Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Levittäjä: 
Levymäärä: 
1
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Ääni: 
DTS
Alkuperäiskieli: 
Kuvasuhde: 
2.35:1
Aluekoodi: 
Kill Bill vol.1
Jarmo Hänninen, Pe, 16/04/2004 - 00:00

Elokuva

Teemana petos ja siitä seuraava kosto. Näillä resepteillä Quentin Tarantino on rakentanut 1 tunnin, 46 minuutin ja 9 sekunnin mittaisen elokuvan, joka hätkähdyttää ylilyödyllä väkivallallaan ja antaa katsojalle mahdollisuuden jälleen kerran nauttia täydellisesti yhteen nivoutetun elokuvataiteellisen ilmaisun ja musiikin fuusiosta.

Menneisyydessään kaltoin kohdeltu nainen herää muutaman vuoden kooman jälkeen. Hän muistaa tarkalleen kuka hänet tähän tilaan saattoi. Vaikka hän sai omissa häissään luodista päähänsä, hän vain jatkoi olemassaoloaan. Morsian (Uma Thurman) on menettänyt kaiken, jopa lapsensa. Täytyy kostaa!

Morsiamen nykyisen tilan takana on erään hilpeän miekkosen, nimeltään Bill (David Carradine), johtama palkkamurhaajien ryhmä Deadly Viper Assassination Squad, johon morsian itsekin kerran kuului koodinimellä Black Mamba. Kuten mainittua alkaa elokuvan mittainen kostonkierre. Kuka ikinä haluaakin asettua Morsiammen/Black Mamban tielle tekee sen omalla vastuullaan ja mitä luultavimmin tulee katumaan sitä vielä haudassaankin.

Elokuvassa kyytiä tulevat saamaan tavalla tai toisella veitsiin ja niillä riehumiseen erikoistunut Vernita Green aka Copperhead (Vivica A.Fox) ja Tokion alamaailman kuningatar O-Ren Ishii aka Cottonmouth (Lucy Liu) ja tämän henkivartijaryhmä Crazy 88's.

Vuonna 2003 suuri kansa sai odottamaansa. Uusi Quentin Tarantino-elokuva tuli kaikkialle maailmaan ja itse Quentin teki paluun alalle sen mukana. Elokuva lunasti monien odotukset uudesta elokuvasta, jonka tiimoilta oli tippunut huhuja ja uutisiakin jo kauan ennen elokuvan kuvauksien alkamista. Mutta monien odotukset elokuva myös petti; elokuvassa ei ollut pitkiä kohtauksia tylyllä ja tyylikkäällä dialogilla höystettynä - se sisälsikin pitkiä kohtauksia ylilyödyllä väkivallalla höystettynä.

Kill Bill oli alunperin tarkoitus näytää yli kolmetuntisena eepoksena koko maailmalle, mutta jostain syystä se päätettiin jakaa kahteen osaan. Quentin ajatteli jo käsikirjoitusta luodessaan, että elokuva olisi ollut parasta julkaista kahdessa osassa, muttei uskonut Miramaxin suostuvan moiseen ideaan - toisin kuitenkin kävi kun itse Harvey Weinstein ehdotti elokuvan julkaisua kahdessa osassa. Alunperin Quentinin idean takana elokuvan julkaisemiseksi monessa osassa oli yksi Kill Bill vol.1 elokuvan suurimmista elokuvallisen inspiraation lähteistä: Kinji Fukasakun Battles Without Honor and Humanity, joka oli myös moniosainen elokuvasarja. Edesmenneen Kinji Fukasakun tunnetuin elokuva täällä Suomessa lienee kuitenkin Battle Royale.

Kill Bill vol.1 on kumarrus kaikille Tarantinon näkemille kung fu- ja spaghettiwestern-elokuville. Se on kunnianosoitus kaikille niille lajityypin elokuville, joita Tarantino oppi yli 35:n vuoden aikana kunnioittamaan. Elokuville, joiden parissa hän kasvoi. Moni voi sanoa olevansa tietyn elokuvan tai kokonaisen genren totaalinen fani, mutta kuinka moni pystyy tekemään siitä sopasta tyylikkään elokuvan, joka todella kunnioittaa vanhaa ja luo samalla jotain uutta? 

