Missä kuljimme kerran
Jussi U. Pellonpää, To, 27/10/2011 - 00:00

Elokuva
Eletään 1900-luvun alkua ja Helsinki on jakautumassa kahtia. Toisaalla ovat Lilliehjelminen perheen kaltaiset rikkaat menestyjät, joiden yläluokkainen elo syö pahasti parempien piirien palvelijoina toimivien Kajanderien kaltaisten köyhien ihmisten sisintä. Lilliehjelmien omapäinen tyttälapsi Lucie (Jessica Grabowsky) saa esimakua tulevasta, kun hänen perheensä erottaa tylysti raskaaksi tulleen Vivianin (Nina Kaipainen) palveluksesta ja saa hänen miehensä, poliittisesti vasemmalle kääntyneen aviomiehen Enokin (Elmer Bäck), veren kiehahtamaan. Kuluu muutama vuosi ja kun Venäjän vallankumouksen hyökyaalto saavuttaa Suomen, väkivalta riistäytyy hallinnasta myös pääkaupungissa.

Lucien kuumaverinen veli Cedi (Oskar Pöysti) ja tämän paras ystävä, itsenäiseksi nuoreksi naiseksi kasvaneeseen Lucieen palavasti jo lapsena rakastunut valokuvaaja Eccu Widing (Jakob Öhrman), päätyvät punaisten johtamalle vankileirille, mutta valkoisten vastaisku on vain ajan kysymys. Määräysvallan siirtyessä vuoden 1917 vaiheilla takaisin porvareille, nämä syyllistyvät yhtä julmiin rangaistuksiin kuin kommunistit vain muutamia kuukausia aiemmin. Kun Enokin aikuiseksi kasvanut poika Allu (Andreas af Enehielm) saapuu pääkaupunkiin, tämä hullaannuttaa pintaliitoelämässä vaikutusvaltaisen Lucien, vaikka pojan sympatiat ovatkin poliittisesti naisen kanssa tyystin vastakohtaiset. Kajanderien ja Lilliehjelmien sukujen ympyrä sulkeutuu, kun ihmiskunnan toinen suuri sota alkaa.

Peter Lindholmin ohjaama Missä kuljimme kerran on näyttävä epookki ja elämys, josta löytyy vaikkapa Tuulen viemän (Gone with the Wind, 1939) kaltaisten megaopusten mahtipontista tunteenpaloa ja dramatiikkaa. Kjell Westön 2006 Finlandia-palkitun romaanin pohjalta Jimmy Karlsson on käsikirjoittanut elokuvan fiksusti objektiiviseksi, joka kasvaa yksityisestä yleiseen näyttäen kiihkottomasti sisällissodan molempien puolien kykenevän julmuuteen. Pienenä pidetty julkituonti näyttää silti komealta ja Rane Ronkaisen taitava kameratyöskentely vaikuttaa ja vakuuttaa. Myös Anders Refnin tarkka editointi kuljettaa useammalle vuosikymmenelle sijoittuvaa tarinaa nykimättä eteenpäin.

Teknisesti pääasiallisesti moitteettoman elokuvan muutamiksi miinuksiksi voidaan laskea epätasaiset roolityöt, ikääntymisefektien pintapuolisuus ja omituisella epäruotsilla lasutun dialogin jäykkä puisevuus, jossa vika on enemmän julkituonnissa kuin itse tekstissä. Myös tyhjäkäyntiä esiintyy aika ajoin, seikka, joka todennäköisesti korjaantuu syvemmälle tapahtumiin kaivautuvan tv-sarjan myötä, joka nähdään televisiossa vuonna 2012. Mauri Suménin herkkä ja samaa teemaa toistava pianoscore tuo etäisesti mieleen Nick Caven askeettiset, mutta pienuudestaan huolimatta äärimmäisen tehokkaat elokuvamusiikit, joista on saatu nauttia esimerkiksi John Hillcoatin upeissa elokuvissa The Proposition - Ehdotus (2005) ja Tie (The Road, 2009).

Jessica Grabowsky tekee ensimmäisessä pääroolissaan hyvää työtä, mutta velipoika Cedricia näyttelevän Oskar Pöystin rehvasteleva röyttyäminen menee monin kohdin pahasti yli. Samaten myös täyttymättömän rakkautensa vuoksi pulloon sukeltavana Eccuna Jakob Öhrmanin tulkinta jää pelkäksi pintaraapaisuksi. Eccun vaimona nähdään hyvää työtä tekevä Alma Pöysti. Elmer Bäck saa kiihkeään Enokiinsa syttymään oikeanlaisen palon, mutta Andreas af Enehielmin esittämän Allun ratkaisut tuntuvat taas jäsentymättömiltä kiukunpurkauksilta. Pienissä sivurooleissa vilahtavat muun muassa Ville Virtanen, Karl-Kristian Rundman, Nicke Lignell ja stand-up-koomikko André Wickström.

Yhteenveto
Kansakuntamme ratkaisuhetkiä peilaava epookkidraama on kokonaisuutena varsin hyvä elokuva, jonka pienet muotovirheet ja epätasaiset roolityöt pudottavat täysosumakategoriasta ikävästi.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 

Lisää uusi kommentti



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016