Kotikatu: kausi 1
Vesa Jalkanen, To, 31/05/2007 - 00:00

Elokuva
Yleisradion tuottama perhesarja Kotikatu luotiin vastineeksi ulkomaisille saippua- ja perhesarjoille. Kanavauudistuksen yhteydessä 1990-luvun alkupuolella YLE antoi Hannu Kahakorvelle ideoida televisiosarja kilpailemaan oman kanavan saaneen MTV-tuotannon ulkomaisien sarjojen kanssa. Tavoitteena tuolloin oli 900 000 katsojaa ja kolmen vuoden kesto. Kahakorpi onnistui tehtävässään hyvin, sillä vielä 12 kauden jälkeenkin Kotikatu kerää viikoittain keskimäärin 800 000 - 900 000 katsojaa ruudun ääreen. Keväällä 2007 esitettiin Kotikadun 400. jakso.

Helsinkiin sijoittuva sarjan pääosassa on kaksi normaalia perhettä eri yhteiskuntaluokista. Mäkimaiden kolmilapsinen perhe on varakkaampi ja akateemisesti koulutettu. Telakalla lakimiehenä toimiva Pertti Mäkimaa (Jukka Puotila) on huolehtinut viime vuosina perheen elannon hankkimisesta. Pertin vaimo Eeva (Lena Meriläinen) on ollut kotiäitinä, mutta lasten vartuttua hän alkaa haaveilla paluusta työelämään. Vuosien tauon jälkeen paluu journalistin töihin ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista kuin voisi ensin ajatella. Samassa talossa asuvat myös Pertti Mäkimaan vanhemmat, Maija (Tiina Rinne) ja Martti Mäkimaa (Kauko Helovirta).

Toinen sarjan keskiössä oleva kaksilapsinen yrittäjäperhe, Luotolat, ovat juuri ostaneet huoltoaseman. Poiketen normaaleista sukupuolirooleista huoltamopuolella työskentelee autoista ja moottoreista innostunut Karin Luotola (Anitta Niemi) Hanneksen (Risto Autio) keskittyessä enemmän pullan leivontaan. Huoltopuolella heillä on apuna rempseä ja aina optimistinen huoltomies Arttu Laakso (Ville Virtanen).

Sarja pyrkii kuvaamaan eri yhteiskuntaluokista lähtöisin olevien kaupunkilaisten elämää mahdollisimman realistisesti. Samalla se peilaa paitsi helsinkiläisten, myös laajemmin aikakautensa suomalaista yhteiskuntaa. Kahden ydinperheen ohella tutuiksi tulevat muutkin samassa talossa asuvat ihmiset. Aluksi he eivät tunne toisiaan juuri lainkaan, ja yhteydenpito rajoittuu pelkästään ystävälliseen tervehdykseen tavattaessa pihapiirissä tai portaissa. Olosuhteiden ja sattumusten kautta he joutuvat kuitenkin lähempiin kanssakäymisiin omasta tahdostaan riippumatta. Ensimmäisen kauden alkua hallitsee erityisesti Luotoloiden tytön, Ninnin (Elina Erra), jääminen auton alle sitä seuraavien vihan, katkeruuden ja syyllisyyden tunteiden värittäessä ilmapiiriä.

Kotikatu on ennen kaikkea vahvasti kirjoitettua perhedraamaa. Pääsääntöisesti sarja pitää jalat maassa säilyttäen tarinat suomalaisen arkitodellisuuden tasalla. Vaikka sarjassa yksittäisille perheille sattuu keskimäärin enemmän erikoisia tapahtumia, ovat sarjan tapahtumat kuitenkin varsinkin sen alkupuolella hyvin totuudenmukaisia. Hyvien käsikirjoittajien ohella sarjan valtteja ovat kiinnostavat henkilöhahmot. Varsinkin aivan ensimmäisissä jaksoissa näyttelijöiden työskentely jättää hieman toivomisen varaa. Osa näyttelijöistä on amatöörejä ilman varsinaista näyttelijätaustaa, ja se näkyy pienenä hapuiluna jolloin eläytyminen tilanteisiin jää hieman vajavaiseksi. Tilanne kohenee huomattavasti jo ensimmäisen kauden edetessä ja verrattuna moniin muihin perhe- ja saippuasarjoihin. Kotikadun näyttelijäkaarti suoriutuu tehtävistään mainiosti.