Tarantinon omien sanojen mukaan Kill Bill-elokuvien hahmot saivat alkunsa jo Pulp Fictionin kuvausten aikana hänen ja Kill Bill-pääosanäyttelijättären Uma Thurmanin ideoista. Ja lopulta kun idea lähti kunnolla käyntiin niin Tarantino näytti tähdelleen monia elokuvia, jotka tulisivat olemaan pohjana tulevalle KB-hengelle. Näistä elokuvista maittakoot mm. Pam Grierin tähdittämä Coffy, Sergio Leonen ja Clint Eastwoodin western-elokuvat ja japanilainen ns. naissamurain kostosta kertova Lady Snowblood. Moni voi tunnistaa samankaltaisia kamera-ajoja kuin Tarantinon useaan otteeseen mainitsemissa elokuvissa (esim. Sergio Leonen tavaramerkkinä toimineet superlähikuvat henkilöhahmojen kasvoista/silmistä ovat huomattavasti esillä Kill Billissä).

Mielenkiintoisen Tarantinon tavasta koostaa elokuvaa ja etenkin sen käsikirjoitusta on se, että hyvin usein hän kuvittelee mielessään jonkun tietyn näyttelijän roolihahmoa kirjoittaessaan. Tässäkin tapauksessa Tarantino kirjoitti lähes kaikki pääroolit vain tietyille näyttelijöille - tai pikemminkin näyttelijättärille. Daryl Hannah sai eräänä päivänä yllätysvieraan lavan taakse päättyneen teatteriesityksen jälkeen. Quentin tuli henkilökohtaisesti kyselemään Hannahin kiinnostusta rooliin, jonka hän oli kirjoittanut varta vasten hänelle. Myös elokuvassa esiintyvä Chiaki Kuriyama (Go Go Yubari) jäi Tarantinon käsikirjoituksen sivuille välittömästi sen jälkeen kun Quentin oli katsonut tämän tähdittämän (Kinji Fukasakun ohjaaman!) Battle Royale-elokuvan. 

Soundtrackmusiikki on ollut aina tärkeä tekijä Tarantinon elokuvissa ja Kill Bill ei tee minkäänlaista poikkeusta sääntöön. Moni tietääkin millaisella intohimolla Quentin suhtautuu musiikkiin elokuvissaan. Aluksi, jo ennen ensimmäistäkään sivua käsikirjoituksessa, Tarantino valitsee elokuvan aloittavan kappaleen - tässä tapauksessa se oli loistava, temaattisesti alkujuonta enteilevä Nancy Sinatran Bang Bang (My Baby Shot Me Down). Myös animekohtauksen flamenco-tyylinen kappale oli "valmiina" ennen kohtauksen päätymistä paperille saakka. Elokuvassa on luonnellisesti mukana myös Japanilaista musiikkia Meiko Kajin (Japanilainen filmitähti, joka esiintyi elokuvassa Lady Snowblood) tyyliin puhumattakaan Japanilaisesta surf-musiikki triosta nimeltään The 5.6.7.8's, jotka myös esiintyvät parin kappaleen verran elokuvassa. Soundtrackin luontiin Tarantino otti mukaan myös miehen nimeltään The RZA, joka on (tai oli!?) Wu-Tang Clan-yhtyeen johtohahmo. 

Kill Bill vol.1:ssä on kuitenkin yksi ominaispiirre, joka hätkähdytti monia. Kohtaus sisälsi pitkän anime-tyylillä toteutetun piirretyn jakson, jossa selvitettiin erään elokuvan henkilöhahmon O-Ren Ishiin (Lucy Liu) taustoja. Animejaksosta vastasi Japanilainen Production I.G.-yhtiö, jonka tunnetuin työ on mitä luultavammin Ghost in the Shell. Efektejä elokuvaan, perinteisin keinoin, toteutti K.N.B EFX Group, jonka työtä on nähtävillä mm. elokuvassa From Dusk till Dawn.

