Alkuperäinen nimi: 
Brief Encounter
Lajityyppi: 
Valmistusvuosi: 
1945
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Ikäsuositus: 
15
Kesto: 
86
Lyhyt onni
J. Pikkarainen, Pe, 05/05/2006 - 00:00

Elokuva

Laura (Celia Johnson) on onnellisesti naimissa. Hänellä on hieno aviomies ja kaksi ihanaa lasta. Joka torstai Laura matkustaa junalla toisaalle ostoksille ja viettämään vapaa-aikaansa. Erään torstain yhteydessä hän kohtaa sattumalta paikallisen lääkärin, Alecin (Trevor Howard), mutta unohtaa tilanteen saman tien. Viikon päästä he kohtaavat uudestaan ja ryhtyvät juttelemaan keskenään. Heidän välilleen syntyy palava himo. Molemmat heistä ovat onnellisesti naimisissa, mutta he eivät voi vastustaa toisiaan. Vaikka he tietävät suhteensa vääryyden, he jatkavat, ja joka torstai he saavat kokea lyhyen hetken onnellisuutta ja rakkauden.

Mestariohjaaja David Leanin alkupäätuotannon Lyhyt onni -elokuva käsitteli ilmestyessään vuonna 1945 arkaa aihetta. Aviorikos ja sen tekijät esitetään elokuvassa kuitenkin ihmisinä juurikaan moralisoimatta asiaa. He ovat aivan normaaleja ihmisiä, jotka vain sattuvat rakastumaan toisiinsa. Heidän välillä olevat tunteet roihuavat kiivaasti, vaikka järki varoittaakin homman vääryydestä. Lyhyt onni ei päässyt teatterilevitykseen Irlannissa juurikin sen aviorikosta sympatisoivan kannan takia.

Lyhyt onni on pienimuotoinen draama, eikä elokuvassa liikuta kovinkaan monessa paikassa. Juna-asema ja sen ohessa sijaitseva pieni kahvila ovat elokuvan oleellisimmat tapahtumapaikat, vaikka juonen edetessä käydään muun muassa kivisillalla ja elokuvateatterissa. Asiaan vaikuttaa Noel Cowardin teatterinäytelmä, Still Life, johon elokuva perustuu. Lyhyt onni onkin teatterimaisen dialogipainotteinen, mutta ulkoisilta puitteiltaan täysin elokuvamainen teos.

Tapahtumaa kerrotaan takaumavetoisesti Lauran näkökannasta, mikä lisää hyvin dramatiikkaa. Täyden ympyrän kiertävän käsikirjoituksen alkua ja loppua katsoo hieman eri silmällä samasta kohtauksesta huolimatta. Etenkin loppukohtauksen leikkaus ja kuvakulmat ovat harkiten valitut, kuvastaen hienosti viimeisten minuuttien tunteiden riistoa. Huolimatta vähäisistä tapahtumapaikoista, kuvausvastaava Robert Krasker on onnistunut tallentamaan muutaman ikimuistoisen kohdan myös Lyhyestä onnesta. Krasker vastasi myöhemmin myös Carol Reedin ohjaaman loisteliaan Third Manin kuvauksesta.

Päätähtien, Celia Johnsonin ja Trevor Howardin, välinen kemia toimii täydellisesti, mitä ilman Lyhyt onni ei toimisi. Vaikka katsoja tietääkin pariskunnan jo alusta asti tuomitun lopputuloksen, ei muistelun edetessä voi kuin toivoa näiden kahden onnellisesta lopusta. Lauran miestä, Frediä, näyttelevä Cyril Raymond jää hieman taka-alalle, mikä hieman latistaa Lauran ja Alecin välistä vääryyttä. Alecin perhe jätetään puolestaan vain sivulauseeksi.

Lyhyt onni ilmestyi aikana, jolloin sodanjälkeisen Englannin yhteiskunta muuttui, ja naiset totuttelivat jälleen sodasta palaaviin miehiinsä. Jo alkujaan naisille tarkoitettu Lyhyt onni kuvastikin juuri heidän kaipuutaan, vaikka hieman eri kannalta katsottuna. Nykyään kyseessä on lähinnä vain nostalgisista arvoista. Siinä missä ilmestyessään Lyhyt onni puhuttelikin enemmän naiskatsojia, voi siitä nykyään nauttia kummankin sukupuolen edustajat.

Kuva
Kuvaa ei ole liiemmin restauroitu. Alkuperäisessä 1.33:1-suhteessa esitetty kuva sisältää niin naarmuja, roskaa, kuva-alaa halkovia pystyjuovia kuin muitakin aikansa yleisimpiä virheitä. Mustavalkoisen kuvan terävyys on keskivertoa heikompaa, ja lievä ylivalottuneisuus vaivaa valolähteiden läheisyydessä. Kuva on rakeisuuden ja staattisuuden verhoama. Negatiivisesta listauksesta huolimatta kuvasta saa oikein hyvin selvää, eikä tätä klassikkoa kannata sen takia jättää ostamatta.

Ääni
Dolby Digital 2.0 -koodattu ääniraita on häiriötön. Ajalleen tyypillinen englanti on niin nopeaa ja aksentista, ettei sitä pysty ilman tekstitystä ymmärtämään. Kyseessä ei kuitenkaan ole ääniraidan vika, joka toistaa puheen hyvin. Dialogin lisäksi elokuvassa ei oikeastaan kuulla muuta kuin Sergei Rachmaninovin toista pianokonserttoa, joka toistuu niin ikään virheittä.

Lisämateriaali
Levyltä löytyvät ainoastaan elokuvan traileri ja biografiat näyttelijöistä sekä ohjaajasta.

Yhteenveto
David Leanin ajattomiin klassikkoihin lukeutuva Lyhyt onni kertoo kahden naimisissa olevan henkilön välisestä odottamattomasta ja kielletystä rakkaudesta. Pienimuotoisen draaman pääosaan nousevat aidontuntuiset näyttelijäsuoritukset ja pääosanäyttelijöiden välinen kemia. Teknisesti julkaisussa on paljolti parannettavaa, vaikkei se elokuvaa heikennä.

Kuvasuhde: 
1.33:1
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
1
Aluekoodi: 
Lisätietoa: 
Arvostelu on tehty Future Filmin toimittaman, myyntiversion kanssa identtisen, promokappaleen pohjalta. FilmiFIN kiitää Future Filmiä yhteistyöstä.
Ääni: 
Dolby Digital 2.0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016