Kotikadun ensimmäinen tuotantokausi on sarjan ystäville ja faneille miltei pakollinen hankinta. Muillekin kotimaisesta televisiotuotannosta kiinnostuneille Kotikadun DVD-paketti antaa oivan mahdollisuuden tutustua pitkäkestoisimpiin kotimaisiin televisiosarjoihin kuuluvan Kotikadun alkuvaiheisiin. Samalla Kotikatu, joka on jatkuvasti pysynyt ajankohtaisena seuraten todellisen maailman tapahtumia, tarjoaa ensimmäisellä kaudellaan katsauksen 1990-luvun Suomeen. Näin sarjan ensimmäiset jakson voivat tarjota nostalgisia elämyksiä, vaikkei Kotikatu olisikaan kuulunut tuolloin katseluohjelmistoon.

Tekniikka
Sarja on teknisesti normaalia iäkkäämmän televisiosarjan tasoa. Kuva ja ääni eivät laadullaan päätä huimaa, mutta ajavat asiansa aivan hyvin. Suurempana ongelmana näkisin katselun aikana ilmenneet tekniset ongelmat. Muutamaa jaksoa joutui kokeilemaan useamman kerran ennen kuin ne suostuivat toistumaan kunnolla. Lisäksi suomenkielinen tekstitys olisi auttanut erityisesti heikkokuuloisia pysymään paremmin mukana juonessa.

Lisämateriaali
Lisämateriaali on paketin kahdeksannella levyllä. Lisämateriaalina on joukko Kotikadun näyttelijöiden ja sarjan isähahmo Hannu Kahakorven haastatteluja (33:20). Kyseiset pätkät ovat Kotikadun esittelyvideoita, joilla pyrittiin markkinoimaan sarjaa yleisölle. Erityisesti Kahakorpi kertoo kiehtovia seikkoja sarjan syntyvaiheista. Näyttelijät kertovat lähinnä omasta henkilöhahmostaan ja tämän suhteista tarinaan ja muihin sarjan henkilöihin.

Lisäksi mukana on uudempaa tuotantoa oleva erikoisjakso Kotikadun leidit (44:01), jossa muistellaan menneitä. Kyseisen episodin sisällytäminen tähän pakkaukseen on hieman kyseenalaista. Vaikka suuri osa muisteluista kohdistuu ensimmäiseen tuotantokauteen, on mukana runsaasti muistoja myöhemmiltäkin kausilta. Siinä mielessä Kotikadun 10-vuotistaipaleen kunniaksi tehty erikoisjakso olisi sopinut paremmin johonkin myöhemmin julkaistavaan Kotikatu-boksiin.

Yhteenveto
Suomen suosituin ja pitkäkestoisin televisiosarja Kotikatu aiotaan julkaista DVD-levyillä kokonaisuudessaan. Arvostelussa oleva pakkaus sisältää ensimmäisen tuotantokauden (1995-1996) kokonaisuudessaan, ja toinen kausi on tulossa syksyllä 2007. Elämänmyönteinen ja ihmisläheinen sarja seuraa kahden helsinkiläisperheen ja heidän naapureidensa elämää heidän myötä- ja vastoinkäymisissä.

Kuvasuhde: 
1.33:1
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
8
Aluekoodi: 
Lisätietoa: 
Kiitokset Panvisionille arvostelukappaleesta.
Ääni: 
Dolby Digital 2.0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016