Kukin taistelukohtauksiin osallistunut näyttelijä kävi lävitse vähintään kolmen kuukauden intensiivisen harjoittelujakson taistelu -ja miekkailukohtauksia silmällä pitäen. Myös itse ohjaaja osallistui treenaukseen. Hän ravasi juoksumatolla näyttelijöiden mukana ja harjoitteli mm. samurai-miekkailua esikuvansa Sonny Chiban opastuksella. Varsinaisista koreografioista vastasi vaijeriryhmineen legendaarinen Yuen Woo-Ping, jonka taidonnäytteitä alalla voidaan ihailla Matrix-trilogiassa. Mukana oli tietenkin myös joukko näyttelijöitä, jotka eivät juurikaan tarvinneet opastusta kamppailulajeihin. Kaksi elokuvan tähdistä Gordon Liu ja David Carradine olivat ikänsä harrastaneet lajia ja tunnetuimpana esimerkkinä tästä on David Carradinen tähdittämät tv-sarjat Kung Fu ja Kung Fu, legend continues. Molempien herrojen taidonnäytteitä nähdään enemmänkin Kill Bill vol.2-elokuvassa. Carradine innostui kuitenkin sen verran Chiban opettamasta samurai-miekkailusta, että opiskelee sen saloja vielä tälläkin hetkellä.

Kuvaukset purkitettiin Japanissa, Kiinassa, Meksikossa ja pieni osa myös Amerikan puolella. Kerrottiin, että Quentin suosi Kiinaa juuri sen halvan ja uskollisen työvoiman vuoksi. Työt lopetettiin kuvausten osalta vasta sitten kun päivä oli pulkassa, eikä heti kahdeksan tunnin jälkeen. Tämä oli myös uusi tilanne Quentinin pääkuvaaja Robert Richardsonille (Oscar-tason elokuvakuvaaja, joka on saanut tunnustusta mm. Oliver Stonen ohjaamista elokuvista Natural Born Killers ja JFK), joka kuitenkin otti valtavan työurakan positiivisena haasteena eikä minkäänlaisena negatiivisena esteenä. Elokuvaa kuvattiin Japanissa ja Kiinassa noin kolmen kuukauden ajan, jonka jälkeen siirryttiin Pasadenaan kuvaamaan elokuvan aloituskohtaus. Loppu onkin historiaa... ja lähes täydellistä toiminnan, dialogin ja musiikin veriroiskeista ilotulitusta.

Kuva

Laatunäkökulmasta tämä anamorfisella kuvasuhteella 2.35:1 esitetty elokuva ei ole parasta mahdollista, mitä "markkinoilla" on tarjoilla. EE (Edge Enhancement) on läsnä muutamassa kohtauksessa, mutta ei mitenkään häiritsevästi, jotta se pilaisi elokuvanautintoa. Värit leviävät hieman sisällä kuvatuissa kohtauksissa ja parissa kohtauksessa tummat pinnat elävät hieman liikaa. Tietyt kuvanlaadulliset ratkaisut ovat saattaneet olla ihan harkittujakin, mutta toisaalta taiteellisista ratkaisuista ei ole mainintaa elokuvaa koskevissa huhuissa tai ennakkotiedoissa.

Ääni

Kaksi vaihtoehtoa (5.1 ja DTS) eivät laadullisesti paljoa eroa toisistaan. Toki DTS on dynaamisempi ja antaa hieman enemmän "ilmi" elokuvan ympäristön tapahtumista kuin 5.1:n. Vaikka elokuva onkin suhteellisen nopeatempoinen, olisi toivonut ääniraidan kykenevän hieman parempaan erotteluun - varsinkin taistelukohtauksissa. Muuten molemmat ääniraidat ovat varsin mallikelpoisia.  

