Alkuperäinen nimi: 
Nativity Story, The
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2006
Valmistusmaa: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
7
Kesto: 
97
Matkalla Beetlehemiin
J. Pikkarainen, Ti, 11/12/2007 - 00:00

Elokuva
Kehutun teinidraaman Kolmetoista ohjannut Catherine Hardwicke tarttuu ajattomaan tarinaan Jeesuksen synnystä. Italian ja Marokon seuduilla kuvattu Matkalla Beetlehemiin vie katsojan kahden tuhannen vuoden päähän historiaan, kuningas Herodeksen valtakaudelle. Profeettojen enteet valtaa horjuttavasta Messiaasta saavat kuninkaan etsimään mahdollista kandidaattia murhatakseen hänet. Pienessä Nasaretin kylässä Messias on aluillaan Marian vatsassa, kun hän ja miehensä Joosef aloittavat väestönlaskentaa varten pitkän matkan kohti Beetlehemiä.

Matkalla Beetlehemiin ei tuo varsinaisesti mitään uutta vanhaan tarinaan, vaan seuraa Raamatun oppeja orjallisen tarkasti. Historiallisen tarkkuuden sijaan elokuva keskittyykin tarjoamaan antinsa visuaalisessa muodossa lähinnä uskovaisille. Lähestymistapa ei välttämättä tullut kenellekään kuitenkaan yllätyksenä. Samaisesta syystä elokuva on tehty pohjimmiltaan varsin kepeäksi, eikä varsinaista uhan tuntua puitteista huolimatta ole lähdetty luomaan. Tästä syystä Cíaran Hindsin tulkitsema Herodes jää kovin ohueksi ja turhaksi hahmoksi, jonka mukanaolo on lähinnä kosmeettinen. Kevyen linjan malliesimerkistä kielivät puolestaan idän kolme tietäjää, jotka toimivat tarinan koomisina kevennyksinä.

Pääroolin tulkitsee Valasratsastajasta tutuksi tullut suloinen Keisha Castle-Hughes ja Joosefin saappaisiin astuu ensimmäisen pääroolin saanut Oscar Isaac. Pariskunnan yhteinen kemia toimii elokuvan eduksi, mutta kevyen linjan vuoksi mistään kummemmista roolisuorituksista ei voida puhua. Näyttelijät lähinnä vetävät roolit kunnioittavalla automaatiolla läpi, mikä ei vihastuta, mutta ei sen puoleen myöskään herätä minkäänlaisia tuntemuksia. Lähinnä sama linja jatkuu muidenkin näyttelijöiden kohdalla, eikä edes Hindsin tasoinen tulkki vaivaudu roolisuoritustaan juuri paremmaksi hiomaan. Ponnettomien suoritusten vuoksi elokuvan ihmiskohtalot eivät luo tarpeeksi tunnesiteitä katsojia kohtaan, minkä takia katselukokemus on kovin neutraali.

Vaikka tarina ei kaivattuja tunteita pintaan nostakaan, kuin korkeintaan uskovaisilla, saavutetaan elämykset lähinnä visuaalisella puolella. Välimeren rannalla sijaitsevat kuvauspaikat tuovat pohjolan karuihin aroihin piristävän kontrastin lämpimien rantadyynien ja oliivipuiden turvin. Kuvaajana toiminut Elliot Davis on saanut tallennettua elokuvaan tukun hienoja maisemakuvauksia ja sommitelmia, jotka synnyttävät tavoitellun kaipuun etelämmäksi. Kaunista antia korostaa entisestään vakuuttava lavastus, vaikkakin yleisilme on jokseenkin modernistinen. Verrattuna esimerkiksi toiseen viimeaikaiseen uskonnollisvaikutteiseen kuvaukseen, Mel Gibsonin Passion of the Christ -elokuvaan, ei samankaltaiseen autenttisuuteen ylletä. Tähän tuskin on edes pyrittykään. Passionin herättämien suurien tunteiden sijaan Matkalla Beetlehemiin tyytyykin lähinnä vain visualisoimaan pätkän Raamattua. Tämän se tekee hieman yllätyksettömästi, mutta varsinkin kohderyhmää miettien onnistuneen asiantuntevasti.

Tekniikka
Anamorfinen kuva (2.35:1) on todellista referenssitasoa. Tarkkuus on erinomainen, värien toisto hyvä ja erottelukyky suorastaan mainio. Kontrasti ja mustan taso ovat virheettömiä, minkä seurauksena niin päiväs- kuin yöaikaankin sijoittuvat kohtaukset toistuvat moitteetta. Ainoastaan lievä kohina vaivaa muuten oikein mallikelpoista julkaisua.

Dolby Digital 5.1 - ja 2.0-raidat hoitavat äänipuolen virkaa. Dialogipainotteinen elokuva keskittyy lähinnä etukanaviin. Takakanavat saavat ajoittain tilaääniä toistettaviksi, mutta pääasiallinen tehtävä yhdessä subwooferin kanssa on tukea elokuvan kuorohenkisiä sävellyksiä.

Lisämateriaali
Lisämateriaalina löytyy ainoastaan kaksi elokuvan traileria.

Yhteenveto
Matkalla Beetlehemiin vie katsojan parin tuhannen vuoden päähän menneisyyteen, missä Maria ja Joosef aloittavat pitkän reissunsa kohti Beetlehemiä. Tarina on kovin neutraali, mutta visuaalisesti varsin kaunista seurattavaa.

Kuvasuhde: 
2.35:1
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
1
Aluekoodi: 
Lisätietoa: 
Kiitokset FS Filmille arvostelukappaleesta.
Ääni: 
Dolby Digital 5.1, Dolby Digital 2.0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016