Alkuperäinen nimi: 
Miekkailija
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2015
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
7
Kesto: 
99
Miekkailija
Jussi U. Pellonpää, Ke, 11/03/2015 - 00:00

Elokuva
On vuosi 1952 Viron Haapsalussa. Toisessa Maailmansodassa Venäjän valloittama maa kärsii kaiken puutteesta ja Stalinin hirmuotteet herättävät pelkoa kansalaisissa. Kaupungin kouluun saapuu Endel Nelis (Märt Avandi), Leningradin urheiluyliopistossa taitojaan hionut mestarimeikkailija, joka on joutunut valtiollisen poliisin silmätikuksi menneisyytensä vuoksi. Liikunnanopettajaksi palkattu mies ryhtyy vetämään liikuntakerhoa ja opettamaan innokkaita lapsia säilän käytön saloihin. Juureton pakolainen löytää pian kutsumuksensa ja tutustuu myös viehättävään kollegaansa Kadriin (Ursula Ratasepp), mutta tarjous osallistua Leningardin suuren miekkailuturnaukseen asettaa valinnat puntariin. Miekkailussa tärkeintä on osata pitää juuri oikea etäisyys vastustajaan, mutta juuri tätä elintärkeää sääntöä Endel joutuu rikkomaan.

Klaus Härön tutun rauhallisesti ohjaama Miekkailija on tekijänsä näköinen työ. Yksityisestä yleiseen kasvava tarina moraalista, velvollisuuksista ja vastuusta, joka kerrotaan ilman turhaa häröilyä. Ohjaajan visiot tuo lihaksi Tuomo Hutrin maalauksellinen kuvaus usvan ja sumun keskellä kuin merellä keinuvasta pikkukaupungista ja sen ilmapiiristä, jota hallitsi alituinen pelko.

Anna Heinämaan Endel Nelisin todellisiin kokemuksiin löyhästi pohjautuva käsikirjoitus perkaa naapurimaan lähihistoriaa yllättävin keinoin, Miekkailijan edustaessa amerikkalaisten suuresti rakastamaa lajityyppiä altavastaajista, jotka kovan paikan edessä ylittävät itsensä ja nousevat voittoon ohi kopeiden kukkopoikien. Genren tuominen rauhalliseen draamaan toimii kuitenkin suurimmalta osin moitteetta, Härön pitäessä hyvässä tasapainossa toisistaan vahvasti poikkeavat tarinalinjat. Finaali hidastuksineen ja Gert Wilden Jr.:n heroistisine musiikkeineen tosin on jo siinä ja siinä lipsahtaa patetian puolelle. Kokonaisuus pysyy kuitenkin hyvin Härön hyppysissä ja tyylilleen uskollisena, vaikka paikoin se saa myös jännityselokuvan piirteitä.

Märt Avandi tekee hyvän ja liioittelemattoman roolityön hengenvaarallisen valinnan eteen joutuvana miehenä, jolle uhraus voi pahimillaan merkitä kuolemaa. Ursula Ratasepp on eteerisen utuinen mielitietty Kadri ja Kirill Kärö Endelin entinen miekkailukollega ja ainoa ystävä Aleksei. Hendrik Toompere esittää koulun itäisiä isäntiään kuuliaisesti tottelevaa rehtoria ja Jaak Prints tämän luihua kätyriä. Liisa Koppel ja Joonas Koff nähdään miekkailusta innostuvien koululaisten, Martan ja Jaanin, rooleissa, ja Lembit Ulfsak on jälkimmäisen uhmakas isoisä.

Yhteenveto
Varmaotteisesti ohjattu ja turhia irtiottoja fiksusti kaihteleva draama sopii hyvin Härön tyylikkääseen CV:hen, vaikkei aivan hänen parhaiden elokuviensa tasolle nousekaan.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016