Alkuperäinen nimi: 
Lesbian Vampire Killers
Valmistusvuosi: 
2008
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Musiikki: 
Tuottaja: 
Ikäsuositus: 
13
Kesto: 
88
Lesbovampyyrien tappajat
Jussi U. Pellonpää, Ti, 28/07/2009 - 00:00

Elokuva
Nössö Jimmy (Mathew Horne) saa tyttöystävältään kenkää jälleen kerran, ja samaan aikaan tämän paras ja ainoa kaveri, hyperenerginen Fletch (James Corden), fudut klovnin hommista. Pölvästiduo päättää hakea lohtua paitsi pubista, myös tekemällä patikkaretken maaseudulle. Tikan heitto karttaan ohjaa alituiseen keskenään nahistelevan kaksikon Walesin Cragwichiin, kylään, jota pitää kynsissään muinainen kirous. Vuosisatoja on Cragwichia piinannut vampyyrikuningatar Carmillan (Silvia Colloca) langettama loitsu, joka tekee paikkakunnan jokaisesta tyttölapsesta näiden 18 vuotta täytettyään paitsi vampyyrin, myös lesbon. Pimeys ei poistu kylän väkisinkin poikamiehiksi jäävien jäsenten päältä, ennen kuin Carmillaa vastaan nousseen rohkean paronin viimeinen jälkeläinen palaa kotiin ja tekee vertaimevistä ja piirakasta pitävistä seksipommeista lopun. Toki taistelu rehevärintaisia söpönassuja vastaan on hankalaa jo senkin vuoksi, että misut ovat eläviä kuolleita ja ylivertaisen vahvoja, mutta sitäkin enemmän tuskaa tuottavat toheloivien vampyyrintappajien omat, hurjien hormonipurkausten vedättämät vaarnat.

Ohjaaja Phil Claydonin käsitys toimivasta ja viileästä elokuvanteosta ovat typerät nopeutukset, perusteettomat zoomaukset ja sarjakuvamaiset ääniefektit jokaista ”kikkaa” koristelemassa. Komiikan tärkein elementti, ajoitus, on pahimmillaan myöhässä kuin VR, punchlinen iskettyä reippaasti aiemmin kuin itse gagin. Ainoaksi kehuttavaksi saavutukseksi teknisesti tuhlailevassa ja inhan itsetietoisessa elokuvassa jää hilpeä alkutekstijakso, joka kumartaa kivasti vanhoille Hammer-horroreille, Francis Ford Coppolan Draculalle (1992) ja muille genren klassikoille. Lesbovampyyrien tappajat jää viidensadan vaarnaniskun päähän Shaun of The Deadista (2004), joka, vaikka olikin yhdelle ajatukselle pohjautunut spooffi Romeron zombie-leffoista, toimi sillä, että sen tekijät tunsivat ja rakastivat aihettaan aidosti. Toinen merkkiteos jota apinoidaan, on tietenkin John Landisin lykantrooppiklassikko Amerikan ihmissusi Lontoossa (An American Werewolf in London, 1981) ja yhtä heikoin tuloksin. Roman Polanskin maanmainiosta Vampyyrintappajista (Dance of the Vampires, 1967 ) nyt puhumattakaan.

Mathew Horne ja James Corden ovat tehneet hyvän tilin telkkarissa komediasarjoillaan Gavin & Stacey (2007-2008) sekä Horne & Corden (2009) ja päättivät täten seurata isosiensa esimerkkiä ja alkaa leffatähdiksi. Kuten niin usein aiemminkin, tv-koomikoiden siirtyminen valkokankaalle jää pelkästään typerryttäväksi tohinaksi ja myötänoloutta herättäväksi törmäilyksi. Stan Laurelin ja Oliver Hardyn ajoista lähtien koomikkokaksikot ovat enemmän kuin usein olleet fyysisestikin toistensa vastakohtia ja niinpä nytkin Horne on säälittävä laiha luuseri ja Corden koko ajan kiroileva, tuhdisti tukevoitunut tolvana, mutta herrojen huumori on pääasiallisesti alatyylisen latteaa ja sadasti kuultua. Britti-tv:n veteraani Paul McGann (ikimuistettava elokuvan Onnen kiertolaiset (Whitnail and I, 1987) "minänä", Marwoodina) tuo piukkana pappina kohellukseen aavistuksen vanhaa kunnon manaajahenkeä, mutta ei yksin riitä tekemään jutusta edes etäisesti mielenkiintoista. Sensuelli Silvia Colloca on toki ehta silmäkarkki vampyyrikuningattarena, mutta eivät kykene hän ja hänen haareminsakaan toinen toistaan kehittyneemmät tyttölapset millään pitämään sille yhdelle ja ainoalle ajatukselle pyhitetyn kauhukomedian stondista pystyssä.

Monissa liemissä keitetyn Debbie Wisemanin score on normikamaa, mutta paikoin ihan onnistunuttakin kauhumusiikkia, jota ryydittävät muutamat nokkelat koomiset kikkailut. Kuoro huutaa, sellot sykkivät ja puhaltimet pauhaavat kuin komeammassakin goottikauhussa. Nykyään genrelle pakollisina popbiiseinä kuullaan Wolfmotherin Woman ja loppukreduissa aina toimiva Showaddywaddyn Under The Moon Of Love.

Yhteenveto
Matalahkon ikärajan puitteissa niin väkivalta kuin paljas pintakin jäävät pelkiksi vihjailuksi ja muutamaksi ohikiitäväksi vilautukseksi. Mikä ei sinällään ole sääli, sillä tuskinpa tätä kalkkunaa olisi pelastanut korotettu plasma- ja pornokerroinkaan. Kauhua puhditon pelleily herättää ainoastaan finaalin vihjeellä tulevasta jatko-osasta.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 

Lisää uusi kommentti



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016