonnien joukkoon, jotka kouluttivat tytöstä taidokkaan taistelijan, että tämä sasi takaisin sen mikä hänelle kuului, ja palauttaisi valtakuntaan hyvyyden ja rauhan.

Visuaalisista fantasioistaan tunnetun ohjaajan Tarsem Singhin (The Cell (2000), The Fall (2006), Immortals (2011)) päivitys Jacob ja Wilhelm Grimmin klassikkosadusta Lumikki ja seitsemän kääpiötä on lavea ja värikylläinen satuseikkailu Melissa Wallackin ja Jason Kellerin käsikirjoitus tulvii lainoja muistakin tarustoista, päällimmäisenä etenkin brittilegenda Robin Hoodista, jonka iloisiin veikkoihin matkalaisia ryöstelevät, mutta pohjimmiltaan kaikille hyvää tarkoittavat kääpiöt vertautuvat. Tavallaan yhdentekevä, mutta kevyesti katseltava Kerro, kerro kuvastin (Mirror Mirror) saa vakavasti otettavan verrokin kesäkuussa, kun samaan lähdemateraaliin pohjaava toiminnallisempi ja tummempi Lumikki ja metsästäjä (Snow White & The Huntsman) tulee valkokankaille.

Lavasteiltaan mielikuvituksellinen ja uusinta tehosteteknologiaa innovatiivisesti hyötykäyttävä koko perheelle suunnattu fantasiaseikkailu ei aivan vältä muovisen synteettistä jälkimakua, ja sen motivoimattomalta vaikuttava yhdistelmä kevyen lapsekasta viihdettä ja kauhuelementtejäkin hyödyntävää toimintaa tekee siitä paikoin tasapainottoman kokonaisuuden. Katselukelpoisen ja teknisesti laadukkaan lopputuloksen takaavat kuitenkin roolinsa sisäistäneet näyttelijät, vaikka uskottavuuden rajoilla ylärekisterissä vedetyissä suorituksissa monasti liikutaankin.

Disneyn animaatioista yhteensä neljä Oscaria (Pieni merenneito (1989 ), Kaunotar ja hirviö (1991), Aladdin (1992) ja Pocahontas (1995)) voittaneen ja uransa aikana yhteensä 13 ehdokkuutta Akatemian himoitulle palkinnolla ansainneen Alan Menkenin score on tekijälleen tyypillisen iloittelevaa ja kertojankin roolin ottavaa perinteistä elokuvamusiikkia, joka istuu Tarsemin liukasliikkeisen seikkailun taustalle aiheuttamatta sen suurempia vieraannuttamisefektejä. Finaalin pröystäilevä musikaalinumero henkii kuvallisestikin Bollywoodilaista värikylläisyyttä.

Paitoja kaihtavan Taylor Lautnerin rinnalla kökössä teinitoiminnassa Siepattu (Abduction, 2011) nähty Lily Collins hehkuu Lumikin roolissa, ja ensimmäisestä vakavasti otettavasta osasta voikin odottaa elastista ponnahduslautaa näyttävämpiinkin tekoihin. Julia Roberts irrottelee ilahduttavan estotta paholaismaisen naisnemesiksen roolissa saaden yksipuoliseen hahmoonsa mukaan myös siihen saletisti natsaavaa mustaa huumoria. Suuren yleisön tietoisuuteen elokuvalla The Social Network (2010) noussut ja viime vuonna Clint Eastwoodin J. Edgarissa (2011) Leonardo DiCaprion rinnalla nähty Armie Hammer tekee prinssistään passelisti pökkelön, mutta tarpeen niin vaatiessa varsin toiminnallisen roolimallin, joka tuo kokonaisuuteen komediallista keveyttä.

Seitsemästä resupekkaisesta kääpiöstä tunnetuin lienee Martin Klebba, joka muistettaneen ainakin Pirates of The Caribbean -seikkailuista kiukkuisena Martyna. Michael Lerner vilahtaa kuvissa paroonina ja Nathan Lane on kuningattaren ketku, mutta tarvittavalla hetkellä oikeamielisyytensä löytävä vasalli Brighton. Mare Winningham on hyväsydäminen piika Margaret, ja näitä aatelisia vaikka unissaan vetelevä Sean Bean piipahtaa oikeamielisen kuninkaan roolissa.

Yhteenveto
Kevyt ja melkein kaikenikäisille kelpaava apdeitti yhdestä kirjallisuushistorian tunnetuimmasta kertomuksesta toimii passelina pakopaikkana arjen angsteista, mutta yhtään sen enempää se ei pelkkää ajanvietettä etsivälle elokuvissakävijälle anna.