Alkuperäinen nimi: 
Kon-Tiki
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2012
Valmistusmaa: 
Käsikirjoittaja: 
Kesto: 
118
Kon-Tiki
Jussi U. Pellonpää, Ke, 17/04/2013 - 00:00

Elokuva
Vietettyään 1930-luvun lopulla aikaa Polynesiassa, Thor Heyerdahl (Pål Sverre Hagen) on vakuuttunut, että saariston asutti Etelä-Amerikasta itään purjehtineet matkailijat, eivätkä suinkaan lännen suunnasta saapuneet aasialaiset. Todistaakseen teoriansa Heyerdahl rakensi ilman moderneja materiaaleja balsapuisen Kon-Tiki-lautan ja purjehti vuonna 1947 viiden kumppaninsa kanssa Perusta Polynesiaan halki tyynenmeren, yli 8000 kilometrin matkan.

Ohjaajakaksikko Joachim Rønningin ja Espen Sandbergin Kon-Tiki on eeppinen ja näyttävä meriseikkailu, tositapahtumiin perustuva historiantunti ja samalla kuvaus norjalaisten ikiomasta kansallissankarista, jonka itsekeskeistä ja jääräpäistä persoonaa elokuva taitavasti valottaa. Teknisesti komea Kon-Tiki on paitsi aidosti dramaattinen kuvaus ihmisistä äärimmäisissä olosuhteissa, myös paikoin piinaavan ahdistava jännitysnäytelmä luonnon armottomuudesta.

Massiivinen merimatka on kuvattu verta ja hikeä säästelemättä, yhdistellen taitavasti autenttista kuvastoa ja käsityönä tehtyä perinteistä elokuvaa nykyaikaisten digiefektien taikoihin. Visuaalisesti valloittavan näköisen seikkailun kruunaa Johan Söderqvistin mahtipontinen musiikki.

Pål Sverre Hagen hahmottelee hallitun kuvan lapsuudesta saakka vettä pelänneestä ja uimataidottomasta tutkimusmatkailijasta, joka itsepäisesti seurasi omaa kutsumustaan, jopa perhenonnen hinnalla. Parhaiten kapteeni Heyerdahlin rinnalle nousee Anders Baasmo Christiansenin insinöörinörtti Herman Watzinger, jota ilman koko historiaa muokannutta matkaa olisi tuskin koskaan tehtykään.

Yhteenveto
Komea ja vauhdikas kuvaus yhden miehen päättäväisyydestä, joka muutti historiaa.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016