Alkuperäinen nimi: 
Majo no takkyûbin
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
1989
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Tuottaja: 
Ikäsuositus: 
3
Kesto: 
103
Kikin lähettipalvelu
Aki Ahlroth, To, 29/03/2007 - 00:00

Elokuva
Studio Ghibli on vuonna 1985 perustettu japanilainen animaatiostudio, jota johtaa ohjaaja Hayao Miyazaki kollegansa Isao Takahatan kanssa. Henkien kätkemä oli Ghiblin ensimmäinen elokuva, joka esitettiin laajassa levityksessä Suomen elokuvateattereissa. Se on myös kerännyt Ghibleistä eniten katsojia Suomessa. Muut teatterilevitykseen päässeet Ghibli-elokuvat ovat Kissojen valtakunta, Liikkuva linna ja Naapurini Totoro.

Nyt Ghibli-animen maahantuontiin keskittyvä Cinema Mondo on nyt tuonut Suomeen myös pienestä noitaharjoittelijasta kertovan Kikin lähettipalvelu -elokuvan. Syksyn 2007 Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla on määrä saada ensi-iltansa Hayaon pojan, Goro Miyazakin, ohjaama Maameren tarinoita. Cinema Mondon tavoitteena on tuoda Ghiblejä valkokankaille puolen vuoden välein, joten jatkoakin on varmasti odotettavissa.

Kikin lähettipalvelu -elokuva perustuu Eiko Kadonon romaaniin. Ohjaus on Hayao Miyazakin käsialaa. Kiki on 13-vuotias tyttö, joka poikkeaa ikätovereistaan siinä, että hän osaa lentää luudalla; muutoin hän on kuin kuka tahansa tyttö. Noidaksi haaveilevan Kikin velvollisuus on elää vuosi vieraassa kaupungissa ja harjoittaa taitojaan. Seuranaan hänellä on vain puhuva lemmikkikissa nimeltään Jiji.

Elokuva pyrkii Miyazakin mukaan kuvaamaan japanilaistyttöjen itsenäisyyden ja riippuvaisuuden välistä kuilua heidän toiveidensa ja henkensä kautta. Toisin sanoen Kikissä on paljon sellaisia piirteitä, joita on nähtävissä japanilaisnuorissa tänäkin päivänä. Tytöt matkaavat maailmalle itsenäistyäkseen. Miyazaki kertoo ottaneensa monia vapauksia suhteessa kirjaan; muun muassa sen, että elokuvassa Kiki joutuu kohtaamaan enemmän takaiskuja ja yksinäisyyttä kuin kirjassa.

Ghibli-elokuvat ovat paitsi mielikuvituksellisia, myös äärimmäisen tunteellisia. Kikin lähettipalvelu on kuitenkin esimerkiksi Naapurini Totoro -teokseen verrattuna maanläheisempi ja arkisempi kuvaus. On paljolti makuasia kummasta pitää enemmän. Totoroa pidetään yleisesti Ghiblin rakastetuimpana elokuvana, mutta anime-elokuvia vieroksuvalle Kiki saattaa olla aavistuksen helpompi pala purtavaksi. Mikäli katsoja pystyy heittäytymään tarinan vietäväksi ja katsomaan elokuvaa ikään kuin lapsen silmin, on taianomainen Totoro täysin omassa kastissaan. Kiki on kyllä hyvä elokuva, mutta ei yhtä ainutlaatuinen ja vaikuttava kuin vaikkapa Henkien kätkemä.

Elokuvaa näytetään sekä alkuperäiskielisenä että suomeksi dubattuna versiona. Suomenkielisestä ääniohjauksesta vastaa alan konkari, Pekka Lehtosaari. Japaniksi puhuttu versio on kuitenkin kaikille lukutaitoisille se ainoa oikea valinta. Visuaalisesti elokuva on tuttua ja tunnelmallista Ghibliä, eikä siinä mielessä tarjoa mitään yllätyksiä. Upeasta musiikista vastaavat tunnettu japanilaissäveltäjä Joe Hisaishi sekä Sydney Forest.

Yhteenveto
Cinema Mondo jatkaa Ghibli-animen levittämistä Suomeen. Studio Ghiblin neljäs teos, vuonna 1989 valmistunut Kikin lähettipalvelu on viihdyttävä ja sympaattinen elokuva, joka pyrkii peilaamaan japanilaistyttöjen haaveita 13-vuotiaan noitaoppilaan näkökulmasta.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016