Alkuperäinen nimi: 
Tenkû no shiro Rapyuta
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
1986
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Tuottaja: 
Kesto: 
125
Laputa - Linna taivaalla
Jussi U. Pellonpää, Ti, 03/03/2009 - 00:00

Elokuva
Kaivoskylässä asustelevan ja lentämisestä unelmoivan pikkupoika Pazun (Mayumi Tanaka) maailma muuttuu, kun taivaalta tupsahtaa suoraan syliin nuori tyttö Sheeta (Keiko Yokozawa). Tyttelin putoamista on hidastanut mystinen Leijukivi, jota havittelevat niin taivailla lentoaluksiin iskevät hurjat ilmarosvot, johtajanaan palmikkopäinen Mamma (Kotoe Hatsui) sekä hallituksen inha agentti Muska (Minori Terada). Hurjan pakomatkan aikana selviää, että Leijukivi on kiinteässä yhteydessä legendaarisen Laputan kuningaskuntaan, taivaankannella leijuvaan saarikaupunkiin, jonka robottien isännöimillä raunioilla käydään ratkaiseva taistelu koko maailman tulevaisuudesta.

Ylistetyn ja rakastetun ohjaajan Hayao Miyazakin Laputa - Linna taivaalla valmistui vuonna 1986, Tuulen laakson Nausicaan ja Totoron välissä, ja siinä yhdistyvät jo kaikki elementit, jotka ovat tehneet Miyazakista palvotun oman tiensä kulkijan. Miyazakin intohimo lentämiseen ja avioniikkaan näkyy paitsi taivaalle sijoitetuissa kymmenissä kohtauksissa, myös mielikuvituksellisissa lentovempeleissä, joiden sadat yksityiskohdat hämmästyttävät nokkeluudellaan ja hauskuttavat kekseliäisyydellään.

Laputan ihmeellinen maailma on kuin Jules Vernen tarinoista ja Jonathan Swiftin Gulliverin retkistä sekoitettu soppa, jonka surrealistisimmat vaikutteet voisivat olla peräisin vaikkapa Terry Gilliamin nerokkaista väli-animaatioista Monty Pythoneissa. Hellyttävästä kaksiulotteisesta animaatiojäljestä tulee monin kohdin myös ranskalaisen Albert Barillén maailmalla huimasti menestynyt ja aidosti opettava Olipa kerran -piirrossarja (Il était une fois ... 1978- ), jossa hahmot ja näiden liikkeet olivat monilla tavoin samantyylisesti karrikoituja. Ääninäyttely on alkuperäisessä versiossa japanilaiseen tapaan hurjaa huutamista, jonka natsaaminen huulisynkkaan ei ole niitä kaikkein tärkeimpiä asioita animaation teossa.

Japanilaisen elokuvamusiikin Grand maestron Joe Hisaishin score on erinomaisen mielikuvituksellista musiikkia, jossa kaikuu monia elementtejä myös legendaarisen Ennio Morriconen omintakeisista nuotituksista. Aloituksen herkkä pianoesitys The Girl Who Fell From The Sky, musertavan surullinen Discouraged Pazu sekä finaalin upeat Laputa: Castle In The Sky ja The Collapse Of Laputa ovat oiva osoitus Hisaishin loppumattomasta nerokkuudesta. Loppulaulu Carrying You Suginami Children's Choirin esittämänä jättää katsojan tulvilleen lämpöä ja hyvää mieltä.

Yhteenveto
Omaperäisen animaatiomestari Hayao Miyazakin Laputa - Linna taivaalla ei petä fanien odotuksia ja on jälleen uusi sulka hattuun kulttuuritekoja elokuvatuonnin saralla jatkavalle Cinema Mondolle.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016