Ja kun kyseessä on Quentin Tarantinon elokuva, niin luonnollisesti pitää kurkistaa myös leffan soundtrack puolelle, joka saa jälleen kerran kiitosta ainakin allekirjoittaneelta. Zamfirin panhuilu-kappale The Lonely Shepherd, elokuvan alkutekstien aikana hienosti soiva Nancy Sinatran esittämä (ja Sonny Bonon säveltämä) Bang Bang (My Baby Shot Me Down) sekä luonnollisesti myös legendaarisen Santa Esmeraldan esittämä Don't Let Me Be Misunderstood / Esmeralda Suite ja Tomoyasu Hotein upea Battle Without Honor or Humanity ovat ne kappaleet, jotka nostavat päätään.

Soundtrackiltä voi kuulla myös elokuvan ns. hoviyhtyeen (myös cameo itse elokuvassa!) The 5.6.7.8's kappaleen Woo Hoo. Soundtrackin muita "esiintyjiä" ovat mm. Al Hirt, Bernard Herrmann, Isaac Hayes, Meiko Kaji ja Quincy Jones. Soundtrackin koostamisesta ja muista musiikeista on vastannut Wu Tang Clan yhtyeen nokkamies The RZA ja vaikka rap-äijä onkin henkeen ja vereen niin hemmetin hyvää työtä mies on yhdessä Tarantinon kanssa aikaan saanut.

Lisämateriaali

Reilut parikymmentäminuuttinen Making of -dokumentti selittää melko hyvin elokuvan taustoja vihkiytymättömille katselijoille. Haastattelupätkistä koottu sekametelisoppa esittelee elokuvan tähdet, ohjaajan ja luonnollisesti myös pääosanäyttelijättären Uma Thurmanin ja heidän mielipiteensä elokuvasta ja sen tekemisestä. Myös Quentinin hyvä ystävä ja elokuvan yksi tuottajista, Lawrence Bender, käy kehumassa elokuvaa ja Tarantinoa taivaisiin pariin otteeseen. Levylle on tungettu myös Tarantinon ohjaamien elokuvien trailereita aina Reservoir Dogseista Kill Bill vol.2:n teaseriin. Tämän lisäksi levyltä löytyy kaksi The 5.6.7.8's yhtyeen loistavaa musiikkivideota nivottuna samaan pakettiin.

Yhteenveto

Vaikka itse julkaisu onkin äänenlaadultaan periaatteessa vain hyvää perustasoa, eikä kuvanlaatukaan ole paras mahdollinen muihin nykypäivän julkaisuihin verrattuna, itse elokuvan käsikirjoitus, ohjaus, kuvaus, soundtrack ja näyttelijäsuoritukset nostavat Kill Bill vol.1:n yhdeksi Tarantinon helmistä. Se rakkaus ja intohimo, mitä tämän elokuvan kasaan saamiseksi on osoitettu, näkyy elokuvassa selvästi. Kiitos tästä loistavasta viihdepaketista ohjaajalle ja muille elokuvan teossa mukana olleille henkilöillä.

Kill Bill Vol. 2 arvosteluun

 

Lisätietoa: 
Triviatietona mainittakoot, että USA sai julkaisunsa viikkoa aikaisemmin kuin me Suomessa ja Briteissä päästiin mättöjuhlasta nauttimaan vasta viikkoa myöhemmin Suomen julkaisusta.
Dubbaukset: 
Sensuuri: 
Japani-versiossa väkivalta väreissä ja muutamia kohtauksia lisää. Kuitenkin tämä jenkkiversion pohjalta tehty julkaisu on todella hyvin tyylitelty yhtenäiseksi paketiksi ohjaajan toimesta että uskaltaisin väittää tätä paremmaksi versioksi.
Bonukset: 
Making of Kill Bill, Tarantinon leffojen trailereita Ja 5.6.7.8's -yhtyeen 2 musiikkivideota.
Kuvagalleria: 

Lisää uusi kommentti



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016