Alkuperäinen nimi: 
Madagascar 3: Europe`s Most Wanted
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2012
Valmistusmaa: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
7
Kesto: 
94
Madagascar 3
Jussi U. Pellonpää, To, 02/08/2012 - 00:00

Elokuva
Alex-leijona (Ben Stiller), Marty-seepra (Chris Rock), virtahepo Gloria (Jada Pinkett-Smith) ja kirahvi Melman (David Schwimmer) hinkuvat yhä kotiinsa New Yorkin eläintarhaan, mutta tällä kerralla matka Afrikasta neuvokkaan pingviini-isukuryhmän ja keppostelevien simpanssien muassa tekeekin poikkeaman vanhalle mantereelle. Monte Carlossa eläinystävämme saavat peräänsä maanisen eläinpoliisikapteeni Chantel DuBuis`n (Frances McDormand), joka on vannonut saavansa yksityiskokoelmansa kruunuksi leijonan pään. Alex ja kumppanit liittyvät omalla junalla kiertelevään sirukseen, jota johtaa omalla tavallaan ärtsy siperiantiikeri Vitali (Bryan Cranston). Uudelleen inspiraationsa löytäneen sirkuksen kiertue vie lopulta Isoon omenaan, missä suosikkifaunan on lopulta tehtävä päätös siitä, mitä he oikeasti elämältään haluavat.

Jo kolmannen kerran Madagascar -sarjan puikkoihin hyppäävät ohjaajat Eric Darnell ja Tom McGrath tekevät tapansa mukaan kelpo työtä ja pitävät viihdyttävän leffasarjan kurssin nousujohteisena. Hahmogalleriaa kasvattamalla Darnell, McGrath ja toinen käsikirjoittaja Noah Baumbach laventavat kerrontaa ja juttuun onkin nokkelasti livahtanut ihka oikeitakin havainnointeja eri maanosien eroavaisuuksista ja ristiriidoista. Hahmot ovat totutun karrikoituja ja vauhti huimaa, ja varsinkin sirkusaktin kliimaksissa meininki alkaa saada jo surrealistisiakin piirteitä.

Päänelikon yhteistyö on jo niin saumatonta, ettei mainiosti menestyneen Madagascar -sarjan luulisi vieläkään tulleen tiensä päähän. Pitkä matka kuuluu ääniraidalla tarkkana synkkana ja hahmoista paistaa hallittu haltuunotto. Parhaat hih-hihit irrottaa jälleen tietenkin multitalenttyi Sacha Baron Cohen entistäkin eläväisemmän ja samalla myös vinompaan kasvaneena maki-kuningas Julienina. Huikeimman hahmotuksen tekee mahdottoman muikeaksi animoitu Frances McDormand maanisena eläinpoliisina Bryan Cranstonin demoniensa kanssa kamppailevan Vitali-tikkerin tuodessa tarinaan draamaa ja ripauksen tragiikkaakin. Jessica Chastain on Alexiin kiilusilmänsä iskevä jaguaari Gia ja Martin Short symppis merileijona Stefan.

Kotimaan dubissa homma on originaalin tapaan yhä samojen talenttien hallussa, sillä päänelikon ääninä jatkavat tutut Petteri Summanen (Alex), Mikko Leppilampi (Marty), Laura Voutilainen (Gloria) ja Janne Reinikainen (Melman). Sivummalla meuhkaavat myös Antti Pääkkönen (Julien), Puntti Valtonen (Kippari) ja Kari Hietalahti (Alokas).

Yhteenveto
Hyväksi havaitulla menestysresepetillä leivottu Madagascar 3 tarjoilee taattua kokoperheen laatuaikaa vauhdikkaan ja hersyvän humoristisen animaation muodossa.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016