Elokuva
Nuori Ida Dahl (Amira Khalifa) yrittää kovasti olla reipas suomalainen, esimerkiksi käymällä pilkillä, mutta tuntee silti olonsa sangen ulkopuoliseksi. Elämä adoptioäiti Katin (Marja Packalèn) pienessä talossa, pienellä paikkakunnalla alkaa käydä ylivoimaiseksi ja elo "äidin pikku Afrikanlahjana" onkin itse asiassa juuri se syy, miksi tyttö joutuu syömään masennuslääkkeitä. Rankkasuinen feministi ja tulipalokommari Kati kun tuntuu tukahduttavan Idan jokaisen itsenäistymisen pyrkimyksen, tuputtamalla tälle pyytämättä omia arvojaan ja ratkaisumalleja. Läheisimmän ystävänsä, homoksi joka käänteessä itsensä tunnustavan Villen (Matti Ristinen), kehotuksesta Ida tempaisee kerralla kunnolla ja muuttaa äidin estelyistä huolimatta, tämän entisen miesystävän asuntoon Berliiniin. Orpo elämä suuressa kaupungissa on kuitenkin kaikkea muuta kuin unelmista tehty, mutta sinnikäs Ida aikoo, hinnalla millä hyvänsä, saada elämänsä hallintaan ja ennen kaikkea itselleen.

Kiltti, pieni ja itse asiassa aika söpö on Lenka Hellstedtin toinen kokopitkä (ensimmäinen oli hitiksi osoittautunut Minä ja Morrison, 2001), Maata meren alla, joka perustuu Riikka Ala-Harjan kehuttuun romaaniin.
Hellstedt kuvaa nuoren naisen itsenäistymistä realistisesti, pitäen kokonaisuuden koko ajan ihmistensä kokoisena. Minimalistista tyyliä korostaa myös Mark Stubbsin kaikesta turhasta riisuttu kameratyöskentely.

Kaunis ja siro Amira Khalifa saa rooliinsa ihka oikeita sävyjä, joita kulttuuriperimältään itsekin Idan kaltaisena osaa tulkita eletyn oloisesti. Niin täydellisen perussuomalaisen oloinen Matti Ristinen rakentaa seksuaaliseen vähemmistöön kuuluvan Villensä viisaan rauhallisesti, ilman turhia homomaneereita, eikä sorru pikkusormen heristelyyn edes sitä kaipaavissa tilanteissa. Mukavan pirteä on myös Idan uutta naapuria Anitaa esittävä Annika Ernst, jonka estoton elämästä nautiskelu aiheuttaa härmän likalle monta äimistelyn aihetta. Leffan harkituimman henkilöhahmon maalaa varmoin ottein Marja Packalén, jonka kovapäisessä, mutta pohjimmiltaan hyvää tarkoittavassa Katissa yhdistyvät monet aidot piirteet. Varsinkin herkän hillityssä finaalissa Packalén näyttää, kuinka elokuvanäyttelijän(kin) työssä vähän on joskus enemmän kuin paljon.

Kotimaisen taidemusiikin kärkinimiin kuuluvan Anna-Mari Kähärän score on samoja teemoja toistelevaa maalailua, atmosfääristä chillausta ja ambienttia audiotrippailua, joka kuulostaa turhankin usein relaksointiin tarkoitetuilta äänimatoilta. Kauniin tunnuskappaleen Maata meren alla esittää taattuun tapaansa Emma Salokoski.

Yhteenveto
Mukavasti mutkaton ja tunnoiltaan tutun oloinen Maata meren alla on katsomisen kivasti kestävä kokemus, jonka soisi löytämän yleisönsä markkinat nykyään niin helposti tukkoon ja kuuroksi lyövien tehostepaukutusten joukosta.